maanantai 13. tammikuuta 2014

Punajuuripihvivuoka


Tämä ohje on äitini vanhasta, Ingrid Sténin Kasvisruokia monella tapaa -keittokirjasta. Ihan kiva lisuke! Ohjeessa ei ollut tarkempia mittoja joillekin aineksille, mutta eipä se haitannut :)

Punajuuripihvivuoka

(6 hengelle)

2 isoa punajuurta

kermaa

korppujauhoja

2 rkl öljyä

kasvislientä

Kuori punajuuret ja leikkaa ne ohuehkoiksi viipaleiksi. Kasta ne kermaan ja kääntele korppujauhoissa. Paista leivitetyt viipaleet öljyssä pannulla. parisen minuuttia molemmin puolin. Lado viipaleet uunivuokaan kerroksittain. Kaada päälle kasvislientä sen verran, että punajuuret peittyvät (minulla oli kasvisliemenä nyt vain vettä + kasvisliemikuutio). Laita vuoka 200-asteiseen uuniin keskitasolle ja anna olla siellä noin 20 minuuttia, kunnes punajuuret ovat kypsiä.

Punajuuriviipaleet pannulle menossa.


 

torstai 9. tammikuuta 2014

Jauhelihakastike


Tässä jauhelihakastikkeen ohje, jota nykyään käytän. Tällaiseksi se on käsissäni vuosien varrella muokkautunut. Ihan peruskastike, joka sopii parhaiten pastan tai perunan kanssa.

Jauhelihakastike

400 g paistijauhelihaa
 
1 sipuli

3/4 tl ruususuolaa

2 tl paprikajaugetta

2 tl kuivattua basilikaa

kreikkalaista, suolatonta jauhelihamaustetta (tai esim. maustepippuria)


4 rkl puolikarkeita spelttijauhoja

1 1/2 rkl kookosöljyä (tai rypsiöljyä)

noin 7 dl vettä (riippuen kuinka löysää kastiketta haluaa)

3/4 pala kasvisliemikuutiota

Kuori ja hienonna sipuli. Ruskista jauheliha pannulla ja lisää loppuvaiheessa sipuli. Lisää mausteet ja sekoita. Kaada jauhelihaseos lautaselle/kulhoon kastikkeen teon ajaksi.

Mittaa jauhot pannulle (pannua ei tarvitse pestä jauhelihan paiston jälkeen). Voit halutessasi ruskistaa hieman jauhoja. Lisää öljy ja sekoita se jauhoihin. Lisää vesi vähitellen joukkoon. Sekoita seos aina tasaiseksi tahnaksi ja lisää sitten lisää vettä. Lisää kasvisliemikuutiopala ja sekoita, kunnes se on liuennut joukkoon. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen vielä noin 5 minuuttia välillä sekoitellen. Kaada jauhelihaseos kastikkeen joukkoon ja sekoita. Laita kansi päälle ja anna hautua sammutetun lieden päällä 5-10 minuuttia.


Porkkanamunakkaat muffinssivuoassa


Tässä pikku munakkaita, jotka tein silloin, kun kuopus söi vielä sormiruokaa. Nämä ovat siis suolattomia, mutta niihin voi halutessaan lisätä suolaa. Munakkaisiin voi myös lorauttaa maitoa jos haluaa. Nämä munakkaat tein silikonisessa muffinssivuoassa ja siinä niistä tuli parempia koostumukseltaan. Sellaisia tuhdimpia :) Täältä löytyvät aiemmat pikkumunakkaat kesäkurpitsaisina.

Porkkanamunakkaat muffinssivuoassa
 
(12 kpl normaalikokoisessa muffinssivuoassa paistettuna)

6 kananmunaa
 
2 isoa, keitettyä porkkanaa
 
1 tl kuivattua basilikaa
 
ripaus jotakin suolatonta maustetta

Vatkaa munat kevyesti kulhossa. Pilko porkkanat ja lisää joukkoon. Lisää mausteet ja sekoita. Kaada munakasseos mielellään silikonisen muffinssivuoan syvennyksiin noin puolilleen tai enintään 3/4 (munakkaat turpoavat uunissa). Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia (vähän pienempikin aika voi riittää).



keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Lohipihvit ja tilli-jogurttikastike


Rästipostaus viime kesältä :) Ohje on Yhteishyvä-lehden Ruoka-liitteestä 11.11.

Lohipihvit


700 g nahatonta ja ruodotonta lohifileetä
 
1 rkl sinappia
 
2 rkl kapriksia
 
1 kananmuna

Paistamiseen

öljyä

Paloittele lohifilee ja nosta palat monitoimikoneeseen, jossa on leikkuuterä. Lisää joukkoon mausteet ja kananmuna. Aja ainekset tasaiseksi massaksi. Muotoile massasta pihvejä ja paista niitä lettupannulla öljyssä noin 3 minuuttia molemmin puolin. Tarjoile salaatin ja tilli-jogurttikastikkeen kanssa.

Tilli-jogurttikastike

Ohje löytyy täältä.



Tilli-jogurttikastike


Rästipostaus kesältä. Tein tämän kastikkeen näille lohipihveille. Ohje on Yhteishyvä-lehden Ruoka-liitteestä 11.11.

Tilli-jogurttikastike
 
2 dl maustamatonta jogurttia
 
1 rkl sitruunamehua
 
3 rkl hienonnettua tilliä
 
1 tl sinappia
 
ripaus sokeria, ruususuolaa ja rouhittua mustapippuria


Sekoita ainekset keskenään ja anna maustua noin 15 minuuttia-1/2 h.



tiistai 7. tammikuuta 2014

Palkinto Fazerilta vol. 3 :)


Osallistuin tällä Suomen lippu -kakullani Leivontafoorumin joulukuun haasteeseen täällä ja se sijoittui toiseksi :) Sain tänään Fazerilta runsaan ja makoisan palkinnon! Lapset innostuivat Muumi-marmeladeista. Ne ovat uutuustuote ja niissä on luontaisia aromeja. Tuubihuivikin löysi tiensä lasten kaulaan :) Crush-pusseissa oli uudet leipomuskuvat ja niiden reseptit löytyivät pussien takaa. Todella houkuttelevia ohjeita ovatkin!!

Nyt on taas roppakaupalla herkkuja leipomistouhuihin! KIITOS FAZER ♥

Palkinto sisälsi:
 
♥ Onnittelukirje
 
♥ Taloussuklaa Crush
 
♥ Wiener Nougat Crush
 
♥ Tutti Frutti Crush


♥ Tyrkish peber crush
 
♥ Marianne Crush
 
♥ Taikinanuolija


♥ Muumimamman marmeladi -makeispussi (uutuus)
 
♥ Tumma leivontasuklaa
 
♥ Valkosuklaata
 
Sitruunan makuinen valkoinen suklaa
 
♥ Tryffelisuklaata
 
♥ Tummaa kaakaojauhetta
 
♥ Reseptivihko
 
♥ Merkkari Mix-aiheinen tuubihuivi



Metsämarjan, omenan ja appelsinin makuisia marmeladeja :)


Suomen lippu -hyydykekakku, palkinnon tuoja :)


torstai 2. tammikuuta 2014

Joulun kalkkunapiirakka


Tein tällaisen piirakan hyödyntäen joulusta jäänyttä kalkkunaa. Kalkkunan voi korvata myös kanalla! Käytin ohjeen pohjana tätä Joulun kinkkupiirakkaa ja muutin täytteen kalkkunalle sopivaksi. Ananas sopi mielestäni oikein hyvin kalkkunan kaveriksi.

Joulun kalkkunapiirakka

Pohja

125 g margariinia (tai voita)

2 dl puolikarkeita spelttijauhoja (tai vehnäjauhoja)

1/2 dl kaurahiutaleita

1/2 dl juustoraastetta

1 tl leivinjauhetta

1/2 tl ruususuolaa

1/2 dl kylmää vettä

Sekoita kulhossa jauhot, kaurahiutaleet, juustoraaste, leivinjauhe ja suola. Nypi sekaan paloiteltu rasva. Lisää lopuksi vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Voitele ja tarvittaessa jauhota kevyesti piirakkavuoka (minulla oli 28 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjainen piirasvuoka). Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte

1 iso sipuli

2 rkl oliiviöljyä

pieni tölkillinen ananaspaloja

noin 5 dl kalkkunafilettä (tai joulunajan kalkkunaa jossain muodossa) pieninä paloina

Hienonna sipuli ja pilko halutessasi ananaspaloja vähän pienemmiksi paloiks. Kuullota pannulla öljyssä sipuli. Sekoita joukkoon ananas- ja kinkkupalat ja paista hiljalleen seosta vielä hetki. Kaada täyte pohjataikinan päälle vuokaan.

Päälle

2 kananmunaa

2 dl ruokakermaa

1/2 tl broilerimaustetta tms. (laitoin kreikkalaista kanamaustetta)

1/4 tl ruususuolaa

100 g juustoraastetta

Sekoita munat ja kerma keskenään ja lisää mausteet. Kaada seos täytteen päälle. Ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla 25-30 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä ja pohja on kypsynyt.

Uunista tullut piirakka.


Kuumasta piirakasta leikattu pala eli oli vielä aika pehmoista.


Joulun kinkkupiirakka


Tingelitaivas-blogissa täällä oli tosi herkulliselta vaikuttava piirakka, jossa oli hyödynnetty joulukinkkua. Päätin kokeilla ohjetta :) Minulla taikinaa riitti kahteen 28 cm halkaisijaltaan olevaan piirakkavuokaan, joten tein samalla joulukalkkunasta piirakan. Sen ohje löytyy täältä. Laitan tähän nyt puolikkaan annoksen taikinaa, joka siis riittää yhteen piirakkavuokaan. Tein joitain pieniä muutoksia ohjeeseen. Oli kyllä oikein makoisa piirakka! Juustoraaste sopi loistavasti tämän piirakan pohjataikinaan!

Joulun kinkkupiirakka

Pohja

125 g margariinia (tai voita)


2 dl puolikarkeita spelttijauhoja (tai vehnäjauhoja)


1/2 dl kaurahiutaleita


1/2 dl juustoraastetta


1 tl leivinjauhetta


1/2 tl ruususuolaa


1/2 dl kylmää vettä

Sekoita kulhossa jauhot, kaurahiutaleet, juustoraaste, leivinjauhe ja suola. Nypi sekaan paloiteltu rasva. Lisää lopuksi vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Voitele ja tarvittaessa jauhota kevyesti piirakkavuoka (minulla oli 28 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjainen piirasvuoka). Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte

noin 12 cm pätkä purjoa (jätin nyt pois)


1 iso punasipuli


2 rkl oliiviöljyä


ripaus sokeria


1/2 suolakurkku


noin 5 dl joulukinkkua pieninä paloina

Pilko purjo, sipuli, suolakurkku ja sipuli pieniksi paloiksi (sipulin hienonsin ihan pieneksi). Kuullota pannulla öljyssä purjo- ja sipulipalat. Lisää ripaus sokeria. Sekoita joukkoon suolakurkku- ja kinkkupalat ja paista hiljalleen seosta vielä hetki. Kaada täyte pohjataikinan päälle vuokaan.

Päälle

2 kananmunaa


2 dl ruokakermaa


1/2 tl mustapippuria rouheena


1/4 tl ruususuolaa


100 g juustoraastetta

Sekoita munat ja kerma keskenään ja lisää mausteet. Kaada seos täytteen päälle. Ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla 25-30 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä ja pohja on kypsynyt.

Uunista tullut piirakka.