maanantai 9. joulukuuta 2013

Ensimmäinen, pikkuinen joulukuusemme ♥


Meillä on täällä kotonamme ensimmäinen ikioma joulukuusi! Sellainen pieni ja nätti, joka luo lämpimän ja suloisen joulutinnelman. Olipas kiva ripustaa oksille koristeita, jotka ovat odottaneet laatikossa pitkän aikaa tätä tarkoitusta varten. Hankimme kuuselle uutena tähden, kynttilät, hopeanauhaa, muutamia palloja, kuusenjalan ja alusliinan. Jotkut koristeet olen saanut jo lapsena ja ne ovat tähän saakka olleet vanhempieni joulukuusessa. Tyttären tekemiä koristeita pääsi kuuseen myös :) Lapset olivat innoissaan, kun saivat koristella kuustamme!

Kuusi on ollut meillä nyt 1,5 viikkoa. Nautimme sen tuomasta tunelmasta näin ennen joulua, koska joulun ajan vietämme minun ja mieheni vanhempien luona.
 
Minusta kuusi on kiva koristella niin, että se ei ole ihan koristeiden peitossa. Silloin itse kuusikin pääsee näyttämään kauneuttaan.


Löysimme ihan kivat kuusenjalan ja aluslinan. Kuusen runko oli vaan niin kapea, että sen ympärille piti laittaa pari legopalikkaa :)


Tyttären tekemä enkeli äitini avustuksella.


Äitini tekemä olkitähti. Tämä on aika korkealla, jotta säilyy ehjänä :D


Tämä merihevonen on lapsuudestani...


...kuin myös tämä pieni lintu.


Tonttu, jonka tein tarhassa :) Hyvin on säilynyt matkassa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti