Nämä pikkukengät tein kuopukseni ristiäiskakun päälle koristeiksi. Käytin jo tutuksi tullutta kenkäkaavaa, joka löytyy Marsispossun blogista täältä. Aiemmin tekemäni kukkakengät löytyvät täältä ja täältä.
Kakku jonka päälle nämä kengät tulivat, löytyy täältä.
Violetit kukkakengät
valkoista sokerimassaa
vaahtokarkin makuista kaulintamassaa
violettia pastaväriä
valkoisia nonparelleja
helmiäisen värisiä sokerikuulia
sokerikuorrutetta (tuubista)
Kauli levyä hieman ohuemmaksi ja leikkaa kaavan avulla levystä kenkien pääliosat. Käännä kaava tälläkin kertaa käänteisesti toiseen osaan. Tikkaa kengänpäälliseen tikkaukset yläreunaa ja remmiä kiertämää. Käännä yksi päällinen kerrallaan ympäri ja sivele sokerikuorrutetta alareunaan, joka tulee vasten pohjakappaletta. Kietaise päälliset pohjakappaleiden ympärille vuorotellen. Päät menevät muutaman millin päällekkäin. Sipaise remmien päihin hieman sokerikuorrutetta ja kietaise se kiinni vastakkaiselle puolelle. Muotoile kenkien kärkiä pyöreähköiksi. Anna kenkien kuivua.
Kiinnitä pinsettejä apuna käyttäen valkoisia nonparelleja kenkien etureunan yläosaan sekä remmin yläosaan. Värjää pieni pala massaa violetilla pastavärillä ja kauli se ohueksi levyksi (minä värjäsin kahta erisävyistä massaa ja tein isommista kukista hieman vaaleammat). Paina siitä kukkamuoteilla kaksi isompaa ja kaksi pienempä kukkaa. Nosta kukkien terälehtiä vähän koholle ja anna kuivua. Kiinnitä isompiin kukkiin sokerikuorrutteella sokerihelmet ja pienempiin kukkiin valkoiset nonparellit. Kiinnitä isommat kukat kenkien etuosaan sokerikuorrutteella. Kiinnitä pienemmät kukat sokerikuorrutteella neppareiksi kenkien remmeihin.
Tein tällaisen nimilaatan. Kukista ei tullut kakun päälle kuin yksi. Kirjoitin laataan elintarviketussilla tyttäremme nimen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti