Kangasvuokkoja ♥ Näistä tulee mieleen talven olotilani. Halusin käpertyä lämpöisen turkin sisään ja olla turvassa ja rauhassa, pois ulkomaailman hälinältä. Vähän niin kuin rauhoitettu kangasvuokko.
♥
Onneli alkaa taas pilkahdella blogissaan, tahattoman tauon jälkeen. Totaaliväsymys ja mielen uupumus aiheuttivat sen, että on ollut pakko keskittyä vain perusarkeen karsien kaikki ylimääräinen. Väsymys ja univelat alkoivat hiljalleen kerääntyä kuopuksen huonosti nukuttujen öiden myötä. Pahimmillaan tyttö heräili 15-20 krt yön aikana ja joskus tuntui, että melkein 10 minuutin välein sai nousta. Vauvana itkuja aiheutti rautalääkkeestä johtuneet mahavaivat ja tyttö varmaankin tottui sylissä tuuditteluun. Aamuisin oli usein sellainen olo, että ei olisi yhtään nukkunut ja tuntui todella takkuiselta aloittaa uusi päivä. Tyttö täyttää tämän kuun loppupuolella 2 v. eikä hän ole edelleenkään nukkunut yhtäkään täysin kokonaista yötä, heräämättä. Päivät ovat sen sijaan sujuneet oikein hyvin. Camilla on 7-kuisesta saakka nukkunut yhdet kunnon päiväunet ja on muutenkin pääosin hyväntuulinen.
En ole ikinä elämässäni ollut niin väsynyt kuin nyt viimeisen kahden vuoden aikana. Raskausaikanakin nukuin huonosti selkä- ja olkapäävaivojen sekä loppuraskauteen kestäneen pahoinvoinnin takia. Heti synnytyssairaalassa kuopus antoi ymmärtää, että yöt eivät ole nukkumista varten. Eihän tyttö sille mitään voinut ♥ Yksi unikoulu suoritettiin vajaa vuosi sitten ja se auttoi hetken aikaa. Mutta aina kun tuli joku sairastelu, menivät yöt taas sekaisin.Viime tammi-huhtikuun aikana lapset sairastelivat lähes taukoamatta, joten se tietysti verotti unimäärää.
Niin
lopen uupunut olen ollut, että en varmastikaan olisi jaksanut ilman sairaalahoitoa, jos ympärilläni ei olisi ollut rakkaiden läheisteni tukea ja apua. Mieheni on auttanut hirmuisesti lastenhoidossa ja noussut öisin paljon rauhoittelemaan kuopusta. Työpäivän jälkeen mies syö ja menee usein lasten kanssa leikkimään. On ikävöinyt heitä ja haluaa samalla antaa minulle hengähdystauon ♥ Äiti on ollut todella paljon auttamassa lastenhoidossa arkisin. On vienyt lapsia kerhoon, eskariin ja ulkoilemaan. Keksinyt heille vaikka minkälaista puuhaa retkistä askarteluihin. On tuonut välillä ruokia, jotta säästyisin siltä vaivalta. Onneksi on lyhyt välimatka. Myös miehen vanhemmat ovat auttaneet paljon. Lapset ovat olleet välillä yökylässä molemmilla isovanhemmilla. Olen kaikesta avusta suunnattoman kiitollinen, koska nämä neljä lasta kuitenkin tarvitsevat paljon läsnäoloa ja virikkeitä. Etenkin kun siinä välissä on kaksi vilkasta poikaa :) Välillä kaikki lapset ovat olleet yökylässä ja silloin on saanut nukkua. Mutta pitkäaikaisen univelan poissaamiseen tarvittaisiin ainakin kuukausi hyvää yöunta. Kehoni tottui heräilyihin ja vaikka koti oli hiljainen, heräilin vaikeaan aikaan siltikin tosi paljon enkä saanut heti unta. Ja kun nukahdin, näin painajaisia.
Sen olen huomannut nyt hyvin, miten moneen asiaan väsymys vaikuttaa. Fyysisesti tietenkin niin, että olisi tehnyt mieli vain maata sohvalla kaiken päivää. Silmät menivät usein väkisin kiinni istuessa alas. On pyörryttänyt paljon ja monta kertaa on jalat pettäneet alta ja silmissä tummunut. En ole kuitenkaan täysin pyörtynyt. Lapset tietävät kyllä miten pitää toimia jos pyörtyisin :D Olen pitänyt heille oman ensiapukurssin tietyistä aioista. Verenpaineeni oli matala (yläpaine oli 90-100 välillä) ja se tietenkin aiheutti huippauksia. Minulla väsymys turrutti ajatuksenjuoksun ja olin pahimmillaan todella usein ärtynyt ja itkuinen, puhuin epäloogisesti enkä saanut sanoja päähäni. Piti kaikin voimin ponnistella, että jaksoi tehdä perheelle ruoan (monesti teinkin mahdollisimman helppoja ruokia), siivoilla ja pitää jonkinlaista järjestystä yllä lasten keskuudessa.
Loppuvuosi ja alkuvuosi olivat vaikeinta aikaa. Minua ahdisti kaikki sosiaalinen media. Ahdisti mennä facebookkiinkin ja monet synttärionnittelut jäivät lähettämättä. En voinut käydä blogissa tai sähköpostissa edes vilkaisemassa. Ajattelin, että ei haittaa vaikka en kirjoita blogiin mitään, kun ei kukaan jää mistään paitsi. Vähättelin itseäni. Uudessa blogissa on käynyt aika harvakseltaan ihmisiä. Kommentteja tulee välillä, mutta ne tulevat vanhaan blogiin, koska vanhan blogin linkit ovat ensimmäisenä esillä googlesta jotain leipomustani haettaessa. Leivontafoorumissa en ole edelleenkään käynyt. Siellä joskus kirjoitin, että väsymyksen takia olen jonkin aikaa osallistumatta leivontahaasteisiin, mutta voisin kommentoida ja pisteyttää muiden luomuksia. En kuitenkaan jaksant tehdä sitäkään. Kakku- tai leivontatilauksia en ole voinut harmikseni ottaa vastaan, koska en olisi yksinkertaisesti jaksanut.
Ahdistus on uusi asia, joka yllätti. Se nousi voimakkaasti esiin myös tilanteessa, kun olisi ollut tilaisuus nähdä kaupungilla ihana tyttöporukka. Minua alkoi fyysisesti ahdistaa ajatuskin siitä, että olisin ihmisvilinässä huonon itsetuntoni kanssa. Onneksi he olivat ymmärtäväisiä kun selitin tilanteen ♥ Olin koko talven tosi allapäin itseni suhteen. Aina kun menin ulos ja etenkin kun kävin kaupungilla asioilla, ajattelin lähes taukoamatta vain sitä, kuinka kaikki vastaantulevat ihmiset ajattelevat minusta kaikkea huonoa. Että olen väsyneen, kauhtuneen, ruman ja heikon näköinen. Tunsin oloni sellaiseksi. Mieheni on aina sanonut päivittäin jotain kivaa minulle ja kehunut ja ne sanat tuntuivat toisaalta kaukaisilta huonon itsetuntoni takia, mutta niin tärkeiltä ja kannustavilta ♥ Ja tiedän mieheni tarkoittavan sanojaan.
Lievää masennustakin on tilanteesta johtuen ollut. Neuvolassa on onneksi sellainen ihminen, jolle voi rauhassa ja mielellään kertoa asioista.
Sitten tuli kevät. Olin lopputalvesta alkanut käydä pienillä juoksulenkeillä pitkästä aikaa. Tunsin kehoni niin raskaaksi ja epämukavaksi, että oli pakko alkaa tehdä jotain. Olin herkutellut paljon uupumuskauden aikana ja kyllähän se näkyy ja tuntuu. Juoksin ensin noin 3 km:n lenkkejä. Jaksoin ne juuri ja juuri puuskuttaen. Hapensaanti oli heikkoa. Juoksin viikossa korkeintaan kaksi kertaa ja usein oli viikko pari väliä. Alku oli tahmeaa ja epäuskoista. Raskaan olon lisäksi häpeilin itseäni lenkeilläkin. Aina kun joku tuli vastaan, pahoittelin mielessäni, että 'anteeksi kun joudut näkemään minut'. Hassua sinänsä, kun en oikeasti ole yhtään ylipainoinen. Paino on koko ajan alkanut vitosella. Olen lyhyt (156 cm), niin pienenkin painonnousun kuitenkin tuntee kehossaan ja harmittaa kun tutut vaatteet eivät mahdu päälle. Normaalisti painoni alkaa nelosella tai vähän vitosen yli.
Sitten lumet sulivat ja luonto alkoi hiljalleen nousta kukoistukseensa.
Herkät versot ja nuput kurkistelivat ja linnut lauloivat. Kun juoksin metsäreittejä, suljin joka ikisen verson ja laulun tiukasti sisälleni ja keräsin niistä voimaa. Satakielen laulu oli erityisen voimaannuttava. Tuntui, että luonto kiskoi minua mukanaan ylöspäin ja kasvoin henkisesti luonnon mukana. Alkukesällä huomasin olevani pirteämpi ja jaksoin jo 5-6 km:n lenkkejä. En enää puuskuttanut. Näin jo pieniä tuloksia kehossani ja etenkin mielessäni. Aloimme mieheni kanssa syömään terveellisemmin. Muistin juoda enemmän vettä. Aloitin rautakuurin matalan hemoglobiinin takia ja sekin on osaltaan auttanut.
Kesän mittaan olen innostunut juoksemisesta toden teolla! Käyn nykyään lenkeillä 3-5 krt/viikko ja juoksen useimmiten reilun 9 km:n lenkkejä. Ennätys on reilu 10,6 km :) Tavoitteeni on, että kun ensi vuonna täytän 40, on olo sekä fyysisesti että henkisesti tasapainoinen ja minua miellyttävä. Siihen on vielä aikaa 1 v. 3 kk joten voisi onnistuakin ;) Itsetunto on alkanut nousta pohjamudista. On ihanaa, kun pystyy välillä mielessään kehua itseään ja olemaan tyytyväineen tekemäänsä tai peilistä katsojaan.
Lapsetkin näkevät onnellisemman äidin. Olen lapsille kertonut väsymyksestäni, jotta he eivät ihmettele alakuloisuuttani. Haluan lasteni näkevän aidot tunteet eikä niin, että niitä tukahdutetaan ja kielletään. Oli ihminen sitten lapsi tai aikuinen, väkisinkin välillä kiukuttaa, itkettää, väsyttää ja vastapainoksi taas naurattaa, hassuttaa ja ilostuttaa ♥
Tähän piristyneempään oltilaan on vaikuttanut paljolti myös se, että kuopus, pikku Camilla, on nukkunut viime aikoina paremmin. On kiva, että tyttö itsekin saa paremmat yöunet :) Tyttö saattaa herätä kerran
pari, mutta riittää kun laittaa pupun kainaloon ja tutin suuhun
(tutistakin pitäisi jo hiljalleen luopua). Camilla nukkuu yhdet kunnon päiväunet ja usein jopa molemmat pojat (5 v. ja 7 v.) nukkuvat päiväunet samaan aikaan. Tuleva koululainenkin kun tarvitsee edelleen pienen päiväunen tai ainakin pienen lepohetken. On niin energiaa täynnä, että tekee hyvää. Hänestä huomaa levottomuutena, jos ei ole levännyt päivällä yhtään. Esikoinen taas lopetti päikkärit 2-vuotiaana, muttei sitä unta kyllä tarvinnutkaan. Nämä päivien pienet lepohetket ovat minullekin tärkeitä hengähdyksen paikkoja. Kun aiemmin käytin sen hetken esim. blogin kirjoitukseen (ja varmaan taas pikku hiljaa teen niin), en väsymyskautena voinut muuta kuin maata sohvalla. Se tekikin hyvää :)
Olin pahimpana väsymyskautena istunut paljon sohvalla huonossa
asennossa. Katselin paljon iltaisin tv-sarjoja puhelimella. Oli tarve
päästä pois väsyneestä mielestä. Mies siinä kyllä kärsi, kun ei saanut
minulta oikein huomiota, kun tuijotin paljon puhelintani :/ Onneksi on
ymmärtäväinen mies :) Fyysiseen olotilaani olen saanut nyt helpotusta mm. rentouttavista ylävartalohieronnoista. Niska ja selkä olivat jo tosi jumissa. Viime aikoina olen käynyt suht säännöllisesti ihanassa ekohoitolassa ja selkä ja koko ylävartalo voivat jo paremmin. Ne hetket, kun pääsen sinne kynttilänhämyiseen, rauhoittavaan, kauniiseen, maanläheiseen ja mieltä rentouttavaa hiljaista musiikkia soivaan huoneeseen, olen kuin minilomalla. Se on pieni auvoinen hetkeni. Olkapää, jossa vihoittelee vaihtelevan hankalasti kierteiskalvon
tulehdus, on lähinnä minun itseni hoidettavissa. Tiedän sen vaivan muutenkin
helpottavan, kun ei tarvitse enää niin paljon kanniskella lasta. Olkapää
hankaloittaa lähinnä sopivan nukkumisasennon saamista.
Sen kunniaksi, että voin jo paremmin, uskalsin avata blogini ja jopa kirjoittaa tänne :) Minulla on monta leipomusta ja kakkua odottamassa postausta, kunhan vaan ehdin ja jaksan niitä kirjoitalla. Voi jopa olla, että tämän mielen virkistymisen aiheuttamana innostun ihan urakalla niitä kirjoittelemaan :D Olen kuitenkin jaksanut tässä välissä leipoa omien lasten synttärijuhliin tarjottavia ja välillä jotain pientä muuten vaan, joten postattavat jutut eivät heti lopu. Ja tässä nykyisessä olotilassani uskon taas, että kyllä niitä postauksia varmasti joku lukeekin ;) Ja hei, voin jo kävellä kaupungillakin hymyssäsuin ilman että koko ajan sätin itseäni mielessäni! Itsetunto on selkeästi alkanut vahvistua.
Tämän uupumuskokemuksen jälkeen en todella yhtään vähättele heitä, jotka kamppailevat vielä pahempien uupumusten, stressien ja masennuksen kanssa. Kaikilla ei lisäksi ole lähellä ihmisiä, jotka pystyvät auttamaan. Minulle perfektionistina tämä on ollut rankka kokemus, mutta olen ollut kuitenkin armollinen itselleni. En ole väkisin tehnyt sellaista, jonka olen tiennyt vaikeuttavan väsymystä ja ahdistusta. Paljon voimia ja sympatiaa kaikille uupuneille!
♥ ♥ ♥
♥
Auringonkukka, jonka loisto kuvastaa tämänhetkistä oloani ♥ Täältä ponnistetaan ylöspäin, kirkkautta kohti!
Kaunista kesän aikaa kaikille!
♥ ♥ ♥
