tiistai 12. huhtikuuta 2016

Kukkakakku ristiäisiin


Tein tällaisen kukkakakun tyttäreni ristiäisiin viime elokuun alussa. Se on odottanut urheasti postaustaan :) Värimaailma oli leivonnaisissa violetti ja niinpä kukkakakkukin sai päälleen violetin sävyjä sekä violetit pikkukengät. Kuvat kakusta eivät ole parhaat mahdolliset. Ulkona oli huono valaistus ja sisälläkään ei yhtään sen parempi.

Tein ristiäisiin myös tällaisia täytettyjä perhospikkuleipiä. Täällä kerron Camillan nimen tarinaa.

Vanilja-vadelmatäytekakku
 
Pohja

3 × tämä pohja:

4 kananmunaa
 
2 dl intiaanisokeria
 
1 dl ohratärkkelystä
 
1 dl puolikarkeita spelttijauhoja (ei täysjyvä)
 
1 1/2 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja intiaanisokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään ohratärkkelys, jauhot ja leivinjauhe ja siivilöi ne muna-intiaanisokerivaahtoon varovasti käännellen. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille.

Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla 5-6 minuuttia. Aseta leivinpaperi pöydälle ja sirottele sen päälle intiaanisokeria. Kumoa uunista tullut kääretorttupohja intiaanisokeroidulle leivinpaperille. Irrota sitten kääretorttupohjasta siinä kiinni ollut leivinpaperi. Tee näin yhteensä kolme pohjalevyä ja anna niiden jäähtyä.

Leikkaa leivinpaperista/pergamiinista sopivankokoinen kukan kaava. Aseta kaava jokaisen pohjalevyn päälle ja leikkaa sen avulla levyistä kukan malliset palat.

Kostutus

2 1/2 dl maitoa
 
1 1/2 rkl intiaanisokeria

Sekoita keskenään maito ja intiaanisokeri.

Valkosuklaa-vaniljatäyte vadelmilla

3/4 dl vadelmahilloa


4 dl vispikermaa
 
300 g vaniljarahkaa
 
150 g valkosuklaata
 
3 rkl vaniljakreemijauhetta


150 g kotimaisia pakastevadelmia

Aseta yksi kääretorttupohjista tarjoilualustan päälle. Voit joko täyttää kakun suoraan tai laittaa reunoille reunakalvoa tai jotain muivosuikaletta, jotta täytteen saa tosi tasaisesti. Kalvot saa kiinnitettyä parhaiten siinä vaiheessa, kun alat laittaa täytettä pohjalevyn päälle, jolloin kalvo tarttuu ja pysyy sen avulla pystyssä. Kalvot voi kiinnittää toisiinsa teipillä tai klemmareilla.

Kostuta kakkulevy intiaanisokerimaidolla pullasutia apuna käyttäen. Levitä pinnalle vadelmahillo.
Paloittele suklaa kulhoon ja sulata vesihauteessa tai mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Anna suklaasulan jäähtyä haaleaksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljarahka. Sekoita valkosuklaasula ja vaniljakreemijauhe täytevaahdon joukkoon.

Levitä valkosuklaa-vaniljatäyte kakkupohjan päälle. Upota täytteeseen melko tiheästi pakastevadelmia antamaan täytteelle raikkautta. Marjat on helpoin upottaa jäisinä. Silloin ne eivät myöskään värjää täytettä.

Aseta keskimmäinen kääretorttulevy täytteen pälle ja kostuta se.

Vadelma-vaniljatäyte

3/4 dl vadelmahilloa


4 dl vispikermaa
 
150 g vaniljarahkaa
 
2 rkl tomusokeria
 
300 g vadelmia (tuoreena tai sulatettuna pakkasesta)
 
3 rkl vaniljakreemijauhetta


150 g kotimaisia pakastevadelmia

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljarahka ja tomusokeri. Soseuta vadelmat (jos käytät pakastevadelmia, anna niiden sulaa ensin ja soseuta sitten liemineen päivineen). Sekoita vadelmasose ja vaniljakreemijauhe täytevaahdon joukkoon.

Levitä vadelma-vaniljatäyte kakkupohjan päälle. Upota jäiset vadelmat täytteeseen melko tiheästi (laita pakastevadelmat suoraan pakkasesta, jotta ne eivät sotke täytettä). Aseta päälle viimeinen kääretorttulevy ja kostuta se. Laita kakun päälle tuorekelmua tai foliota ja anna hyytyä jääkaapissa noin 4 tuntia tai yön yli.

Suklaakreemi

175 g tummaa suklaata
 
225 g suolatonta voita huoneenlämpöisenä
 
 1 rkl kevytmaitoa huoneenlämpöisenä
 
 1 tl vaniljauutetta
 
250 g tomusokeria

Siivilöi tomusokeri valmiiksi erilliseen kulhoon. Sulata suklaa joko mikrossa miedolla lämmöllä tai vesihauteessa. Anna suklaan hieman jäähtyä. Vatkaa voi, maito, vaniljauute sekä tomusokeri tasaiseksi suuressa kulhossa. Lisää sulatettu suklaa ja vatkaa, kunnes seos on paksua ja kermaista. Mitä enemmän vatkaat, sitä paksumpaa ja kiinteämpää kreemistä tulee.

Levitä kreemiä kakun reunaosaan tasainen, peittävä kerros. Tasoita pinta esimerkiksi palettiveitsellä. Tee haarukalla pintaan kuvioita. Laita kakku jääkaappiin odottamaan seuraavaa vaihetta.

Kermapäällystys

1 1/2 dl vispikermaa
 
1 tl tomusokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta tomusokerilla. Levitä vaahtoa kakun päälle (ei reunoille) ohueksi kerrokseksi (vaahtoa saattaa jäädä vähän yli). Laita kakku jääkaappiin pursotusten teon ajaksi.

Kermapursotus

3 dl Flora Vispiä

1 rkl vaniljakreemijauhetta

violettia pastaväriä

Laita kolmeen pursotinpussiin pyöreäpäinen tylla (jos samanlaisia tyllia ei ole näin montaa, käy pelkkä pyöreäpäinen liitinosakin, tai tyllaosan voi vaihtaa ja pestä pursotusten välissä). Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vatkauksen loppuvaiheessa vaniljakreemi. Lusikoi pienehkö määrä valkoista vaahtoa pursotinpussiin. Jaa loppuvaahto kahteen kulhoon niin, että toisessa on vaahtoa vähän enemmän. Lisää coctailtikun avulla violettia pastaväriä vaahtoihin sen verran, että isompi vaahtomäärä on hieman tummempaa.

Aloita pursottaminen kakun reunasta käyttäen ensin tumminta vaahtoa, jota on eniten. Pursota palloja yksi kakunreunallinen kerrallaan. Vedä pikkulusikalla tai pienellä palettiveitsellä pallon päältä, jotta se litistyy keskustaa kohden. Pursota uusi pallorengas hieman edellisen, litistettyjen pallon päälle. Jatka näin noin neljä kierrosta. Jatka vaaleamman violetilla vaahdolla samalla tavalla noin kaksi kierrosta. Pursota kakun keskiosaan valkoisella vaahdolla palloja ja litistä nekin.

Koristeet

nimilaatta

pikkukengät

Ohjeet koristeisiin löytyvät täältä.


 Kukan malliseksi leikattu kääretorttulevy.


Kehystin kakun kalvomuovilla, jotta täyttäminen oli helpompaa. Vadelma-vaniljatäyte levitettynä.


Pursottelua.


 Enää puuttuvat koristeet.




 Haarukalla tehtyä koristelua suklaakremin pintaan.


Kengät pääsivät paikalleen.




 Nimilaatta laitettiin kakun päälle vasta kastetilaisuuden jälkeen, kun nimi oli selvllä :)



Camilla Mea Amelia ♥


2 kommenttia:

  1. Oi, ihanuus, mikä tytön tyllerö...sievä, kuten toisetkin!
    Piti kakkua kommentoida, mutta tyttö sai ajatukset sekaisin !

    Ihanat töppösen, rakkaudella valmistettu herkkukakku!

    n-h
    http://nami-hiiri.vuodatus.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Lapset ja etenkin pienet vauvat vievät helposti huomion, sen olen itsekin huomannut :)

      Poista