perjantai 28. marraskuuta 2014

Piparkakut intiaanisokerilla


Tässä paranneltu piparkakkuresepti! Enpä ole aiemmin hoksannut (kiitos Masajolle vinkistä), että siirappia ei tosiaan tarvitse laittaa, koska intiaanisokerissa on itsessään siirappi. Jätin nyt siis siirapin pois ja korvasin sen intiaanisokerilla. Tärkeää on, että käyttää Masajon aitoa intiaanisokeria! Sillä syntyy paras tulos kaikessa leivonnassa. Vähensin samalla mausteiden määrää (niitä oli edellisessä reseptissäni omaan makuuni liikaa) sekä myös jauhojen määrää. Mausteisiin voi halutessaan lisätä kardemummaa tai inkivääriä ja mausteiden määrää voi muunnella omaan makuun sopivaksi.

Tein itselle pienemmän määrän taikinaa ja leivoin omat piparini poikien ollessa päikkäreillä. Tein nyt tosi ohuita pipareita. Jos haluaa vähän paksumpia pipareita, voi taikinalevystä jättää hieman paksummaksi. Tein isomman taikinan iltaa varten, jolloin lapset saivat leipoa omat piparinsa. Lapset ovat aina innoissaan piparinleivontatuokiosta. Silloin laitetaan soimaan joululauluja  ja on kiva tunnelma. Romeokin jopa kauli taikinaa vähän ja paineli muoteilla, kun viime vuonna taikina meni vain suuhun. Kyllä se nytkin sinne enimmäkseen karkasi :D Inka ja Mio (ja ehkä Romeokin) koristelevat vielä muutamat piparkakkunsa. Laitan niistä sitten oman pienen postauksen, kun ovat valmiita :)

HUOM! Jos teet taikinan kaksinkertaisena, tässä mitat: Intiaanisokeria 6 dl, vettä 1 1/2 dl, voita 250 g, kanelia 4 tl, neilikkaa 3/4 tl, hienonnettua pomeranssinkuorta 2 tl ja puolikarkeita spelttijauhoja 12 dl. Eli kaikkia muita kaksinkertainen määrä, paitsi neilikkaa, johon tulee vain pieni lisäys.

HUOM! Eri jauholaadut saattavat käyttäytyä taikinassa erilailla. Jotakin jauhoa saattaa tarvita esimerkiksi vähän vähemmän kuin spelttiä. Sopivan jauhomäärän löytää kokeilemalla eli laittaa jauhoa sen verran, että taikina jää aika löysäksi ja pehmeäksi (taikina jähmettyy sopivaksi jääkaapissa). Liian karkea tai täysjyvällinen jauho voi tehdä taikinasta helposti murenevan ja vaikeammin käsiteltävän.

Piparkakut intiaanisokerilla
 
(noin 80 kpl)

3 dl intiaanisokeria

3/4 dl vettä

125 g voita

2 tl kanelia

1/2 tl jauhettua neilikkaa

1 tl hienonnettua pomeranssinkuorta

1 1/2 tl ruokasoodaa

noin 6 dl puolikarkeita spelttijauhoja (ei täysjyvä) + vähän jauhoja leipomiseen

Mittaa intiaanisokeri ja vesi kattilaan. Kiehauta nopeasti ja ota kattila levyltä. Sekoittele hetken aikaa, että intiaanisokerimurutkin sulavat. Viipaloi rasva isoon kulhoon ja lisää mausteet. Kaada päälle kuuma intiaanisokeriseos niin, että rasva sulaa siihen hiljalleen. Sekoita silloin tällöin. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Yhdistä jauhot ja sooda, kaada ne hiljalleen nesteen sekaan ja sekoita esimerkiksi puuhaarukalla taikinaksi. Jos taikina vaikuttaa löysältä, se ei haittaa, koska se jähmettyy sopivaksi jääkaapissa (tärkeää onkin, ettei taikinasta tule liian kovaa valmistusvaiheessa). Anna taikinan levätä jääkaapissa 1-2 vuorokautta ennen leipomista joko peitettynä astiassaan tai muovipussissa.

Ota taikinaa jääkaapista pieni pala kerrallaan ja kauli se. Näin on helpointa. Taikina on aluksi kovaa, mutta pehmenee nopeasti. Levitä vähän jauhoja leivinpöydälle ja kaulimeen. Paina kaulinta kevyesti ja luistavasti kaulien ohuen levyn.

Paina muoteilla piparkakkuja taikinalevystä ja siirrä ne leivinpaperoidulle uunipellille. Paista piparkakkuja 200-asteisessa uunissa keskitasolla 4-6 minuuttia paksuudesta riippuen (minulla paistui 4:ssä minuutissa, koska olivat ohuita). Vahdi tarkkaan, sillä piparit palavat erittäin helposti. Anna pipareiden jäähtyä jonkin aikaa pellillä, koska ne ovat hyvin pehmeitä uunista otettaessa. Piparit jähmettyvät jäähtyessään ja sitten ne on helppo siirtä pelliltä pois.

Mun ikioma taikina :)


Piparilinnut, piparipuput ja piparinalle :)


Tein nyt hyvin ohuita pipareita.


Sydämellisen ihananmakuisia pipareita ♥


Päältä rapsakoita ja sisältä nekkumaisen pehmeitä.

torstai 27. marraskuuta 2014

Bataatti-jauhelihaperunasoselaatikko


Näin tämän reseptin uusimmassa Pirkka-lehdessä (12/2014) ja ohjetta oli pakko heti kokeilla! Niin herkulliselta se vaikutti. Ruoka maistui juuri niin hyvältä kuin odotinkin! Halusin tehdä bataatti- ja perunasoseet itse (lehden ohjeessa käytettiin valmista bataattisosetta ja perunasoseaineksia). Vaihdoin valkosipulitomaattimurskan paseerattuun tomaattiin + intiaanisokeriin ja timjamin basilikaan (ei ollut timjamia). Juustoraasteen olisi omasta mielestäni voinut jättää hyvin poiskin. Toihan se kivaa rapsakkuutta pintaan, mutta oli aika turha tässä ruoassa. Joskus tätä ruokaa voisi kokeilla kasvisversiona korvaten jauhelihan tummalla soijarouheella.

Bataatti-jauhelihaperunasoselaatikko
 
(6 annosta)

400 g naudan jauhelihaa
 
1 iso sipuli
 
2 porkkanaa
 
370 g paseerattua tomaattia
 
1 tl intiaanisokeria
 
1 tl ruususuolaa
 
1 tl kuivattua basilikaa
 
400 g bataattisosetta (400 g kuorittua bataattia + 1/2 tl ruususuolaa)
 
500 g perunasosetta (500 g kuorittuja perunoita + maitoa + 1 tl ruususuolaa)
 
2 1/2 dl ruokakermaa, kolme juustoa
 
75 g emmental-mozzarellajuustoraastetta

Valmista ensin bataatti- ja perunasoseet. Kuori bataatti ja lohko vähän pienemmiksi paloiksi. Laita noin 400 g bataattilohkoja kiehuvaan veteen ja keitä kypsäksi. Kaada keitinliemi pois jättäen 1-2 dl kattilaan ja soseuta bataatit sauvasekoittimella tasaiseksi. Mausta ruususuolalla. Lohko 500 g kuorittuja perunoita kiehuvaan veteen ja keitä ne kypsäksi. Kaada keitinvesi pois. Survo perunoita lisäten joukkoon maitoa sen verran, että perunasoseesta tulee sopivan notkeaa. Mausta suolalla.

Kuori ja hienonna sipuli. Kuori porkkanat ja raasta ne karkeaksi raasteeksi. Ruskista jauheliha pannulla ja siirrä kulhoon odottamaan. Kuullota sipulit samalla pannulla jauhelihan rasvassa. Lisää porkkanaraaste ja anna myös sen kuullottua. Lisää joukkoon jauheliha, mausteet, paseerattu tomaatti ja intiaanisokeri.

Punnitse kattilaan 400 g bataattisosetta, 500 g perunasosetta ja kaada joukkoon ruokakerma. Kiehauta seos ja sekoittele sitä hetken aikaa. Kaada jauhelihakastike voideltuun uunivuokaan. Levitä päälle bataatti-perunasose. Ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 200-asteisessa uunissa ylätasolla 10-15 minuuttia, kunnes pinta on hieman ruskistunut.

Uunista tullut ihanuusruoka :)




tiistai 25. marraskuuta 2014

Nakkivuoka


Tässä taas yksi arkinen ruoka. Laitan nakkeja usein kastikkeeseen tai keittoon ja halusin vähän vaihtelua. Löysin täältä Reseptivihosta tämän ohjeen. Tein ohjeen kaksinkertaisena, jotta sain riittävästi meidän perheelle :) Jos on tarve pienemmälle annokselle, voi ohjeen puolittaa. Tein pieniä muutoksia ohjeeseen kuten lisäsin maissia joukkoon.

