perjantai 31. lokakuuta 2014

Romeo 2 v. 4 kk ♥


Yläkuva on otettu kesällä. Romeo oli valinnut päälleen jalkapallopaidan. Sitten hän oli mennyt anomaan isiltä:"Laita gool gool maali!" Eli halusi katsoa jalkapalloa. Kun ei heti saanut katsoa, alkoi mököttää. Sitten sai vähän katsoa maaleja ja peliä ja johan oli katse tiukasti ruudussa ja huuteli "maaliiii". Isin jalanjäljillä :)


Romeo on nyt 2 v. 4 kk. Nyt on menossa kova kasvupyrähdys ja vaatteita jää koko ajan pieneksi. Onneksi Mion vanhoja vaatteita on aina odottamassa pukijaansa :) Romeo on edelleen rauhallinen, hyvin nukkuva ja pääosin hyväntuulinen poika. Hän nukkuu 1,5 - 3 h päiväunia joka päivä. Yleensä ainakin 2 h. Yöuniakin Romeo nukkuu 11-12 tuntia eli ihan kelpo unet vuorokausille. Romeo sanoo usein herätessään "Uomenta". Hän muistaa yleensä aina sanoa huomenet, kiitokset ja hyvät yöt kun on niiden aika. Romeo on ensimmäisenä ruokapöydässä, kun pyydän syömään ja lautanenkin on ensimmäisenä tyhjä. Ruoka kelpaa tosi hyvin. Syöminen on paljon siistimpäkin nykyään. Enää lattialta saattaa löytyä muutamia ruoanmuruja ja vaatteet pysyvät lähes puhtaina. Jogurttia löytyy useimmin paidasta, mutta Romeo saattaa joskus ratkaista senkin pulman sillä, että juo jogurtin ja jäljelle jäävät vain jogurttiviikset :)

Romeon sanavarasto ja puhe ovat kehittyneet hurjaa vauhtia. Poika puhuu jo melkeinpä mitä vaan. Joskus pitää kysyä uudestaan, jos ei ihan saa lauseesta selvää. Puhe on kuitenkin pääosin selvää. S-kirjain tulee joskus ihan oikein, mutta usein se tulee t-kirjaimena. R tulee kurkusta kuten tulee Miollakin ja siskollakin aiemmin. Puhuminen on hyödyksi Inkan ja Mion kanssa leikkiessä. Roolileikit sujuvat paremmin, kun Romeokin pystyy sanomaan asiansa ja haluamansa. Miokin on nyt leikkinyt Romeon kanssa enemmän, koska kommunikointi sujuu paremmin. Romeo huutaa usein:" Inkaaa, Miooo, tule minun kantta leikkimään!" :) Ja toisaalta joskus Romeo kaipaa omaa leikkimisrauhaa. Kun Romeo yhtenä päivänä leikki autoilla ja oli laittanut niitä nättiin riviin, tuli Mio penkomaan autolaatikkoa. Romeo sanoi kiukkuisena Miolle:" Haluan leikkiä rauhatta!"

Romeo tykkää edelleen laulaa paljon. Robin on suosiossa ja Romeo osaa monta Robinin laulua. Nyt Romeo laulaa jo räppikohtiakin :D Romeo osaa laullaa monia perinteisiä lastenlaulujakin kuten Hämä hämä häkki, Piiri pieni pyörii, Tuiki tuiki tähtönen ja Ihhahhaa. Romeo ottaa paljon mallia Miolta ja on oppinut mm. breikkausliikkeitä. Joskus he pitävät breikkausesityksiä. Romeo on oppinut myös potkimaan palloa Mion vanavedessä. Romeo juoksee jo kovaa kyytiä ja kiipeileekin paljon.

Romeo rakastaa järjestystä ja siisteyttä. Äitiinsä tullut :D Romeo keräsi jo 10-kuisena leluja lattialta koriin. Hänelläkin oli se vaihe, että kaappeja oli kiva tyhjennellä, mutta aika usein hän laittoi tavarat itse takaisin omiin paikkoihinsa. Jos matto on ollut kurtussa, on Romeo suoristanut sen. Romeon lempipuuhaa on joskus se, että hän ottaa kirjoja hyllystä, asettaa ne tarkkaan riviin pöydälle ja vie ne sitten takaisin hyllyyn nättiin riviin. Romeo korjaa usein ilman kehotusta lelut lattialta. Joskus jos sanon Inkalle tai Miolle, että pitäisi alkaa keräämään laluja paikoilleen, niin Romeo menee heti niitä keräämään. Romeo tykkää leikkiä autoilla ja nekin ovat usein järjestettynä hienoon riviin. Tosin ei Romeokaan nyt aina jaksa olla siisti ja kyllä ne lelut välillä jää häneltäkin lojumaan :)

Romeosta on tullut määrätietoisempi. Hän tykkää nykyään usein valita itse vaatteensa. Hän saattaa kohteliaasti huomauttaa, jos hänelle tarjottu paita ei kelpaa. Silloin Romeo usein sanoo "Laitan mielummin tämän paidan!" Kerran Romeo meni leikkimän ja sanoi "Taidan leikkiä autoilla." Sanavarastoon on siis tullut uusia, kohteliaita ja toteavia sanoja. Keväällä oli tällainen keskustelu: Minä:" Mennään ostamaan sinulle aurinkolasit. Niitä pitää sitten sovitella." Romeo:" Okei, tovittu!" Romeo kokeili laseja ja antoi huonot heti pois ja löysi mieleisensä lasit (äidinkin mielestä). Romeo myyjälle:"Noni, heippa!" Mentiin nyt kuitenkin maksamaan lasit :) Romeo sai pussin käteensä ja sanoi myyjälle:" Kiitot täti, heippa!". :) Romeo on alkanut hupsuttelemaankin :) Meidän Viivi-kissa kuljeskeli olohuoneessa, niin Romeo sanoi:"Kittalla ito nenä, ito häntä, ito pylly." Ja kikatuskäkätystä perään :) Vaikka aika siro tuo meidän Viivi-neiti oikeasti on :D

Olin eräänä keväisenä aamupäivänä Romeon kanssa kahdestaan kotona. Kyselin Rompalta, mitä tehtäisiin. Romeo sanoi ensin: "Buum ba bum bum ba" (eli Robinia) ja sen jälkeen "Kaapo". Niistä sitten katottiin pätkät. Seuraavaksi Romeo ohjasi minut keittiöön ja sanoi "papade" (papaijaa) ja sanoi perään "shhhh" laittaen sormen suulleen. Että salaa otetaan :) Otettiin salaa kaksi pientä papaijapalaa. Sitten Romeo sanoi "pettä hampaat" ja niin me pestiin hampaamme. Loppuaika vietettiin kirjojen ja autojen parissa. Romeo jaksaa kuunnella jo vähän pidempiäkin satuja. Tarinat jäävät hyvin hänen mieleensä ja hän osaa monta tarinaa ulkoa. Hän saattaa kertoa etukäteen, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Romeo on aina tykännyt halailla ja helliä. Hän halaa kaikkia perheenjäseniään monta kertaa päivässä ja Inkan kaverit saavat myös aina isot halaukset. Usein Romeo antaa pusunkin poskelle. Romeo haluaa usein luetella illalla nukkumaanmenon aikaan näin "Rakattan äitiä, rakattan itiä, rakattan Mioa, rakattan Inkaa!" Ja usein hän luettelee paljon muitakin rakastamiaan ihmisiä. Niin ja tietenkin pupu on aina Romeon rakastuslistalla :) Romeon unipupu, joka on jo aika nuhjaantunut hellästä huolenpidosta. Romeo sanoo usein "Minun rakat pupu. Pupu on minun kaveri." Jokin aika sitten menimme autolla jonnekin. Istuin takapenkillä keskellä ja Inka ja Romeo istuivat vieressäni. Romeo sanoi Inkalle:" Inka, olet kiva kaveri!" Romeo osaa monesti sanoittaa itse tunteensa. Hän saattaa sanoa:" Minulle tuli paha mieli. Minua tattui!"

Kun Romeo täytti 2 vuotta, alkoi heti näkyä tahtomista ja minä itse -piirteitä. On ollut monia kiukkukohtauksia, mutta Romeolla ne menevät tosi nopsaan ohi. Hän haluaa yleensä melkein heti syliin ja sitten paha mieli unohtuu. Toisinaan on kyllä sellaisia päiviä, että väsymys painaa enemmän ja sitten kiukku ei menekään niin helposti ohi. Mutta Romeo leppyy useimmiten helposti. Hän on innokas oppimaan itse asioita, kuten pukemaan. Joskus hän sanoo "ei, minä laitan", mutta ei ala kuitenkaan sen enempää kiukutella asiasta. Jos pukeminen ei suju, niin apu onneksi kelpaa. Romeolla on edelleen vaippa, mutta on nyt enemmän viihtynyt potalla. Romeo on aina mennyt potalle ihan mielellään, mutta on melkein heti noussut ylös sanoen:" Tullut", vaikka potta on tyhjä. Aika usein pissa on kuitenkin jo pottaan eksynyt ja silloin Romeo on tosi yllättynyt ja iloinen. Hän huutaa "Jeeeee" ja halaa lujaa vieressä istujaa. Romeo kyllä oppii kuivaksi ajallaan. Meillä on kotona käytössä kestovaipat ja sen myötä minua ei ihan niin paljon hirvitä, kun ei mene niin isoa kasaa vaippoja kaatopaikalle. Romeo tykkää pitää kestovaippoja ja haluaa usein itse valita minkä värisen vaipan haluaa. Sanon kyllä joskus Romeolle:"Tiedätkös, kun kasvaa isoksi pojaksi, ei enää tarvitse vaippaa!" Romeo vastaa aina topakasti:" Minä olen pieni poika!" :) Romeo on kodin ulkopuolella tarkka omista leluistaan. Jos joku muu lapsi menee lainaamaan hänen lelujaan, sanoo Romeo kiukkuisena:" Minun, ei taa ottaa!" Selitän Romeolle, että kyllä hänkin saa lainata sen toisen lapsen leluja. Kaikki on hyvin, kunhan ei ota toisen kädestä lelua kysymättä lupaa.

Romeo on nyt innostunut enemmän kaupankäynnistä. On hän aina siellä tykännyt käydä, mutta nyt hänelle on avautunut uusi maailma siellä. Hän on nimittäin saanut työntää omia pikkukärryjä. Romeo on ihan eri lailla huomannut kaupan hyllyillä olevia tavaroita. Kyselee usein "mikä tämä on". Ei onneksi koske mihinkään ilman lupaa. Kulkee rauhassa kärryjen kanssa ja sanoo vähän kiukkuisena "minun kärry", jos erehdyn koskemaan kärryihin :) Kun menemme kassalle, alkaa Romeo nostaa kauppatavaroita kassahihnalle. Romeo on aika lyhyt vielä (noin 87 cm) ja ylettyy juuri ja juuri pöydän reunalle. Hän muistaa aina tervehtiä kassahenkilöä. Sitten hän kertoo jokaista ostosta nostaessaan, että mikä se on. Joskus minä vähän valotan Romeon juttuja. Romeo sanoo esimerkiksi myslistä ja muroista "murokeittoa", koska se on keittomaista maidon seassa. Melkein kaikki ostokset Romeo osaa sanoa (viimeksi ostettiin mm.  "nallepattaa, maitoa, omenaa, murokeittoa"). Jos Romeo ei jotain tiedä, niin minä tai kassahenkilö kertovat sen hänelle :) Sitten kun olemme pakanneet ostokset, niin Romeo huikkaa "Kiitot!" Eli onneksi kaupankäynnit ovat ainakin toistaiseksi sujuneet oikein mukavasti. Miolla on yleensä omat pikkukärryt. Keräämme aina ensin ostokset ja sitten pojat saavat hetken aikaa katsoa leluosaston leluja.

Hurmaava, hauska räpsyripsipoikamme ♥

Romeo 1 v. 4 kk mummulassa syömässä.


Romeo 1 v. 4 kk. Mion ukulele on ollut paljon käytössä ja Romeokin on siihen tosi tykästynyt!




