lauantai 16. helmikuuta 2013

Mokkapalatorttu


Tein loppukesällä tällaisen mokkapalakääretortun. Ohje on Yhteishyvä-lehden Ruoka-liitteestä 6/12. Tuo sisus ei muistuttanut maultaan mokkapaloja, mutta kuorrutus ja pohja sitäkin enemmän :) Tuon maustamattoman tuorejuuston tilalle voisi sopia oikein hyvin Philadelphian uutuusmaku Marabou! Täytyisikin maistaa/testata kyseistä tuorejustoa!

Mokkapalatorttu


(10-12 annosta)

4 kananmunaa

1 1/2 dl sokeria

1 1/2 dl perunajauhoja

1/2 dl kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta (laitoin 1 1/2 tl)

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne taikinaan käännellen. Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla 7-8 minuuttia. Kumoa torttulevy puhtaalle, sokeroidulle leivinpaperille. Irrota pohjassa ollut leivinpaperi ja anna pohjan jäähtyä.

Täyte ja kuorrutus

3 rkl kuumaa vahvaa kahvia

25 g sulatettua margariinia

2 rkl tummaa kaakaojauhetta

2 1/2 dl tomusokeria

2 tl vaniljasokeria

200 g maustamatonta tuorejuustoa


Koristeluun nonparelleja

Sekoita kuorrutus kahvista, margariinisulasta, siivilöidystä kaakaojauheesta sekä tomu- ja vaniljasokerista. Notkista tuorejuusto ja sekoita joukkoon 1 dl kuorrutusta. Levitä tuorejuustotäyte torttupohjalle ja kääri levy rullalle. Levitä tortun päälle loppu kuorrute ja ripottele pinnalle nonparelleja.




perjantai 15. helmikuuta 2013

Palkinto Dansukkerilta


Hain tänään postista palkinnon Dansukkerilta! Palkinto tuli siis Leivontafoorumin tammikuun leivontahaasteesta, johon osallistuin kookoskeoilla. Kiitos vielä äänestäjille! Huippukivaa, että ylsin palkintosijoille :) Haasteen voitti Toscapiirakka leipojanaan unelmaaleipomass, ONNEA! Täältä löytyy kookoskekojen ohje.

Palkinto sisälsi:
 
Onnittelukirje
 
Siro erikoishienoa sokeria
 
Muscovadosokeria
 
Multi Hyytelösokeria
 
Fariinisokeria
 
Mansikanmakuista tomusokeria
 
Vaniljasokeria
 
7 kpl reseptivihkosia



Kookoskeot


Muscovadosokeria ja kasvipohjaista hyytelösokeria olenkin halunnut kokeilla!

KIITOS DANSUKKER!


torstai 14. helmikuuta 2013

Kookoskeot


Osallistuin näillä kookoskeoilla Leivontafoorumin tammikuun leivontahaasteeseen täällä. Aiheena oli Tarkan euron budjetti ja rahaa sai käyttää 8 €. Täältä löytyy oma haastepostaukseni. Sen lopussa näkyvät ostokseni ja käyttämäni rahasumma.

Mahtava ylläri oli se, että kekoni ylsivät palkintosijoille! Kiitos taas kivasta haasteesta ja näppäristä resepteistä! Täältä löytyy palkintoni Dansukkerilta.

Nämä kookoskeot ovat nopeat ja helpot valmistaa. Ne sopivat hyvin tähän hetkeen, kun ulkona on joka puolella lumikinoksia. Ohje on Leila Lindholmin Pala kakkua – ja paljon muuta -kirjasta. Ohjeessa oli 1 rkl amarettolikööriä, rommia tai punssia vaihtoehtoisesti, mutta laitoin vettä. Kastoin vinkin mukaan keot suklaaseen. Suklaa ja kookos sopivat mielestäni hyvin yhteen. Suklaapohja kruunaa kekoset. Nämä ovat päältä hieman rapeita ja sisältä pehmeitä.

Kookoskeot

 
(16 kpl)

50 g margariinia
 
2 kananmunaa
 
1 dl sokeria
 
5 ½ dl kookoshiutaleita
 
1 pestyn limetin raastettu kuori
 
1 rkl vettä
 
noin 100 g tummaa suklaata

Sulata margariini ja sekoita joukkoon muut ainekset. Anna seoksen turvota noin 10 minuuttia. Muovaa taikinasta kekoja leivinpaperoidulle uunipellille (helpottaa ja nopeuttaa, jos käyttää jotakin muottia kuten minikokoista suppiloa, suippoa teesiivilää tai isoa tyllaa). Kypsennä kookoskekoja 175 °C:ssa keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes keot alkavat saada hieman väriä. Anna kekojen jäähtyä.

Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Kasta jäähtyneiden kekojen pohjat suklaasulaan ja aseta ne paperivuokiin tai tiheälle ritilälle valumaan. Anna jähmettyä jääkaapissa ja tarjoa.

Tätä pikkuista suppiloa käytin muottina.


Keot matkalla uuniin.


Halkaistu keko valmiina suuhun.


Kookoskekorasia lumikeon päällä :)


Saamani kommentti Leivontafoorumin haasteessa:

 - Herkullisen näköisiä. Jos oikein kiire ennen vieraita tulee, voi jättää kenties suklaakuorrutteen pois, varmaan maistuvat hyviltä myös ilman.