Nakkivuoka
 
noin 12 perunaa (jos on isompia perunoita, niin 10 kpl riittää)

2 sipulia
 
1 tl ruususuolaa
 
1/4 tl mustapippuria
 
1 tl paprikamaustetta
 
1 tl savustettua paprikajauhetta
 
5 dl ruokakermaa
 
25 kpl nakkia
 
noin 2 dl pakastemaissia
 
100 g juustoraastetta

Kuori perunat ja leikkaa ne suikaleiksi. Kuori ja hienonna sipulit. Laita ne sekaisin voideltuun uunivuokaan. Sekoita joukkoon mausteet ja kaada päälle ruokakerma. Paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla ensin 30 minuuttia. Ota vuoka uunista ja lisää joukkoon nakinpalat ja maissit. Ripottele pinnalle juustoraaste. Laita vuoka takaisin uuniin ja paista vielä noin 20 minuuttia.



perjantai 21. marraskuuta 2014

Mustikkapannukakku


Tein tätä pannaria kesällä. Ohje on Pirkka-lehdestä 5/2014. Ei tullut ihan niin nättiä pannaria kuin lehden kuvassa, mutta eipä se makua haitannut :) Vaihdoin juoksevan rasvan kookosöljyyn, vehnäjauhot spelttijauhoihin ja sokerin intiaanisokeriin.

Mustikkapannukakku
 
1 l maitoa
 
4 kananmunaa
 
5 dl puolikarkeita spelttijauhoja
 
1/2 dl kylmäpuristettua kookosöljyä
 
1 tl ruususuolaa
 
1 tl kardemummaa

Pinnalle

200 g mustikoita pakkasesta (tai tuoreena jos on sopiva vuodenaika)
 
2 rkl intiaanisokeria
Vatkaa maidon joukkoon kaikki taikinan ainekset. Anna taikinan turvota 1/2 tuntia. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Ripottele pinnalle jäiset mustikat ja intiaanisokeri. Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla noin 30 minuuttia.

Pannari menossa uuniin.


 Ja vähän ruokosokerisiirappia päälle :)

torstai 20. marraskuuta 2014

Lohi-riisilaatikko


Tässä yksi arjen hyvistä ruoista. Äitini löysi ohjeen Project Mama-blogista täältä. Ohje on alunperin Safkaa-kirjasta. Kylmäsavulohen tilalle sopii hyvin myös lämminsavulohi. Silloin suolan määrää tarvitsee vaan säädellä eli suolaa kannattaa laittaa vähän enemmän.

Lohi-riisilaatikko
 
4 dl täysjyväriisiä tai ohraa
 
2 keitettyä kananmunaa

300 g kylmäsavulohta
 
noin 1 tl ruususuolaa (tai maun mukaan) 
 
mustapippuria maun mukaan

Munamaito

5 dl täysmaitoa
 
3 kananmunaa
 
1/2 tl ruususuolaa
 
ripaukset valko- ja mustapippuria

Pinnalle

voinokareita

Keitä riisi kypsäksi ja valuta keitinvesi pois. Hienonna keitetyt kananmunat ja leikkaa kylmäsavulohi sormenpään kokoisiksi paloiksi. Voitele iso uunivuoka (tai kaksi pienempää). Kaada vuokaan keitetty riisi/ohra, hienonnetut kananmunat ja paloiteltu lohi. Mausta seos suolalla ja pippurilla.

Vatkaa maito ja kananmunat kevyesti keskenään. Lisää suolaa ja pippuria ja kaada liemi vuokaan. Laita päälle voinokareita. Paista 180-asteisessa uunissa keskitasolla noin puoli tuntia.

Uunista tullut lohi-riisilaatikko.



tiistai 18. marraskuuta 2014

Mies yllätti kakulla :)


Minulla oli lokakuun loppupuolella synttärit. Olin lasten kanssa yökylässä vanhempieni luona. Äitini leipoi sinne kakun, jonka Inka koristeli serkkutytön kanssa. Mieheni soitti iltapäivällä ja kysyi, että missä säilytän pursotinpusseja. Mietin, että mitähän siellä kotona oikein syntyy :) Mies ei ole juurikaan leiponut ja mielenkiintoni heräsi. Kun tulimme kotiin, oli pöytä katettu ja keskellä komeili mieheni tekemä täytekakku! Hän oli ottanut pakkasesta ylimääräiseksi jääneen kakkupohjan. Välissä ja päällä oli kermaa, persikkasiivuja ja vadelmia. Kakku oli kostutettu persikoiden liemellä ja kerma maustettu juuri sopivasti. Kakun pinta sai suklaarouhetta päälleen. Mies oli jopa pursottanut koripunostyllalla kakun reunaan. Tarkoitus oli ollut pursottaa kakun päällekin, mutta kerma oli loppunut kesken ♥ Kysyin, että miltä se pursottaminen tuntui, niin mies sanoi:"No ihan kamalaa!" :D Mutta minusta oikein hienosti suoritettu ensikertalaiseksi! Mies oli jopa ottanut vaihekuvia kakun teosta :) Laitan sellaisetkin tähän. Kakku oli hyvää ja lapsetkin olivat ihmeissään, kun isi oli ollut leipurina :) Ihana yllätys, kiitos! Oli muutenkin superkivaa viettää synttärit rakkaiden ihmisten kanssa!

Vaihekuva kerman levityksestä.


Kakku on saanut jo koristelua päälleen.


Kakku sisältä.


Äitini teki mummulassa kakun ja Inka pääsi serkkutytön kanssa koristelemaan sen ♥


Inka piirsi korttiin kuvani :)


Maalaishenkinen kakku enolleni, pienempi versio (laktoositon)


Tällainen on toinen kakku, jonka tein enoni 60-vuotisjuhliin. Isompi kakku löytyy täältä. Kerron kakkujen inspiraatioista ja tarinasta tuolla toisen kakun postauksessa! Tämä kakku on muuten ihan samanlainen, mutta kakkupohja on hieman erilainen (isommassa kakussa oli kääretorttumaiset pohjat) ja koristeet eroavat jonkin verran. Laitoin tähän kakkuun pellolle viljantähkiä.

Täällä tarkemmin tietoa kakun koristeista!

Maalaishenkinen täytekakku

7 kananmunaa

175 g (4 dl) intiaanisokeria

180 g (noin 3 dl) puolikarkeita spelttijauhoja

30 g (3/4 dl) tummaa kaakaojauhetta

Siivilöi intiaanisokeria tarvittava määrä. Vatkaa munat ja intiaanisokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kaakaojauhe jauhojen joukkoon ja siivilöi seos varovasti käännellen vaahdon sekaan. Voitele ja jauhota irtopohjavuoka ja kaada taikina siihen. Paista 175 °C:ssa noin 35 minuuttia. Anna kakkupohjan jäähtyä ja leikkaa se sitten kolmeen osaan.

Kostutus

1 3/4 dl maitoa (laktoositon)

1/2 rkl intiaanisokeria

Sekoita maito ja intiaanisokeri keskenään.

Suklaatäyte

1/2 dl boysenmarjahilloa
 


130 g tummaa suklaata

3 dl vispikermaa (laktoositon)

2 rkl kaakaotomusokeria

2 tl vaniljasokeria

100 g vaniljatuorejuustoa (laktoositon)

Sulata suklaa vesihauteessa tai miedolla lämmöllä mikrossa välillä sekoitellen. Anna suklaasulan jäähtyä haaleaksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja makeuta se kaakaotomusokerilla ja vaniljasokerilla. Sekoita joukkoon mascarponejuusto ja sulatettu suklaa.

Pese vuoka, jossa paistoit kakun. Leikkaa pala leivinpaperia vuoan pohjalle. Aseta kakkupohjan pohjaosa vuokaan. Kostuta se intiaanisokerimaidolla. Levitä päälle boysenmarjahillo ja sen päälle suklaatäyte. Laita vuoka jääkaappiin boysenmarjatäytteen teon ajaksi.

Boysenmarja-vadelmatäyte

1/2 dl boysenmarjahilloa


2 1/2 dl vispikermaa (laktoositon)

2 tl vaniljasokeria

100 g vaniljatuorejuustoa (laktoositon)

200 g boysenmarjahilloa

4 liivatelehteä

1 rkl vettä



100 g kotimaisia pakastevadelmia

Upota liivatteet kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se vaniljasokerilla. Sekoita joukkoon mascarponejuusto ja boysenmarjahillo. Kiehauta vesitilkka, purista liivatteet ja liuota kiehuvaan veteen. Kaada ohuena nauhana moussen joukkoon samalla sekoittaen.

Aseta keskimmäinen kakkupohjalevy vuokaan ja kostuta se intiaanisokerimaidolla. Sivele pintaan boysenmarjahillo ja sen päälle boysenmarjatäyte. Upota täytteeseen vieri viereen jäisiä vadelmia. Laita kanneksi päällimmäinen kakkulevy ja kostuta myös se. Peitä kakku foliolla tai kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai mielellään yön yli.

Tummasuklaakuorrutus

100 g tummaa suklaata

2 1/2 dl vispikermaa (laktoositon)

2 rkl tummaa kaakaojauhetta

3 rkl kaakaotomusokeria

100 g vaniljatuorejuustoa (laktoositon)

Sulata suklaa vesihauteessa tai miedolla lämmöllä mikrossa välillä sekoitellen. Anna suklaasulan jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se kaakaojauheella ja kaakaotomusokerilla. Sekoita vaahtoon tuorejuusto ja sulatettu suklaa. Levitä vaahto kakun päälle ja tasoita pinta. Vedä haarukalla peltomaista kuviota reunoille ja päälle. Tee joko pienen palettiveitsen kärjellä tai jollain tylpällä keittiövälineellä uomat polkua/tietä varten. Laita loppu kuorrutus pursotinpussiin, jossa on pieni koripunostylla. Pursota kakun päälireunoille kehykseksi lautoja aidaksi.

Keksimurupolut

muutama helposti murentuva, vaalea keksi

Murenna perunanuijalla tai kaulimella pussin päältä muutama vaalea keksi. Keksimurua voi laittaa vaikka napakkaan pussiin (esim. Minigrip), leikata kulmasta palan pois ja kaataa siitä murua uomiin, jotka on tarkoitettu polkua/tietä varten. Levitin muruja tasaisemmin poluille coctailtikun avulla.

Vanilja-tuorejuustokuorrutus (nurmikkoon)

85 g maustamatonta tuorejuustoa (laktoositon)

225 g tomusokeria

65 g vähäsuolaista, laktoositonta voita (huoneenlämpöisenä)

1/2 tl vanilja-aromia

Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella usean minuutin ajan, kunnes seos on tasaista, vaaleaa ja kermaista. Laita kuorrute pursotinpussiin, jossa on ruohotylla. Pursota nurmikkoa/niittyä kakun päälle paljaille alueille. Tästä kuorrutemäärästä riitti hyvin myös tähän toiseen samantyyliseen kakkuun.

Koristeet

kukkia + terälehtiä

viljantähkiä

Ohjeet löytyvät täältä.

Aseta koristeet omille paikoilleen. Jätä tähkät hieman koholleen.


Viljantähkiä pellossa.


Reunapeltoa :)


Kukkia niityllä polun varrella.


Maalaishenkinen kakku enolleni (laktoositon)


Sain ilon ja kunnian leipoa täytekakut enoni 60-vuotisjuhliin. Vieraita oli noin 72 ja kakut riittivät onneksi oikein hyvin. Tein isomman, pellin kokoisen kakun ja pyöreän, seitsemän kananmunan kakun. Pyöreä kakku meni lähes kokonaan (ihan pieni pala jäi) ja isommasta kakusta jäi jäljelle pienehkö pala. Onnistuin siis arvioimaan kakkujen riittävyyden melko hyvin, jes! :)

Juhlat vietettiin Knehtilän luomutilalla Hyvinkäällä. Paikka oli aivan ihana! Juhlapaikka oli rakennettu vanhaan, isoon navettaan. Siellä pidetään myös kahvilaa ja myytäväksi on tarjolla upeita käsitöitä, taidetta ja luomuhenkisiä tuotteita. Knehtilän tilaan voi tutustua lisää heidän kotisivuillaan täällä. Hauskaa oli, että kakkuni sopivat hyvin tilan luomuteemaan, koska heillä oli myytävänä/käyttävät leivonnaisissaan Masajon intiaanisokeria ja sitä oli myös kakkupohjissani :)

Tein kakut ajatellen mummulaa, jossa enoni on aina asunut. Mummula on maalaismaisemissa navettoineen, isoine peltoineen ja puuliitereineen. Muistelin lapsuuteni kesiä mummulassa, kun keksimme kaikenlaista kivaa puuhaa mummulan isolla pihalla. Halusin tehdä kakun pintaan pääosin peltoa ja lisäksi vähän polkua ja niittymaisemaa. Koristeet liittyvät kaikki jotenkin mummulaan ja enooni. Kissoja on ollut mummulassa aina. Nyt siellä asustaa yksi kissa enon seurana. Kärry liittyy vahvasti lapsuuden muistoihin. Ajelutimme serkusten kanssa siinä toisiamme pitkin mummulan pihamaata. Traktoreita enollani on ollut monen monta vuosien varrella :)