Eräässä leikkipuistossa on huikean hieno paloauto. Romeo 1 v. 2 kk.


Romeo 1 v. 1 kk kasvimaalla maistamassa perunaa :)


Romeo on aina tykännyt leikkiä mamilan leikkimökissä!


Kesäisissä juhlissa Romeolla oli leppoisat oltavat, kun pikkuserkut kiikuttivat nukenrattailla pitkin pihaa :)


Inka tykkää joskus pukea pikkuveljelleen hassuja vaatteita (pikkuveljestäkin se on kivaa). Tässä yksi siskon antamista tyyleistä :)


Eräänä päivänä Inka pyysi tulemaan poikien huoneeseen. Siellä odotti Romeo-prinsessa. Inka oli taas pukenut pikkuveljensä :D


Romeo 1 v. lähipuistossa. Kävely oli vielä tuloillaan, mutta kiipeily jo vissiin kiinnosti.


Romeo 1 v. satamaan tutustumassa.


Höyryjunaa odottamassa äidin kanssa.


Romeo 1 v. 1 kk jogurttia syömässä (ihan itte :D)


Romeo rakastaa siskon ja veljen vaatteita ja asusteita!


Romeo sai joululahjaksi kivan käsintehdyn pupun, joka tuli välillä piilostaan kurkkimaan.


Romeo laulelemassa. Romeo on aina laulanut paljon.


Joulupukki toi ihanan koiran, jolle Romeo antoi nimeksi Koko. Se on niin pehmoinen, että peukkukin eksyi suuhun.


Romeo 1,5 v. ja taas hatunkokeilupuuhissa :)


Järjestyksellinen poika otti yhden kynän kerrallaan laatikosta, laittoi aina kannen paikoilleen, piirsi viivan, laittoi kynän laatikkoon ja otti taas uuden kynän.


Takapihalla lumitalkoissa.


Taitaa taas olla Robinin biisit menossa :D


Romeo 1 v. 10 kk ahtautuneena linnakkeeseen.


Romeo tykkää sisarustensa tavoin pukuleikeistä. Tässä Romeon yksi pukeutumistyyli :)


Mummun kanssa kukkia kastelemassa.


Mietteliäs keinuja.


Joskus pitää näyttää muille, että kieli on tallella!


Romeon ensimmäisiä jätskikokemuksia viime keväältä :)


Mieli miettii kaksi päivää ennen 2-vuotissynttäreitä.


 Kun Mio oli esitellyt keväällä uutta nahkatakkiaan ja Inka uutta reppuaan, haki Romeo Inkan hatun päähänsä ja piti oman muotinäytöksensä :)


Romeo tutkimassa kiinnostuneena pyörää varastossa.


Romeo isomummulassa perunatalkoissa. Samalla reissulla Romeo koki suuren riemuhetken, kun pääsi isoenon traktorin kyytiin!


Syksyinen keinumishetki lähipuistossa.


Kesällä Romeosta muuntautui hurja tiikeri keskustan korttelijuhlassa ♥


torstai 30. lokakuuta 2014

Juustokierteet


Tein näitä juustokierteitä kuopuksen synttäreille kesäkuussa. Ohje on Valion Leivotaan lämpimäisiä -kirjasesta. Kierteitä voi tarjoilla esimerkiksi keittojen lisäkkeinä, muuten vaan naposteltavana tai juustotarjottimella.

Juustokierteet

(30-40 kpl)

200 g voita

4 dl puolikarkeita spelttijauhoja (tai vehnäjauhoja)

1 dl voimakasta juustoraastetta

1 dl kylmää vettä

Voiteluun

kananmunaa

Pinnalle

unikon- tai seesaminsiemeniä

Nypi voi ja jauhot sekaisin. Lisää juustoraaste ja lopuksi vesi. Muotoile taikina suorakaiteeksi ja kääri tuorekelmuun. Anna kovettua jääkaapissa 1-2 tuntia.

Kauli taikina noin 1/2 cm:n paksuiseksi levyksi. Leikkaa siitä taikinapyörällä 2 cm:n levyisiä nauhoja. Leikkaa nauhat noin 15 cm:n pätkiksi. Kierrä ne kierteille. Laita kierteet leivinpaperoidulle uunipellille ja voitele kananmunalla. Ripottele halutessasi pinnalle unikon- tai seesaminsiemeniä. Paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla 12-15 minuuttia.


keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Mio 4 v. ♥


♥ Mio maaliskuussa 4-vuotissynttäripäivänsä iltana, kun hän testasi uusia rumpukapuloitaan, ilmeilyjen lomassa ♥


Nyt Mio onkin jo 4 v. 7 kk :) Juuri hiljattain tuli vihdoin ylitettyä metrin mitta ♥ Mio, meidän vauhtihirmumme, joka pitää huolen, että meidän perheessä riittää vilinää, vilskettä ja tapahtumarikkaita päiviä! Meidän pikkukepposia (tai isoja) tehtaileva pyörremyrskymme. Mio on ollut 8-kuisesta vauvasta asti kova poika liikkumaan ja se vauhti kiihtyy vaan kiihtymistään :D Mio haluaa tehdä pyörällä temppuja kuten nousta jaloilla satulalle, harjoitella brake dance -liikkeitä, pomppia ja loikkia parkourtyylisesti paikasta toiseen, soittaa rumpuja, räpätä ja rakentaa moottoripyörän, jolla ajaa leikisti täysiä. Toisaalta Mio haluaa rakennella vaikka tunnin-pari putkeen pikkulegoja. Niin, onneksi Mio osaa nykyään myös keskittyä johonkin rauhallisempaan puuhaan. Mio tykkää hirmuisesti rakennella pikkulegoista erilaisia autoja ja asettelee ukkeleita vierekkäin erilaisten moottoripyörien ja autojen kyytiin, todella tarkalla silmällä :) Miosta on tullut jo näppärä rakentelija. Kerhossakin Mio kuulemma rakentelee usein pikkulegoista moottoripyöriä. Mio pukeutuu usein myös raksamieheksi ja pakkaa laukun täyteen leikkityökaluja. Saattaa pitkän aikaa viipyä työmaallaan ahertamassa mitä milloinkin :) Robin-laulaja on Mion suosikki! Kesällä Mio piti monesti eriparitennareita, koska Robinkin kerran pitää. Mio osaa monet Robinin laulut ulkoa ja tekee usein breikkausliikkeitä laulaessaan.

Mio RAKASTAA moottoripyöriä!! Hän huomioi joka ikisen ohimenevän mopon, skootterin ja moottoripyörän. Inkan koulun pihassa on aina pakko pysähtyä katsomaan yläastepoikien -ja tyttöjen mopoja ja skoottereita. Parasta on, jos joku koululainen sattuu juuri kurvaamaan koulun parkkikselle. Mio katsoo tarkasti oppilaan jokaisen liikkeen. Sitten mopot ja skootterit pitää laskea, ja katsoa kumpia on enemmän ja sitten Mio valitsee niistä hienoimman. Viimeksi siellä oli 2 mopoa ja 6 skootteria. Miosta hienoin oli punainen krossimopo. Mio odotti erästä päivää kuin kuuta nousevaa! Hänen oli tarkoitus mennä tässä kuussa isin kanssa Hartwall-areenalle katsomaan FMX Gladiator Games -näytöstä. Eli siis Freestyle Motocross-esitys, joka on ensimmäistä kertaa Suomessa. Se esitys kuitenkin peruttiin :( Mio oli ensin tosi pettynyt, mutta pian keksimme tilalle kivan korvaavan puuhan. Mio meni isin kanssa käymään Moottoripyörämuseossa. Heillä oli hyvä tuuri, koska paikka oli silloin viimeistä päivää auki ennen kuin sulki ovensa talveksi. Mio tietenkin puhkui intoa, kun he palasivat kotiin. Mio kuvasi jokaisen moottoripyörän. Oli sotamoottoripyörä, poljettava moottoripyörä, "Robin Wiltvaltin" moottoripyörä eli samanlainen motskari kuin Robin Williamsin Bodies-musiikkivideolla.

Mio käy edelleen kerhossa ja menee sinne tosi mielellään. Kerho on kaksi kertaa viikossa ja se on ihan sopiva määrä ainakin tällä hetkellä. Kerhot ovat aamupäivisin ja se on hyvä, koska Mio nukkuu edelleen joka päivä päiväunet. Varsinkin kerhopäivien jälkeen uni maittaa ja silloin Mio saattaa nukkua jopa 3 tuntia. Useimmiten Mio nukkuu kuitenkin 1-1 1/2 tuntia.

Mio on ollut aikamoisen mustasukkainen pikkuveljestään alusta saakka. Mustasukkaisuus on pikkuhiljaa vähentynyt, mutta kyllä sitä vieläkin välillä esiintyy. Se onkin ollut tärkeää, että joskus Mio saa olla yksin meidän vanhempien kanssa tai vaikka isovanhempien luona. Saa sitten kunnolla huomiota osakseen ja keskittyy mielekkäisiin asioihin. Nyt viime aikoina Miolle on tullut ihan uudenlaisia, positiivisia juttuja Romeon kanssa. Mio on osoittanut Romeota kohtaan suurta hellyyttä. Mio on halunnut joinain päivinä tulla Romeon kanssa käsi kädessä ulkoa sisään. Sisällä Mio on halunnut riisua Romeolta ulkovaatteet. Romeo on ollut vähän häkeltynyt ja on moneen väliin sanonut "kiitot!" ♥ Sitten Mio on halannut paljon Romeota ja mikä parhainta, leikkinyt hänen kanssaan pidempiäkin aikoja sovussa. Nyt kun Romeo juttelee jo aika paljon, niin leikitkin sujuvat paremmin ja he kuiskivat välillä salasuunnitelmia. Romeo arvostaa isoveljeään ja matkii häntä monessa asiassa. Romeokin on iloinen, kun voi leikkiä Mion kanssa, vähän niin kuin isojen poikien leikkejä :) Joskus he leikkivät legoilla ja joskus menevät leikisti retkelle ja ottavat reput täyteen varavaatteita ja työkaluja. Toisinaan he asettelevat leikkiruokia pöydälle, kokkailevat niitä ja tulevat tarjoilemaan niitä :) Romeo on oppinut Miolta paljon esim. breikkausliikkeitä ja jalkapallon potkimista.

Tässä yhtenä päivänä pojat tulivat olkkariin ja Mio oli pukenut Romeolla nahkarotsinsa. Sit ne lauloivat Robinia ja menivät leikkimään autoilla. Vähän myöhemmin Mio talutti Romeon poikien huoneeseen ja laittoi oven kiinni. Oli pakko salakuunnella :) Romeo siellä sanoi, minkä kirjan Mio lukisi ja niin Mio kertoi Romeolle Sanna ja pikkuveli-kirjan tarinan. Romeo kuunteli hiljaa. Kun oltiin lähdössä ulos ja kuului joku kolinaääni, niin Romeo tuli eteiseen, meni Mion luokse ja kysyi:"Mio, onko kaikki hyvin? Minä huolettuin!" Noita hetkiä on vasta vähän ja vähitellen, mutta ne ovat niin kultaisia!

Mio on aina ollut sellainen, että käy läpi kaikki tunteensa täysillä. Jos Mio pahastuu jostain, tulee kiukku heti ja täysillä. Ja jos Mio on jostain mielissään, näyttää hän hyväntuulisuutensakin täysillä. Olen iloinen siitä, että Mio on avoin eikä sisälle jää patoumia. Hän osaa ilmaista mielipiteensä. Välillä on vaan hankalia tilanteita, jos Mio ei meinaa hallita kiukkuaan. Mion kanssa jutellaan paljon asioista ja sanoitetaan tunteita. Mio on usein sylissä rauhoittumassa. Mioa ei laiteta jäähylle enää, koska se ei toimi ainakaan Mion kohdalla. Mion päässä myllertää niin kovin kiukkuhetkellä, että hän tarvitsee niiden selvittämiseen aikuisen apua ja läsnäoloa. Yksinolo vain hämmentäisi ja kiukuttaisi enemmän. Mio kyllä pyytää aina lopulta anteeksi ja on leppoisa. Mion avoimuuteen kuuluu se, että hän sanoo edelleen monesti päivässä rakastavansa läheisiään. Vaikka että "iti, mä rakattan hua toti paljon!" :)

