Tämä suklaakakku on siitä kiva, että siinä ei tarvita liivatteita. Se on myös varsin kätevä kakku, koska sen voi valmistaa hyvissä ajoin (jo viikkojakin etukäteen) pakkaseen ja ottaa sieltä sitten sulamaan kun aika koittaa. Kakku säilyy hyvänä ainakin seuraavaan päivään (jos sitä jää :D). Säilytä sulatettu kakku jääkaapissa. Tietenkin torttu pehmenee hieman kunnolla sulattuaan, mutta se ei menetä ollenkaan muotoaan ja koostumus pysyy hyvänä. Ja jos kakusta ei tarvitse ottaa kuin vaikka puolet tarjoilua varten sulamaan, saa kakusta leikattua helposti jäätyneenäkin puolet pois ja laittaa loppukakku takaisin pakkaseen.
Kakun reunoille ei välttämättä tarvitse laittaa leivinpaperisuikaleita, koska jäätynyt kakku on aika helppo irrottaa vuoan reunoista ilmankin. Lisäksi olen huomannut, että kun olen laittanut reunoille leivinpaperia/reunakalvon tapaista suikaletta, aiheuttavat ne enemmän kupsuja reunoihin kuin jos reunassa ei ole mitään. Mutta jos kupsut eivät haittaa, on kakku toki vieläkin helpompi irrottaa vuoasta.
Itse en ole vielä kertaakaan kokeillut kakussa pähkinäjauhetta, mutta toimii varmasti sekin oikein hyvin. Nyt päätin laittaa koristeeksi vähän tummasuklaalastuja. Ohje löytyy blogistani myös täältä.
Tässä vähän netistä löytämääni tietoa itse Nina Lincolnista (nykyään sukunimi on Rindt) ja hänen jo suosituksi tulleesta suklaakakustaan:
♥ ♥
Nina Lincoln on suomalainen nainen ja mallikaunotar, joka on asunut vuosikymmeniä Sveitsissä ja ollut naimisissa edesmenneen F1-maailmanmestarin Jochen Rindtin kanssa. Ninan kertoman mukaan hän on saanut kakun reseptin Italiassa purjehdusreissulla veneessä olleelta englantilaisnaiselta. Resepti on aikanaan kulkeutunut Suomeen perheen au pairin mukana.
Kakun resepti on julkaistu ensi kertaa vuonna 1987 Kotilieden Suuressa leivontakirjassa. Lehden mukaan siitä on tullut yksi kasariaikakauden suosituimmista kakuista, jonka reseptiä kysellään toimituksesta vielä tänäkin päivänä. Herkkukakku löysi tiensä myös ravintola Kosmoksen jälkiruokalistalle.
Nina Lincolnin suklaajuustotorttu
Pohja
9 suurta grahamkeksiä (Digestive-keksit käyvät erinomaisesti)
50 g voita
Laita halkaisijaltaan 24 cm vuoan pohjalle
(ja reunoille) leivinpaperi. Murskaa keksit ja sekoita niihin sulatettu
voi. Taputtele keksimuruseos vuoan pohjalle.
Täyte
200 g tummaa suklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 3/4 dl intiaanisokeria
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2 1/2 dl kuohukermaa
halutessasi 100 g pekaani- tai saksanpähkinöitä
Siivilöi intiaanisokeria tarvittava määrä.
Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Anna suklaasulan jäähtyä
haaleaksi. Sekoita keskenään tuorejuusto, 1 dl intiaanisokeria ja
vaniljasokeri.
Erota kananmunista keltuaiset ja valkuaiset. Lisää keltuaiset juustoseokseen, samoin suklaasula.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi
puhtaassa kulhossa ja lisää siihen vatkauksen lopussa loppu
intiaanisokeri pienissä erissä. Lisää valkuaisvaahto
suklaajuustoseokseen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää se myös joukkoon.
Jos haluat laittaa pähkinöitä, jauha ne ja
lisää lopuksi suklaajuustoseokseen. Pähkinäjauheen -tai murun voi myös
laittaa kakun koristeeksi pinnalle laitoin nyt koristeeksi
tummasuklaalastuja).
Kaada seos vuokaan keksimurupohjan päälle.
Laita vuoan päälle tuorekelmu tai folio ja anna olla pakkasessa yön yli.
Nosta kakku pakkasesta noin puoli tuntia ennen tarjoamista. Siirrä
kakku heti pakastimesta otettuasi tarjoilulautaselle ja koristele vaikka
suklaamuruilla tai pähkinöillä.
Samettisen pehmoista kakkua ♥
Sulamaan otettu, hieman vielä jäässä oleva kakku.
Pala suussasulavaa herkkukakkua ♥ Tässä vaiheessa kakku oli sisältä vielä hieman jäässä ja se näkyy leikkauspinnassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti