maanantai 26. syyskuuta 2011

Syksynraikas tyrni-suklaahyydykekakku


Äitini sai serkultaan kaksi litraa tyrnimarjoja. Äiti antoi meillekin niistä osan. Sitten huomasin, että nami-hiirellä on meneillään hauska kisa, Väririkas syksy. Päähäni tupsahti heti, että voisin osallistua siihen tekemällä jonkinlaisen tyrnihyydykekakun. Olin jo maistanut sellaista äidin tekemänä ja innostuin sen mausta. Mietin vain sopivan kaverin tyrnille ja päädyin suklaaseen. Viime vuoden kisaleivokseni tavoin sisälsin tähänkin kakkuun kookoshiutaleita. Niitä löytyy keksipohjasta ja pintakoristeista.

Nyt vihdoin päätin kokeilla tehdä suklaalehtiä, joihin on käytetty muottina oikeita lehtiä. Niistä tarkemmin asiaa täällä. Tein nyt myös ensimmäistä kertaa suklaakoristereunuksen. Suklaasiirtokuvamuotilla olen sellaisen joskus tehnyt, mutta en vielä tällaista. Suklaareunuksen pintaan oli yön aikana tullut hieman kosteutta. No, olkoon se vaikka aamukastetta :D Reunuslehdet olivat myös hieman nostaneet kiillekerrosta. Hyvin ovat koristeet kuitenkin kestäneet, koska tein kakun torstaina ja vieläkin sitä on pieni pala jäljellä ja koristeet ovat ennallaan. Valokuvaus ei nyt ihan osunut nappiin. Välillä oli pilvistä ja välillä aurinko paistoi. En osannut pitää kakkua sopivassa kohdassa, joten jotkut kuvista ovat aika hämäriä ja jotkut liian "auringonpaisteisia". Ehkä mä joskus opin kuvaamaan :)

Vinkki! Tyrnimarja on todella riittoisa marja, koska se on niin voimakas. Kakusta ylijääneet marjamössötkin voi hyvin vielä käyttää vaikka tällaiseen tyrnikiisseliin!

Tällä hyydykekakulla osallistun siis tähän nami-hiiren Väririkas syksy-kisaan :) Täällä selviää miten kakku pärjäsi ja kerron kivoista palkinnoista :)

Syksynraikas tyrni-suklaahyydykekakku
 
Pohja

200 g kaurakeksejä
 
1/2 dl kookoshiutaleita
 
100 g margariinia

Vuoraa 26 cm ø irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Voitele raunat kevyesti rasvalla (esim. rypsiöljyllä) tai aseta reunaan reunakalvo. Sulata margariini. Murskaa keksit pieneksi muruksi. Sekoita margariinisula joukkoon. Painele seos vuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Kookoskeksipohja.


Suklaatäyte
2 liivatelehteä
 
2 dl vispikermaa
 
1/2 dl tomusokeria
 
130 g tummaa suklaata
 
1 rkl vettä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa ja anna jäähtyä haaleaksi.Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja siivilöi vatkauksen loppuvaiheessa tomusokeri. Sekoita joukkoon suklaasula. Kiehauta 1 rkl vettä. Purista liivatteet ja sulata ne veteen. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteeseen samalla sekoittaen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa noin 1/2 tuntia tai seuraavan täytteen teon ajan.

Tyrnitäyte
4 dl vispikermaa
 
1 tl vaniljasokeria
 
2 dl maitorahkaa
 
1/2 dl puristettua sitruunamehua
 
1 dl tyrnihyytelöä
 
200 g valkosuklaata

Sulata suklaa ja anna jäähtyä haaleaksi.Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja lisää vaniljasokeri. Sekoita joukkoon maitorahka, puristettu sitruunamehu, tyrnihyytelö ja valkosuklaasula. Jaa täyte kahteen kulhoon.

Oranssi tyrnitäyte
1/2 tyrnitäytteestä
 
3 liivatelehteä
 
3/4 dl tomusokeria
 
1 dl tyrnimarjoja 
 
1/2 dl vettä
 
1 rkl laimennettua tyrnimehua liivatteisiin
 
(hieman oranssia pastaväriä)

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Siivilöi tyrnitäytteeseen tomusokeri. Puserra tyrnimarjat siivilän läpi mehuksi (mehua tulee 1/2 dl) ja kaada täytteeseen. Laita marjat toiseen kulhoon, lisää vesi ja sekoita hetken aikaa, jotta marjoista irtoaa lisää mehua. Siivilöi marjat ja liemi uudelleen. Ota tästä laimeammasta mehusta 1 rkl kattilaan liivatteita varten. Kaada loppu mehu täytteeseen ja sekoita. Lisää täytteeseen pienen coctailtikun avulla hieman oranssia pastaväriä. Tämä ei ole välttämätöntä. Väri tuo vaan vahvemman kontrastin toisten täytteiden väreihin.

Kiehauta kattilassa oleva tyrnimehu ja sulata siihen puristetut liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteeseen samalla sekoittaen. Anna täytteen hyytyä jääkaapissa noin 15 minuuttia ja kaada se sitten vuokaan suklaatäytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa noin 2 tuntia.

Vaalea tyrnitäyte
1/2 tyrnitäytteestä
 
2 liivatelehteä
 
2 rkl tomusokeria
 
1 rkl laimennettua tyrnimehua (joka puristettu kiillekerroksen tyrneistä)

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi.. Siivilöi tomusokeri täytteeseen. Kiehauta tyrnimehu ja sulata puristetut liivatteet siihen. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteeseen samalla sekoittaen. Kaada täyte vuokaan oranssin tyrnitäytteen päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vielä kaksi tuntia.

Kiille

3 liivatelehteä
 
1 dl tyrnimarjoja
 
1 dl vettä
 
1 1/2 dl sokeria

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Puserra tyrnimarjat siivilän läpi mehuksi ja kaada kattilaan. Laita marjat kulhoon, lisää vesi ja sekoita hetken aikaa, jotta marjoista irtoaa lisää mehua. Siivilöi marjat ja liemi uudelleen. Ota tästä laimeammasta mehusta 1 rkl toiseen kattilaan vaalean tyrnitäytteen liivatteita varten. Kaada loppu mehu kattilaan aiemmin puristamasi mehun kanssa. Lisää joukkoon sokeri. Kuumenna seos kiehuvaksi, poista kattila liedeltä ja lisää puristetut liivatteet sekaan samalla sekoittaen. Anna liemen jäähtyä haaleaksi (vaikka vesihauteessa). Kaada kiille vuokaan päällimmäiseksi. Anna jähmettyä jääkaapissa noin kaksi tuntia.

Kun kakku on hyytynyt, irrota vuoan reuna sekä reunakalvo. Laita kakku takaisin jääkaappiin odottamaan koristeita.

Koristeet
noin 70 g valkosuklaata
 
muutama pala tummaa suklaata
 
kookoshiutaleita
 
keltaista ja oranssia tomuväriä
 
muutama tyrnimarja

Sulata suklaat. Jaa valkosuklaasula kahteen kippoon. Värjää toinen osa keltaisella ja toinen osa oranssilla tomuvärillä. Laita osa oranssista valkosuklaasta pieneen Minigrip-pussiin. Laita myös tumma suklaa pieneen pussiin.

Tee koristereunus kakulle. Pese kakussa käyttämäsi reunakalvo, varmista mittaamalla kakun korkeus ja pursota siihen oranssilla valkosuklaalla lehtiä ja tummalla suklaalla koukerot niiden väliin. Kuvion voi piirtää valmiiksi paperille ja paperi on sitten mallina kalvon alla. Aseta kalvo kakun reunalle ja painele suklaakuvio hyvin kiinni kakkuun. Laita jääkaappiin jähmettymään.

Tee syksyisiä lehtiä. Hae ulkoa pieniä lehtiä, pese ja kuivaa ne. Sivele siveltimellä kunnon kerros keltaista ja oranssia valkosuklaata lehtien nurjalle puolelle. Värjäsin osan lehdistä yksivärisiksi ja osaan sekoitin kumpaakin väriä. Aseta lehdet haluamaasi asentoon vaikka kynien päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa. Irrota lehdet varovasti suklaalehdistä.

Laita pieni määrä kookoshiutaleita kahteen pieneen pussiin. Laita toiseen hieman keltaista ja toiseen hieman oranssia tomuväriä. Ravista pusseja, jotta väri sekoittuu niihin.

Irrota reunakalvo varovasti kakun reunalta. Asettele valkosuklaalehdet ja tyrnimarjat kakun pinnalle. Ripottele vielä värjättyjä kookoshiutaleita. Kakku on valmis syötäväksi!

Hyytynyt kakku. Sitten olisi vuorossa suklaakoristereunus.


Suklaakoristereunusta pursotettu kalvolle.


Ennen reunuskalvon irrottamista.


 Valmis kakku.


Suklaakoristereunus ja suklaalehtiäkin lähempää. Keksipohjaa ei tässä kunnolla näy irtopohjavuoassa olevan pienen porrastuksen takia.






Syksyiset valkosuklaalehdet


Suklaalehtien ohje on eräässä Suklaa-leivontakirjassani. Jokin aika sitten niitä tehtiin myös Pikku Kakkosessa ja tyttäreni innostui siitä kovin! Nyt vihdoin kokeilin niiden tekemistä. Aikamoisen näppärää! Eikä tarvitse ostella muotteja tätä varten. Sen kuin vaan hakee luonnosta sopivankokoisia lehtiä.
Käytin malleina aika pieniä lehtiä. Pesin ne ensin huolella ja kuivasin ne. Sulatin valkosuklaata ja jaoin suklaan kahteen kippoon. Värjäsin puolet oranssilla ja puolet keltaisella tomuvärillä. Sivelin siveltimellä lehdille paksuhkon kerroksen valkosuklailla. Joihinkin lehtiin laitoin sekä oranssia että keltaista valkosuklaata. Laitoin lehdet kynien päälle, jotta sain niihin vähän muotoa. Laitoin ne jääkaappiin jähmettymään ainakin tunniksi. Sitten vaan irrotin lehdet.

Ja jälleen, pian selviää mihin nämä suklaalehdet päätyivät ;)

Lehdet valmiina malleiksi :)


Heh, kyniä on selvästi käytetty! Mutta hyvin ajoivat asiansa!


Tyrnikiisseli


Tyrnimarja on tosi riittoisa marja. Näin värikästä kiisseliä saa tyrneistä, jotka on kahteen kertaan survottu siivilän läpi. Kiisseliin tuli siis arviolta 1/2 dl tyrnimarjamurskaa, 1/2 l vettä, 1 1/2 rkl perunajauhoja ja sokeria maun mukaan. Aurinkoista kiisseliä :) Pian selviää, mihin käytin sen tyrnimehun, jonka pusersin marjoista ;)


maanantai 19. syyskuuta 2011

Kesäkurpitsakakku


Minulla oli vielä vähän jäljellä kesäkurpitsaa. Minun piti tehdä kesäkurpitsakakku jo viime syksynä, mutta se jäi ajatustasolle. Nyt tein sen. Tälle kakulle on monia eri versioita. Löysin tämän tosi maukkaan reseptin täältä Olga Temosen ihanasta blogista nimeltään Olgan kotona. Intiaanisokeri sopi tähän kakkuun tosi hyvin. Muutenkin tykkäsin kakusta, se oli mehevä ja maukas.

Kesäkurpitsakakku

4 dl raastettua kesäkurpitsaa

1 dl rypsiöljyä

3 kananmunaa

1 rkl sitruunamehua

2 1/2 dl intiaanisokeria

3 dl jauhoja (laitoin vehnäjauhoja)

1/2 tl ruususuolaa

1/2 tl kanelia

1 tl vaniljasokeria

1 tl ruokasoodaa

1 1/2 tl leivinjauhetta

1 1/2 dl kauraleseitä

Lisäksi

vuoan voiteluun rypsiöljyä/margariinia ja korppujauhoja

(pinnalle tomusokeria)

Kuori kesäkurpitsa, poista lusikalla pehmeä sisus siemenineen ja raasta se. Sekoita raasteen joukkoon öljy, munat ja puristettu sitruunan mehu (valmis tiivistekin toki käy). Sekoita kuivat aineet keskenään ja yhdistä kosteaan seokseen. Kaada seos voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista kakku 175-asteisessa uunissa alatasolla noin 40 minuuttia. Anna valmiin kakun olla hetki vuoassaan ja kumoa se sitten tarjoilualustalle. Siivilöi pinnalle halutessasi tomusokeria.



Nalle Puhin hunaja-suklaafudge


"...just a mouthful of condensed milk or whatnot, with perhaps a lick of honey--" Winnie-the-Pooh
 
Selailin erästä hauskaa keittokirjaa, jonka minä, siskoni ja veljeni olemme saaneet pienenä isämme siskolta Amerikasta. Kyseessä on Virginia H. Ellisonin The Pooh Cook Book. SIinä on otteita A.A Milnen kirjoista Nalle Puh ja Nalle Puhin talo. Reseptit on juuri sopivia Nalle Puhille ja hänen ystävilleen :) Olen joskus tehnyt kirjan reseptillä mustikkamuffinsseja. Nyt löysin tämän herkullisen fudgereseptin.

Laitan mitat nyt vain suomalaisilla mitoilla. Pähkinöiksi käyvät melkeinpä mitkä vain pähkinät. Minä laitoin nyt cashewpähkinöitä. Tämä on tosi helppo fudgeresepti!

 "And the only reason for making honey is so as I can eat it." Winnie-the-Pooh

Hunaja-suklaafudge

500 g tummaa suklaata (tai maitosuklaata)

1/4 tl ruususuolaa

1 1/2 tl hunajaa

1 tlk (397 g) kondensoitua maitoa

1,2 dl rouhittua pähkinää

Pinnalle halutessasi

pähkinärouhetta

Vuoraa leivinpaperilla noin 21 × 21 cm kokoinen neliönmallinen vuoka (tai tilavuudeltaan samankokoiseen leipävuokaan). Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa miedolla lämmöllä. Lisää suklaasulaan suola, hunaja ja kondensoitu maito. Sekoita seos pehmeäksi ja tasaiseksi. Lisää pähkinärouhe.

Kaada fudgeseos heti vuokaan ja tasoita pinta. Jos haluat, ripottele pinnalle vähän pähkinärouhetta. Anna fudgen jähmettyä jääkaapissa ainakin kaksi tuntia. Leikkaa levy noin 2 × 2 cm paloiksi. Säilytä jääkaapissa.

Huomaa, että tätä keittokirjaa on enemmänkin selailtu :) On se kyllä jo aika vanhakin.



Fudgeja pähkinärouhekoristelulla.


Isn't it funny

How a bear likes honey?

Buzz! Buzz! Buzz!

I wonder why he does?


Winnie-the-Pooh

Tuliaisia Japanista!


Veljeni monen vuoden takainen japanilainen ystävä tuli käymään äskettäin Suomessa. Hän tuli nyt äitinsä kanssa, joka ei ollut aiemmin käynyt Japanin ulkopuolella. Japanissa on paljon asioita, joista pidän. Eniten minua ihastuttaa heidän sydämellinen ystävällisyytensä, nöyryytensä ja positiivisuutensa. Joka kerta, kun tämä japanilaisystävämme on käynyt Suomessa, on hän muistanut veljeni lisäksi koko hänen perhettään. Ensimmäisellä vierailullaan hänellä oli melkein matkalaukullinen tuliaisia. Ja ne oli pakattu todella kauniisti liinoilla ja silkkinauhoilla. Minulla on vieläkin käytössäni silloin saamani kaunis osoitekirja ja korurasia.

Tällä kertaa japanilainen ystävämme toi lapsillemme hauskoja pyyhekumia. Me aikuiset saimme näitä leivonnaisia, joita kuulemma leivotaan vieraamme kotiseudulla. Tämäkin leivonnaislaatikko oli tarkkaan pakattu. Tuo nauha päällä piti olla juuri noin päin. En tiedä mitä aineksia nämä leivonnaiset sisältävät, mutta ne maistuvat vähän ainakin mantelilta. Ne ovat samettisen pehmeitä. Myös tuo sisuksen pähkinältä näyttävä on ihan pehmeätä. On hauskaa, kun on ystäviä, sukulaisia ja tuttuja eri puolilta maailmaa, kiitos veljeni ja isäni! :)

Tyttäreni halusi piirtää kyseisen miehen kuvan ja lähettää sen hänelle Japaniin. Inka keskittyi erityisesti silmiin. Aika hyvin hän onnistuikin saamaan japanilaisia piirteitä :)

If you read this, Toshiyuki, thank you very much for all the beautiful gifts! :)


Laatikon sisällä oli kauniita kääröjä.


Kääröjen sisällä oli kussakin kaksi nyyttiä.


Nyyttien sisältä paljastui tällaiset pienet leivonnaiset.


Makuja maailmalta :)
 

lauantai 17. syyskuuta 2011

Pehmeä punajuurisosekeitto


Tämä keitto sopii hyvin joko alkupalaksi tai ihan pääruoaksi. Sain ohjeen äidiltäni, joka oli löytänyt sen Vuoden luontokirja 2011 sivuilta. Keitto on samettisen pehmeää ja kauniin väristä keittoa.

Pehmeä punajuurisoseksitto

500 g punajuuria

1 rkl rypsiöljyä

1 rkl voita/margariinia

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

1 palsternakka

1 l vettä

250 g sulatejuustoa (esim. Koskenlaskija)

3/4 dl ruokakermaa

1/2 tl ruususuolaa

Tarjoiluun

ranskankermaa/raejuustoa

ruisleipää

Laita punajuuret veteen kattilaan ja kiehauta vesi. Keitä punajuuret kypsiksi. Kun punajuuret ovat kypsymässä, hauduta toisessa kattilassa muita aineksia miedolla lämmöllä. Eli kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja lohko palsternakka. Laita ne kattilaan ja kuullota niitä hetki öljyssä ja voissa. Lisää vesi hiljalleen, vähän kerrallaan joukkoon. Itse lisäsin aina noin pari desiä vettä ja kun se alkoi kiehua, kaadoin lisää vettä.

Kun punajuuret ovat kypsyneet, kaada vesi pois. Poista niistä sitten kannat ja raaputa haarukan ja veitsen avulla kuoret pois. Lohko ne reiluiksi paloiksi ja lisää ne keiton joukkoon. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää sulatejuusto pieninä lohkoina. Sekoittele keittoa, kunnes juusto on sulanut joukkoon. Lisää ruokakerma ja suola ja sekoita. Tarkista maku. Voit laittaa keiton sekaan vähän ranskankermaa tai raejuustoa.

Keittoa sellaisenaan. Väri oli kyllä todellisuudessa aika erilainen, sellainen voimakas punaisenvioletti.


Punajuuripihvit


Punajuuritalkoot jatkukoon :) Nämä punajuuripihvit olivat oikein maukkaita. Ohje on Yhteishyvä-lehden Ruoka-liitteestä 9/11. Tein itse kaksinkertaisen annoksen, mutta laitan tähän ohjeen yksinkertaisena.

Punajuuripihvit

noin 12 kpl

200 g kermaviiliä

1 dl korppujauhoja

2 punajuurta

1 peruna

2 kananmunaa

1 tl ruususuolaa
 
1 tl kuivattua timjamia tai meiramia

Paistamiseen

rypsiöljyä

Kuori ja raasta punajuuret ja peruna karkeaksi raasteeksi. Yhdistä kulhossa kermaviili ja korppujauhot. Lisää juuresraasteet. Lisää munat, suola ja timjami/meirami. Sekoita hyvin. Muotoile massasta kostutetuin käsin noin 1 1/2 cm paksuisia pihvejä. Paista pihvit öljyssä paistin- tai ohukaispannussa. Minä laitoin vaan suoraan massaa ohukaispannun koloihin eli en muotoillut niitä erikseen. Tarjoa esimerkiksi salaatin kanssa.


perjantai 16. syyskuuta 2011

Punajuuripesto


Meidän perheessä syödään usein pestopastaa. Punajuuripesto tuo vähän vaihtelua totutuille vihreille pestoille. Tämä ohje on Yhteishyvän Ruoka-liitteestä 9/11.

Punajuuripesto

4 annosta

1 kypsä punajuuri

1 valkosipulinkynsi

1 dl paahdettuja pinjansiemeniä

2-3 rkl silputtua tuoretta basilikaa

1 dl oliiviöljyä

1/2 dl hienoksi raastettua voimakasta juustoa, esim. parmesaania

ripaus rouhittua mustapippuria

Keitä punajuuri etukäteen kypsäksi kiehuvassa vedessä. Kuori ja paloittele kypsä punajuuri. Kuori ja silppua valkosipulinkynsi. Laita valkosipuli ja punajuuri tehosekoittimeen ja pyöräytä ne tasaiseksi. Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla. Lisää siemenet, basilika ja öljy tehosekoittimeen ja pyöräytä hetki. Lisää juustoraaste ja pippuri. Sekoita tasaiseksi. Tarkista maku.

Tarjoa punajuuripesto pastaan sekoitettuna.


Punajuurikiusaus


Olen viime aikoina tehnyt erilaisia punajuuriruokia. Käytin niihin sekä tyttäreni että appivanhempieni kasvattamia punajuuria. Tämä punajuurikiusauksen ohje on Yhteishyvän Ruoka-liitteestä 2/11. Tein pieniä muutoksia ohjeeseen, laitoin mm. vähän enemmän nestettä. Maustoin meidän perheelle sopivasti eli suolaa voi laittaa enemmänkin jos on tarve.

Punajuurikiusaus

500 g punajuuria

500 g perunaa

1 sipuli

1 omena

2 rkl rypsiöljyä

1 tl ruususuolaa

ripaus rouhittua mustapippuria

1 tl timjamia

3 1/2 dl ruokakermaa (7 %)

1 dl maitoa

ripaus yrttisuolaa

2 rkl margariinia

2 rkl korppujauhoja

Kuori ja suikaloi punajuuret ja perunat, sipuli ja omena. Kuullota sipuli- ja omenasuikaleet öljyssä pannulla. Lisää sekaan punajuuri- ja perunasuikaleet. Anna kasvisten paistua hetken aikaa. Mausta ne suolalla, pippurilla ja timjamilla. Kaada kasvikset voideltuun uunivuokaan.

Sekoita kerma, maito ja yrttisuola ja kaada seos kasvisten päälle. Asettele pinnalle margariininokareita ja ripottele päälle korppujauhoja. Paista 175-asteisessa uunissa alatasolla 50-60 minuuttia.

Kasvikset sovussa.


Valmis kiusaus.


Porkkanaruudut


Tykkään sämpylöistä, mutta lasten myötä olen ottanut niissä helpomman tien, ainakin useimmiten. Levitän taikinan pellille ja säästyn pyörittelyltä. Toki joskus on kivaa pyöritelläkin, mutta peltiversio on vaan niin helppo.
Minä käytän leivonnassa nykyään enimmäkseen kuivahiivaa, koska kuivahiivaa voi aina pitää varastossa kaapissa. Aluksi en aina saanut taikinaa hyvin kohoamaan kuivahiivalla, vaikka kuinka yritin laittaa sen oikeanlämpöiseen nesteeseen. Sitten aloin laittaa kulhon päälle tiiviin kannen. Niin taikina on kohonnut hyvin.

Nämä porkkanaruudut on mun yksi lemppariresepti. Löysin joskus reseptin tältä Kotikokki.nettisivulta. Tässä oma versioni.

Porkkanaruudut
 
5 dl maitoa
 
1 pss kuivahiivaa (11 g)
 
1/2 dl seesamiöljyä/rypsiöljyä
 
reilu 1 tl (ruusu)suolaa
 
1/2 dl vaaleaa siirappia tai leipäsiirappia
 
3 dl porkkanaraastetta
 
2 dl neljän viljan hiutaleita
 
1 dl kauraleseitä
 
noin 10 dl hiivaleipäjauhoja

Päälle

maitoa ja neljän viljan hiutaleita

Lämmitä maito reilusti kädenlämpöiseksi ja kaada se kulhoon. Sekoita kuivahiiva yhteen desilitraan jauhoja ja sekoita maidon joukkoon. Lisää sekaan öljy, suola ja siirappi ja sekoita. Lisää porkkanaraaste, hiutaleet, leseet, osa jauhoista ja sekoita. Lisää loput jauhot vähitellen ja vaivaa taikina kimmoisan pehmeäksi. Anna taikinan kohota noin 30 minuuttia.

Kaada kohonnut taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja taputtele tasaiseksi. Leikkaa tai piirrä veitsellä taikinaan valmiiksi ruudukko, niin valmiit palat saa helposti taitettua irti. Anna taikinan vielä kohota noin 15 minuuttia.
Voitele taikina maidolla ja ripottele pinnalle neljän viljan hiutaleita. Paista 200-asteisessa uunissa alatasolla 10-15 minuuttia.

Kesäkurpitsa-omenamarmeladi


Enpä ollut aiemmin tehnyt marmeladia. Nyt silmiini osui marmeladiohje, joka sisälsi kesäkurpitsaa. Halusin tehdä kesäkurpitoista kaikenlaista sellaista, mitä en ole ennen tehnyt. Tein myös mm. kesäkurpitsakakkua. Tämä marmeladi oli minusta oikein kivan makuista. Laitoin sitä juuri toiveesta tyttäreni eväsleivän päälle kerhoon :)

Ohje on Yhteishyvä-lehden Ruoka-liitteestä 8/11.

Kesäkurpitsa-omenamarmeladi

500 g kesäkurpitsaa

500 g omenaa
 
1 dl vettä
 
250 g sitruunaa
 
1 pkt (330 g) hillo-marmeladisokeria

Pese kesäkurpitsat ja kuori ne, jotta hillosta tulee keltaista. Halkaise ne ja poista pehmeä sisus siemenineen. Pilko kesäkurpitsat kattilaan. Kuori ja halkaise omenat. Poista kanta ja siemenkodat. Paloittele omenat kattilaan. Lisää kattilaan vesi ja keitä ainekset kypsiksi, noin 15 minuuttia. Soseuta tasaiseksi sauvasekoittimella. Pese sitruunat. Raasta niiden kuori hienolla terällä ja purista mehut. Lisää ne kesäkurpitsaseokseen. Lisää sokeri ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä 5 minuuttia välillä sekoittaen. Kaada seos purkkeihin. Jos haluat varmistaa marmeladin sileyden, voi sen siivilöidä ennen purkkeihin kaatamista.

Säilytä marmeladi suljetuissa purkeissa jääkaapissa. Minulla tuli valmista marmeladia 7 dl. Marmeladia voi halutessaan vähän pehmittää lusikalla ennen käyttöä. Levittyy se kyllä muutenkin leivälle oikein mukavasti.


 Marmeladia kesäkurpitsa-sämpyläruudulla. Niiden ohje löytyy täältä.


torstai 15. syyskuuta 2011

Kesäkurpitsa-sämpyläruudut


Sain muutaman kesäkurpitsan mieheni vanhempien kotoa. Käytin pienen osan niistä näihin sämpyläruutuihin. Tämä taikinamäärä oli hieman turhan suuri minun uunipellille. Se kun on vähän normaalia pienempi. Tulipahan ainakin pulleita versioita :)

Ohje on Yhteishyvä-lehden Ruoka-liitteestä 8/11. Samasta liitteestä löysin myös herkullisen kesäkurpitsa-omenamarmeladin ohjeen. Osa kesäkurpitsoista löysi tiensä siihen. Kesäkurpitsa-omenamarmeladin ohje löytyy täältä.

Ohjeessa oli käytetty sämpyläjauhoja noin 15 dl. Minä kuitenkin halusin laittaa spelttijauhoja, koska ostin niitä nyt ensimmäistä kertaa ja halusin testata niitä. Äitini käyttää spelttijauhoja paljon eli ei se ihan vieras jauho minulle ole, mutta omassa kokeilussa kyllä. Speltti ei tee taikinaan sitkoa ja siksi puolet jauhoista kannattaa korvata esim. vehnäjauhoilla.

Kesäkurpitsa-sämpyläruudut
 
1  (300 g) kesäkurpitsa
 
4 tl ruususuolaa
 
7 dl vettä
 
50 g hiivaa
 
1 dl tummaa siirappia
 
1 dl auringonkukansiemeniä
 
7 dl puolikarkeita spelttijauhoja
 
noin 8 dl vehnäjauhoja
 
3 rkl oliiviöljyä

Pinnalle

oliiviöljyä ja auringonkukansiemeniä

Pese kesäkurpitsa, poista lusikalla siemenet ja raasta se (minä vaistomaisesti myös kuorin kesäkurpitsan ja siksi sämpylöissä ei näy yhtään vihreyttä). Ripottele raasteen joukkoon suola ja anna seistä tunnin ajan. Purista raasteesta vesi pois.

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää siirappi, siemenet ja kesäkurpitsaraaste. Alusta taikina spelttijauhoilla löysäksi. Lisää öljy ja loput jauhot vähitellen. Alusta taikina kimmoisaksi. Peitä kulho paksulla liinalla tai kannella ja anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle isolle uunipellille. Taputtele jauhotetuin käsin levyksi. Jaa taikina veitsellä tai taikinapyörällä neliöiksi. Anna kohota 15 minuuttia. Voitele pinta öljyllä ja ripottele päälle siemeniä. Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla noin 25 minuuttia.

Kesäkurpitsa-omenamarmeladia kesäkurpitsasämpylälle :)


tiistai 13. syyskuuta 2011

Äitini 60-vuotiskakku, suorakaiteen muotoinen


Vietimme äitini 60-vuotisjuhlia toissa lauantaina. Vieraita oli noin 60. Oli mahtava päivä! Lapsiakin oli mukavasti ja heidän leikkejään oli hauska seurata! Kivointa taisi olla saippuakuplien puhaltelu.

Tein juhliin näitä jääsuklaita sekä kaksi kakkua, ison suorakaiteen muotoisen kakun sekä tämän pyöreän viiden munan kakun. Tein kakut täytteineen äitini toiveiden mukaisesti. Pensasmustikat sopivat kakkuihin tosi hyvin tuoden niihin raikkautta. Tuoreita hilloja/lakkoja ei löytynyt mistään kaupasta, eikä myöskään pakastettuna. Onneksi sentään löytyi hilloa. Tykkäsin Meritalon siemenettömästä lakkahillosta, koska se ei ollut liian makeaa.

Olin muuten ensin tekemässä kakkujen kuorrutteet ja pursotukset laktoosittomasta vispikermasta. Kun vaahdotin sen, tuli vaahdosta aika puuromaista. Samanlaista kuin kuohukermasta tulee jos sitä vatkaa liikaa. Onneksi isäni oli reipas ja avulias ja toi kaupasta tuttua ja turvallista Flora Vispiä! Johan onnistui!

Lakka-mustikkatäytekakku

Pohja

3 × neljän munan sokerikakkupohja suorakaiteen muotoisena, ohje löytyy täältä.

Kostutus

1 1/2 dl hedelmämehua

Pese ja kokoa reunavuoka. Laita sen pohjalle vuoan kokoinen leivinpaperipala. Aseta kakkupohjan pohjalevy vuoan pohjalle. Kostuta jokainen kakkulevy vuorollaan pullasudin avulla.

Valkosuklaa-mustikkatäyte

4 dl vispikermaa

1 ½ rkl vaniljakreemijauhetta

2 1/2 dl maitorahkaa

130 g valkosuklaata

3 liivatelehteä

1 rkl vettä


500 g (noin 6 dl) pensasmustikoita

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai mikrossa miedolla lämmöllä. Anna jäähtyä haaleaksi. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Lisää vatkauksen loppuvaiheessa vaniljakreemijauhe. Kääntele vaahdon joukkoon maitorahka sekä jäähtynyt valkosuklaasula. Kiehauta vesitilkka, purista liivatteet ja sulata ne veteen. Kaada liivateliemi ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla sekoittaen. Anna täytteen hyytyä jääkaapissa 10-15 minuuttia. Levitä täyte pohjalevyn päälle. Ripottele päälle pensasmustikat. Anna hyytyä jääkaapissa noin 1/2 tuntia.

Lakkatäyte

2 1/4 dl Meritalon siemenetöntä lakkahilloa


4 1/2 dl vispikermaa

2 rkl tomusokeria

2 rkl vaniljakreemijauhetta

3 dl maitorahkaa

1 dl lakkahilloa

Aseta keskimmäinen kakkulevy paikoilleen ja kostuta se. Levitä kakkulevylle 2 1/4 dl lakkahilloa. Vaahdota vispikerma napakaksi vaahdoksi. Siivilöi vatkauksen loppuvaiheessa joukkoon tomusokeri ja vaniljakreemijauhe. Kääntele sekaan maitorahka ja lakkahillo. Levitä täyte lakkahillon päälle.

Aseta päällimmäinen kakkulevy paikoilleen ja kostuta se. Vuoraa vuoka tuorekelmulla ja anna sen maustua jääkaapissa muutama tunti tai mielellään yön yli.

Kuorrutus ja pursotukset

7 1/2 dl (3 prk ) Flora Vispiä

3 rkl vaniljakreemijauhetta

2 rkl tomusokeria

Tämän määrän vatkasin tähän ja pienempään pyöreään kakkuun yhteensä. Tähän kakkuun Flora Vispiä kului vatkaamattomana noin 4 1/2 dl.

Päällystin ensin vispivaahdolla kummatkin kakut ja tasoitin pinnat palettiveitsellä. Sen jälkeen värjäsin lopun vaahdon oranssilla tomuvärillä ja tein sillä tähtityllaa käyttäen pursotukset.

Koristelu

sokerimassaperhosia, niistä lisää täällä

sokerimassakukkasia

pehmeitä kultapalloja

Tämä ja ylempi kakkukuva on kuvattu ulkona telttakatoksen alla, siksi jännä valaistus.


Kakun kahdessa kulmassa oli isommat perhoset.



Tässä pilkistys kakun sisälle. Pala on pyöreästä kakusta.


Tyttäreni kirjoitti juhlien tarjottaville hienot laput! Kun hän oli saanut urakan valmiiksi, hän kysyi:" Olenko minä nyt ylioppilas? " Olimme joskus aiemmin puhuneet ylioppilasKIRJOITUKSISTA :)

Tyttäreni kirjoittamat laput ♥