Miolla on ensimmäinen ihastus :) Satuimme avaamaan telkan juuri, kun eräs tyttökolmikko lauloi Voice Kids-ohjelmassa. Mio sanoi heti laulun loputtua :" Mä haluan että toi lyhyt tyttö päätee jatkoon!" Se lyhyt tyttö pääsi jatkoon :) Mio kyseli illalla ja heti aamulla "Mutta onko he Marie ihan oikeatti olematta? Voinko mä mennä ten kantta naimitiin?" Miosta oli hauskaa, kun tyttöä kutsuttiin pieneksi ja pippuriseksi, koska hän on myös itse sellainen. Sanoin Miolle, että Mion täytyy sitten opetella puhumaan ruotsin kieltä, koska se on tytön äidinkieli. Nyt Mio osaa sanoa "Jag heter Mio". Mio olli aiemmin menossa minun kanssa naimisiin, mutta nyt on muut tytöt tulleet kuvioihin :D Mio kertoili seuraavana päivänä: "Kun mä muutan ten tytön kantta atumaan, niin te haatte käydä mun ja Marien hynttäreillä. Mutta ei teidän muuten tarvitte käydä. Mä haluan atua Marien kantta. Mä olen ihattunut." Kolmantena päivänä Mio sanoi: "Mä en äiti kettä, mä olen vieläkin enemmän ihattunut!" ♥ Mio on kuulemma viime aikoina leikkinyt kerhossakin myös tyttöjen kanssa. Minusta on kiva, että Miosta on luontevaa leikkiä sekä tyttöjen että poikien kanssa. Varmasti sekin on vaikuttanut, kun Mio on nähnyt paljon Inkan kavereita, jotka ovat tyttöjä. Mio menee heidän kanssa aina juttelemaan ja on ainakin omasta mielestään myöskin heidän kaveri. Molemmat pojat käyvät aina antamassa halit Inkan kavereille :)

Mio osaa olla ymmärtäväinen ja empaattinen. Hän saattaa huomata pienen harmin jollain toisella ja menee lohduttamaan. Minä olen leipomisen suhteen aika pikkutarkka ja perfektionisti ja Mio tietää sen. Kerran unohdin taikinasta suklaarouheen ja harmittelin sitä. Mio tuli halaamaan ja sanoi :" Äiti kulta ei te haittaa, älä huolehdi! Me kyllä rakattetaan hua hilti! Ne on varmatti hyviä!" Joskus Mio katseli kun viimeistelin kakkua ja sanoi:" Ompat taitavaa äiti! Te on toti onnittunu!" Tuollainen tsemppi kyllä pistää mieleen puhtia ja uskallan päästää välillä itseni vähemmällä! :) Keväällä Mio tuli mun luokseni, laittoi kätensä mun olalle ja sanoi:" Äiti, me voidaan kerätä itin kantta rahaa, niin me voidaan ottaa hulle ihan tamanlaitet houtut!" Sitten sain halauksen. Mulla on siis melkein aina housujen polvissa reikä karkealakatun parketin takia. ♥ Mio, poikani Mio ♥ Mio osaa muutenkin laukoa joskus hauskoja lauseita. Kesällä nostin Mion pyörän varaston seinäkoukusta alas. Mio katsoi vierestä ja sanoi: "Hä oot ihan jätkä äiti!" sanoi Mio yllättyneenä, kun yletyin (ja kait pojan mielestä jaksoin) nostaa hänen pyöränsä varaston yläkoukusta alas :) (oon siis lyhyt).

Mio tietää mitä haluaa ja osaa olla tarvittaessa määrätietoinen. Kesällä isi vei Mion tutustumaan nappulakouluun, koska Mio on niin innostunut jalkapalloilusta. Ryhmä oli leikkinyt alussa aika pitkään 'kuka pelkää jäämiestä' -leikkiä. Ja jotain muuta leikkiä perään. Mio oli marssinut isin luokse ja sanonut:" Mennään pois, täällä on tylsää!" Mio oli mennyt ohjaajan luokse ja sanonut heipat. Ohjaaja kyseli, että tuleeko Mio seuraavana päivänä. Mio totesi:" En! Tulen hitten itompana poikana!" Sitten Mio sai pelata mielin määrin jalkapalloa takapihalla isin kanssa :)

Jännittävää seurata Mion seikkailunhaluista elämää ja kuunnella hänen hauskoja lauseitaan. Miolla tuli puhe myöhään, mutta nyt puheessa esiintyy jo vaikka kuinka erikoisia ja pitkiä sanoja. Vielä on joitain kirjainvirheitä, mutta ne eivät Mioa haittaa. S-kirjain on nyt alkanut ihan itsestään tulla moneen sanaan ja Miokin tykkää uudesta taidostaan. Mio, poikamme Mio, niin arvaamaton, lempeä, hirmumyrskyinen seikkailijamme! ♥ Yhdessä me selviämme niiden hirmumyrskyjenkin läpi ♥

Mio 3-vuotiaana kummisedältä saamassaan uudessa paidassa :) Paita on edelleen käytössä!


Lammen rannalla hengähtämässä. Mio 3 v.


Mion hattutyyliä 3-vuotiaana :) Sanoi, että tuo on Robin-tyyli!


Ihan oikea oma pikkuvasara. Tärkeä hetki toissakesältä.


Viime vuoden kesänä Mio aloitti potkupyöräilyn, kun jalat vihdoin ylettyivät maahan kunnolla. Mio oli tuolloin 3-vuotias.


...oppukesästä Mio oppi ajamaan tavallisella pyörällä. Apupyörät jäivät käyttämättä. Tässä Mio viilettää kevätmaisemissa. Tänä kesänä Mion ajotaito parani entisestään ja nyt Mio osaa tehdä pyörällä jo erilaisia temppujakin :) Mio sanoi viime viikolla, että "mä osaan äiti pyöräillä niin, että mun jalat on hatulan päällä". Hetkeä myöhemmin Mio myös teki niin. Mio saa harjoitella temppujaan, kunhan muistaa harjoitella kentällä eikä kävelytiellä :) Ensi keväänä onkin hankittava isompi pyörä.


Matkalla maailmalle.


Siskon kanssa on kiva peuhata!


Mio rakensi viime talvena itselleen rumpusetin. Tai aika montakin erilaista ja tässä on niistä yksi :D


Mion mielestä kuvaustilanteita ei pidä ottaa liian vakavasti :)


Velmuilme (tai ilme joka kertoo, että "Mä en nyt ihan oikeesti jaksais tätä kuvaamista enää!"!


Mion poseerausilme :)


Keskittynyt legorakentelija.


Mion ensimmäisiä pääjalkaisia ♥ Iloinen veikkonen!


Mio-vauhtipojalle sattuu välillä haavereita, mutta mitään kovin pahaa ei ole vielä onneksi sattunut.


Alkukesällä Mio kaatui potkupyörällä. Alamäki, joka olisi pitänyt taluttaa, houkutti laskemaan ja kun Mion potkupyörässä ei ole käsijarrua, voi vauhti kiihtyä vähän liian kovaksi.. Onneksi tuollakin kertaa tuli vain pintakolhuja!


Mion empaattisuus näkyy vaikkapa tässä, kun poika tarjoaa äidilleen sateenvarjon suojaa, kun huomaa äitinsä seisovan sateessa :) Tässä Miolla on ekaa kertaa päällään kauan haikailemansa nahkatakki!


Mio sai hienon hämähäkin käteensä keskustan korttelitapahtumassa. Mio halusi vaaleanpunaisen hämähäkin!


Mio isomummulan pellolla perunatalkoissa. Ahkera työmies! Mio pääsi isoenon traktorin kyytiin ja se oli todella odotettu hetki!


Mio Moottoripyörämuseossa iki-iloisena :)


Mio on viime aikoina huomioinut pikkuveljeään ja auttamalla ja hellimällä häntä ♥


Miosta on usein apua kotitöissä. Nyt syksyllä Mio haravoi isoja kasoja. Tämä kasa syntyi mummulassa.


Mio-seikkailija.