Enoni liittyy lapsuuden muistoihin vahvasti, koska hän oli mielellään mukana leikeissä jos vaan töiltään ehti. Hänellä on sellainen kullanarvoinen taika, että lapset tykkäävät hänestä varauksetta! Hänellä on aikaa kuunnella ja olla läsnä. Korttiinkin laitoimme siskoni perheen kanssa kuvan, jossa minä, siskoni ja veljeni olemme enoni kimpussa niin onnesta sekaisina ♥ Meidänkin lapset tykkäävät enostani hirmuisesti. Pojat kokivat nyt syksyllä tähtihetken, kun pääsivät vuorotellen enon traktorin kyytiin perunannostotalkoiden ohessa. Kun olimme lähdössä enon synttärijuhlista pois ja kävimme kiittämässä häntä, sanoi Mio hänelle :"Mä rakattan hua maailman paljon!"

Täällä tarkemmin tietoa kakun koristeista. Täältä löytyy toinen juhliin tekemäni kakku.

Maalaishenkinen täytekakku
 
Pohja

♥ Tee pohjia 3 kpl ♥

4 kananmunaa

2 dl intiaanisokeria

1 dl puolikarkeita spelttijauhoja

1 dl ohratärkkelystä

2 rkl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

Siivilöi intiaanisokeria tarvittava määrä. Vaahdota munat ja intiaanisokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi (tässä menee vähän kauemmin kuin tavallista kidesokeria + kananmunia vaahdotettaessa). Sekoita keskenään ohrakas, jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe ja siivilöi ne muna-intiaanisokerivaahtoon varovasti käännellen. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille.

Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla 5-6 minuuttia. Aseta leivinpaperi pöydälle ja sirottele sen päälle intiaanisokeria. Kumoa uunista tullut kääretorttupohja sokeroidulle leivinpaperille. Irrota sitten kääretorttupohjasta siinä kiinni ollut leivinpaperi.

Kostutus

3 dl maitoa (laktoositon)

2 rkl intiaanisokeria

Sekoita maito ja intiaanisokeri keskenään.

Suklaatäyte

1 dl boysenmarjahilloa



200 g tummaa suklaata

4 1/2 dl vispikermaa (laktoositon)

3/4 dl kaakaotomusokeria

200 g vaniljatuorejuustoa (laktoositon)

Sulata suklaa vesihauteessa tai miedolla lämmöllä mikrossa välillä sekoitellen. Anna suklaasulan jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja makeuta se kaakaotomusokerilla. Vatkaa hiljalleen joukkoon vaniljatuorejuusto (ei ihan jääkaappikylmänä, jotta suklaa ei kovetu liian nopeasti). Lisää sulatettu suklaa.

Aseta yksi kakkulevy tarjoilualustalle. Jos omistat säädettävän, suorakaiteen muotoisen reunavuoan, aseta se kakun ympärille. Laita sen ja kakkulevyn väliin reunakalvoa tai vaikka pehmeätä muovitaskua sopivaksi suikaloituna, jotta täytevälit tulevat tasaisiksi. Kostuta pohja intiaanisokerimaidolla. Levitä päälle boysenmarjahilloa ja sen päälle suklaatäyte. Laita vuoka jääkaappiin mansikkatäytteen teon ajaksi.

Boysenmarja-vadelmatäyte

1 dl boysenmarjahilloa


3 1/2 dl vispikermaa (laktoositon)

200 g vaniljatuorejuustoa (laktoositon)

300 g boysenmarjahilloa

6 liivatelehteä

1 1/2 rkl vettä


150 g kotimaisia pakastevadelmia

Upota liivatteet kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa loppuvaiheessa hiljalleen joukkoon vaniljatuorejuusto (tuorejuustoa voi myös painella kerman joukkoon nuolijalla). Sekoita joukkoon boysenmarjahillo. Kiehauta vesitilkka, purista liivatteet ja liuota kiehuvaan veteen. Kaada ohuena nauhana moussen joukkoon samalla sekoittaen. Jos täyte vaikuttaa löysältä, laita se hetkeksi jääkaappiin.

Aseta keskimmäinen kakkupohjalevy suklaatäytteen päälle ja kostuta se. Sivele pintaan boysenmarjahillo. Levitä päälle boysenmarjatäyte. Upota täytteeseen vieri viereen jäisiä vadelmia. Laita kanneksi päällimmäinen kakkulevy ja kostuta myös se. Peitä kakku foliolla tai kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai mielellään yön yli.

Tummasuklaakuorrutus

200 g tummaa suklaata

5 dl vispikermaa (laktoositon)

4 rkl tummaa kaakaojauhetta

1 dl kaakaotomusokeria

200 g vaniljatuorejuustoa (laktoositon)

Sulata suklaa vesihauteessa tai miedolla lämmöllä mikrossa välillä sekoitellen. Anna suklaasulan jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se kaakaojauheella ja kaakaotomusokerilla. Sekoita vaahtoon tuorejuusto ja sulatettu suklaa. Levitä vaahto kakun päälle ja tasoita pinta. Vedä haarukalla peltomaista kuviota reunoille ja päälle. Tee joko pienen palettiveitsen kärjellä tai jollain tylpällä keittiövälineellä uomat polkua/tietä varten. Laita loppu kuorrutus pursotinpussiin, jossa on iso koripunostylla. Pursota kakun päälireunoille kehykseksi lautoja aidaksi.

Keksimurupolut

muutama helposti murentuva, vaalea keksi

Murenna perunanuijalla tai kaulimella pussin päältä muutama vaalea keksi. Keksimurua voi laittaa vaikka napakkaan pussiin (esim. Minigrip), leikata kulmasta palan pois ja kaataa siitä murua uomiin, jotka on tarkoitettu polkua/tietä varten. Levitin muruja tasaisemmin poluille coctailtikun avulla.

Vanilja-tuorejuustokuorrutus (nurmikkoon)

85 g maustamatonta tuorejuustoa (laktoositon)

225 g tomusokeria

65 g vähäsuolaista, laktoositonta voita (huoneenlämpöisenä)

1/2 tl vanilja-aromia

Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella usean minuutin ajan, kunnes seos on tasaista, vaaleaa ja kermaista. Laita kuorrute pursotinpussiin, jossa on ruohotylla. Pursota nurmikkoa/niittyä kakun päälle paljaille alueille. Tästä kuorrutemäärästä riitti hyvin myös toiseen samantyyliseen kakkuun.

Koristeet

suklaiset numerot (60)

kärry

kissa

traktori

kukat + terälehtiä

Ohjeet löytyvät täältä!

Aseta koristeet omille paikoilleen.



Onkohan traktori menossa reunan yli seuraavalle pellolle :D


Kissa aatoksissa :)


Traktori manossa hommiin :)


Tummasta suklaasta pursotetut numerot.


Kukkaniittyä.


Kodikasta maalaismaisemaa.


♥ ONNEA ENO KULTAINEN! ♥
 

maanantai 17. marraskuuta 2014

Koristeita maalaishenkiseen kakkuun


Vietimme eilen rakkaan enoni 60-vuotisjuhlia. Minä sain kunnian leipoa juhliin kakut. Tein kaksi kakkua, isomman ja vähän pienemmän. Niihin tuli muuten aika samanlainen ulkonäkö, mutta joitain koristeita laitoin vain jompaan kumpaan kakkuun.

Lähdin miettimän kakun ulkonäköä ja koristeita lapsuudestani. Muistelin lapsuuteni kesiä mummulan pihalla, jossa vietimme serkusten kanssa paljon aikaa. Mummula on maatilalla, jossa on iso pihapiiri navettoineen ja puuliitereineen. Enoni oli monessa mukana, aina kun vaan töiltään ehti. Ensimmäisenä tuli mieleen nuo kärryt. Niissä kuljetimme usein toisiamme. Yleensä vetäjä oli leikisti heppa. Joskus käytimme kärryä ihan hyödyllisestikin jonkin tavaran kuljettamisessa. Mummulassa on aina ollut kissoja eli kissa piti näkyä maisemassa :) Halusin tehdä kakun pintaan peltoa ja jonkin verran myös kukkaniittyä. Pienempään kakkuun laitoin muutamia viljantähkiä. Traktoria en meinannut alunperin tehdä. Sittenpä kuopukseni muovaili ja huomasin muovailuvahamuottien joukossa traktorimuotin. Minulla oli pikeeriä jäljellä tähkien ja kukkien terälehtien teon jäljiltä, joten teinpä sitten vielä sen traktorin :)

Kärry ja kissa: 
Piirsin paperille mallin ja leikkasin ne irti. Yhdistin sokerimassaa ja kaulintamassaa. Värjäsin osan tummalla kaakaojauheella vaaleanruskeaksi ja osan mustalla pastavärillä harmaaksi. Kaulin massoista noin 3 mm paksut levyt. Leikkasin palat kaavojen avulla. Painoin puuosille kuviota puukuviomuotilla ja tein lautojen ääriviivat. Painoin marsipaanityökalulla renkaiden keskelle hieman syvennystä ja viilsin ulkopintaan kuviota veitsellä. Pyöritin harmaasta massasta ohutta pötköä, leikkasin sopivan mittaisen palan pois ja muotoilin sen vetoaisan malliseksi. Annoin sen kuivua. Muotoilin harmaasta massasta kissan. Tein vartalon osat erikseen ja liimasin ne toisiinsa sokerikuorrutteella. Annoin osien kuivua.

Liimasin kärryn sivulaudat sokerikuorrutteella. Annoin osien kuivua kunnolla kiinni. Pursotin mustaksi värjätyllä pikeerillä (valkuais-tomusokeri-sitruunamehuseos) renkaisiin "pinnat". Annoin pikeerin kuivua ja kiinnitin ne sokerikuorrutteella kärryyn kiinni. Laitoin kuivumisen ajaksi kärryn alle sopivankokoiseksi mytättyä foliota. Liimasin lopuksi kärryyn vetoaisan sokerikuorrutteen avulla. Piirsin kissalle silmät, nenän, suun ja viikset ohuella elintarviketussilla.

Kukat ja terälehdet:
Yhdstin sokerimassaa ja vaahtokarkin makuista kaulintamassaa. Kaulin massasta ohuen levyn ja painoin siitä kukkamuotilla kukkia. Levitin kukkien terälehtiä pyöreäpäisellä marsipaanityökalulla. Annoin kukkien kuivua konvehtimuoteissa, jotta terälehdet kuivuivat hieman koholleen. Tupsutin kukkien keskustaan hieman vaaleanvihreää tomuväriä. Kiinnitin lopuksi keskustoihin sokerikuorrutteella vaaleanvihreät sokerihelmet.

Tein pikeeriseoksen eli 1/2 rkl kananmunan valkuaista + 30-40 g tomusokeria + muutama tippa sitruunamehua + vihreää tomuväriä (erotin pikeeristä vain osan terälehtiä varten ja käytin loput viljantähkiin ja traktoriin). Lusikoin seoksen pieneen Minigrip -pussiin ja leikkasin kulman auki. Pursotin leivinpaperille pieniä terälehtiä. Annoin lehtien kuivia.

Viljantähkät ja taktori:
Käytin samaa pikeeriseosta, jonka tein kukkien terälehtiä varten. Värjäsin osan keltaisella tomuvärillä. Mustaa tomuväriä oli jäljellä kärryn renkaiden pinnojen pursotuksesta ja vihreää pikeeriä oli jäljellä kukkien terälehtien teosta. Pursotin tähkät leivinpaperille ja annoin niiden kuivua. Piirsin traktorimuotin leivinpaperille ja käänsin leivinpaperin nurinpäin. Pursotin ensin traktorin ääriviivat. Käytin renkaisiin mustaa pikeeriä, runkoon vihreää pikeeriä ja ikkunaan ja valoihin keltaista pikeeriä. Pursotin pikeeriä ääriviivojen sisäpuolelle. Annoin ensimmäisen kerroksen kuivua ja pursotin vielä toisen kerroksen, jotta traktori ei hajoaisi niin helposti.

Ikänumerot (60):
Piirsin paperille tarvittavat numerot. Piirsin ne leivinpaperille ensin "väärään suuntaan" ja käänsin sitten leivinpaperin nurinpäin. Sulatin muutaman palan tummaa suklaata ja laitoin suklaasulan pieneneen Minigrip -pussiin. Leikkasin kulmasta pienen palan pois. Pursotin mallinumeroiden päälle suklaiset numerot. Tarkensin ääriviivoja coctailtikun avulla. Annoin ensimmäisen kerroksen jähmettyä hieman ja pursotin päälle vielä toisen suklaakerroksen.

Kissa ja kärry :)



Kukkia ja terälehtiä.



Traktori viljapellossa.



Suklaiset numerot.