lauantai 11. joulukuuta 2021

Maukas saaristolaisleipä

Leivoin aiemmin useastikin erilaisia leipiä ja sämpylöitä, mutta viime vuosina on tullut ostettua lähinnä valmista. Bongasin tämän herkun oloisen ohjeen ihanan Hilla Stenlundin Instatililtä ja täältä ohje löytyy hänen blogin puoleltaan. En ole ennen tehnyt saaristolaisleipää, mutta olen aina tykännyt siitä. Siksi oli kiva leipoa sitä itse. Tämä ohje oli tosi helppo, koska siinä vaan sekoitetaan aineet yhteen, annetaan kohota, kaadetaan vuokiin ja paistetaan. Paiston jälkeen vielä kevyt siirappivesi-voitelu pintaan.

Minulla on muutama eri kokoinen leipävuoka, mutta ostin nyt Fredmanin paistovuoat, koska taikina oli juuri sopivasti mitoitettu niihin ja niissä leivät voi helposti kuljettaa ja viedä vaikka lahjaksi. Kyseisiä vuokia saa suht helposti ainakin marketeista.

Minusta tämä leipä maistui juuri niin hyvältä kuin saaristolaisleipä voi parhaimmillaan maistua.

Maukas saaristolaisleipä

(3 kpl)

1 l piimää

75 g hiivaa

3 dl siirappia

3 dl ruisjauhoja

3 dl kaljamaltaita

3 dl vehnäleseitä

1 rkl ruususuolaa

10 dl vaaleita spelttijauhoja (tai vehnäjauhoja)

 Vuokien voiteluun

voita

Paiston jälkeen

 1 dl vettä

1 1/2 dl tummaa siirappia

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja kaada se isoon vuokaan. Sekoita piimän joukkoon murennettu hiiva. Kun hiiva on sekoittunut piimään, lisää joukkoon siirappi, kaljamaltaat, vehnäleseet, ruisjauhot, suola ja vehnäjauhot. Anna taikinan nousta liinan alla 1 1/2 h. Itse tein taikinan suuren kakkukupuun, johon laitoin siihen kuuluvan kannen.

Voitele kolme pitkää leipävuokaa. Minä käytin Hillan tavoin Fredmanin paistovuokia. Jaa taikina tasaisesti vuokiin. Käytin keittiövaakaa vuokien alla niin sain tasan saman määrän kaikkiin vuokiin :)

Psiata leivät 175-asteisessa uunissa alimmalla ritilätasolla noin 1 1/2 h ajan. Lämmitä paiston loppuvaiheessa siirappivesi. Sekoita kattilassa vesi ja siirappi ja lämmitä lämpimäksi liedellä. Kun leivät ovat kypsyneet, ota ne uunista ja sivele leipien päälipinta siirappivedellä. Siirappivesi antaa leiville kauniin, kiiltävän pinnan ja hieman kinuskisen maun.

Kumoa leivät pois vuoistaan ja aseta ne ritilälle jäähtymään liinan ale. Saaristolaisleipä säilyy hyvin ja sen voi myös pakastaa.

Taikinan sekoitusta.


Sekoitettu taikina valmiina kohoamaan. Laitoin kannen tuohon päälle.
 
 
Kohonnut taikina.

Leivät vuoissaan ja valmiina uuniin paistumaan.

Maukkaita saaristolaisleipäsiivuja ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti