perjantai 17. huhtikuuta 2015

Palkinto Valiolta vol. 4 :)


Postilaatikkoon oli tänään tullut palkintopaketti Valiolta liittyen tähän Leivontafoorumin maaliskuun leivontahaasteeseen. Osallistuin siihen tällä Mustikkaisella suklaahyydykekakulla, joka sijoittui neljänneksi. Palkinto oli taas kerran hyvin mieluinen! Aiemminkin saamani pyyhkeet Valiolta ovat olleet todella ahkerassa käytössä ja ihan taatusti tämä uusikin tulee olemaan! Tämä pyyhe oli Jokipiin Pellava Oy:lta. Hauska essu on aina hyödyllinen keittiössä, kuin myös tuo hieno silikonisuti. Tuon reseptivihkosen olin jo saanut aiemmassa Valion palkintopaketissa ja lahjoitankin tämän eteenpäin :) On kiva lahjoittaa hyviä reseptejä (olen niistä muutamaa jo testannut). Kruununa Valiolla on aina käsinkirjoitettu onnittelukortti :)

Palkinto sisälsi:
 
♥ Valio Oltermanni-aiheinen esiliina
 
♥ Valion Leivotaan lämpimäisiä -reseptikirja
 
♥ Silikonisuti
 
♥ Jokipiin Pellava Oy:n pellavaliina
 
♥ Käsinkirjoitettu kortti Valiolta


Kaunis ja laadukas pyyhe on aina ilo omistaa!


Tällainen kuva liinasta paljastui avatessa :)


Tällä kakulla osallistuin leivontahaasteeseen :)


keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Jalkapohjapikkuleivät herrasväkityyliin


Minua pyydettiin leipomaan pikkuleipiä kaveriperheen poikavauvan ristiäisiin. Toivomuksena oli, että pikkuleivät olisivat jalkapohjan mallisia, ne tehtäisiin herrasväen pikkuleipien tyyliin välissään vadelmahilloa, ja että päällä olisi mintunvihreä pikeerikuorrutus ja päällä olisi pikeerillä pursotettuna pojan lempinimi.

Tein pikkuleivät samalla ohjeella kuin nämä aiemmin leipomani Herrasväen pikkuleivät. Vähensin vaan hieman leivinjauheen määrää, koska en halunnut näistä yhtään pullukoita tai liikaa paisuneita :)

Tämä oli hauska ja mieluinen tehtävä :) Olen joskus vain kokeillut nopeasti pikkuleipien kuorruttamista pikeerillä eli sitä tuli nyt kunnolla samalla harjoiteltua. Ensimmäisen pikkuleivän kohdalla keskelle pursotettava pikeeri oli hieman liian jämäkkä ja se ei levittynyt kauniisti. Sitten homma sujuikin paremmin, kun tein pikeerin löysemmäksi (lisäsin joukkoon hieman lisää kananmunan valkuaista). Nimien pursottaminen hieman jännitti etukäteen, kun sitäkin olen tosi vähän tehnyt. Onneksi se sujui ongelmitta. Tein pikkuleipiä juhliin 50 kpl ja muutamia ylimääräisiäkin tein varmuuden vuoksi. Saimme sitten itsekin koemaistaa pikkuleipiä :)

Tuo jalkapohjamuotti on tarkoitettu vain toisin päin käytettäväksi. Ensin teinkin pelkästään toisella muottipuolella pikkuleipiä. Vasta kun olin ottanut viimeisenkin pellin pois uunista, tajusin, että puolethan pitäisi tehdä toisinpäin, että pikkuleivät voisi laittaa aina pohjaosat vastakkain ja silti varpaat samaan suuntaan. Tein sitten vielä puolikkaan satsin taikinaa ja otin muotin toisella puolella jalkapohjia. Niin se oli hankalampaa, koska muotin toinen puoli on tehty pyöreämmäksi. Siistin reunoja hieman veitsen avulla.

En löytänyt mistään valmiiksi mintunvihreää pastaväriä, mutta onneksi sen sai helposti tehtyä sinisestä ja vihreästä pastaväristä :)

Jalkapohjapikkuleivät
 
400 g voita 
 
2 1/2 dl sokeria
 
2 kananmunaa
 
9 dl vehnäjauhoja (laitoin puolet puolikarkeita spelttijauhoja)
 
4 tl vaniljasokeria
 
1 1/2 tl leivinjauhetta
 
400-450 g vadelmahilloa

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Vatkaa kananmunat yksitellen joukkoon. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Anna taikinan olla kylmässä noin puoli tuntia.

Kauli taikina ohuehkoksi levyksi ja paina siitä muotilla pikkuleipiä. Taikinan alle kannattaa laittaa kunnolla jauhoja, koska taikina on aika pehmeää ja helposti tarttuvaa. Paina puolet pikkuleivistä muotin toisella puolella. Se toisen puolen reuna on pyöreämpi ja pikkuleivistä on siksi hankala saada yhtä hienoreunaisiksi, mutta näin saat vastakappaleet tehtyä. Paista pikkuleipiä leivinpaperoidulla pellillä 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 8-10 minuuttia. Anna jäähtyä.

Täytä pikkuleivät vasta pikeerikuorruttamisen jälkeen. Minä etsin tässä vaiheessa pikkuleiville parit ja asetin ne päällekkäin alustalle.

Pikeerikuorrutus
 
kananmunanvalkuainen
 
noin 200 g tomusokeria
 
muutama tippa sitruunanmehua
 
sinistä ja vihreää pastaväriä

Vaahdota noin 2/3 tomusokerista munanvalkuaisen kanssa vaahdoksi. Lisää sitruunanmehu ja tomusokeria tarpeen mukaan. Lisää coctailtikun avulla pienet määrät kerrallaan yhtäaikaa sekä sinistä että vihreää pastaväriä. Lisää väriä, kunnes se on sopivan vahvuista ja mintunvihreää.

Vatkaa seosta sen verran, että se jää aika löysäksi, mutta ei liian valuvaksi. Kaada suurin osa vaahdosta pursotinpussiin, jossa on pienehkö, pyöreä tylla. Vatkaa loppuseosta vähän lisää, kunnes vaahto on sopivan paksuista reunojen kuorrutukseen. Lusikoi seos pieneen pursotinpussiin, jossa on pieni, pyöreäpäinen tylla (tai leikkaa jämäkän pussin kulmasta pieni pala pois).

Kuorruta yksi pikkuleipä kerrallaan. Pursota ensin hieman jämäkämpää pikeeriä pikkuleivän ääriviivoiksi. Pursota sitten löysempää pikeeriä pikkuleivälle ja levitä seos vaikka coctailtikun avulla tasaisesti. Tikulla voi myös tökkiä ilmakuplia rikki. Kun kaikki pikkuleivät on kuorrutettu, anna niiden kuivua kunnolla.

Nimikoristelu

1/2 rkl kananmunan valkuaista
 
40 g tomusokeria
 
pari tippaa sitruunamehua

Sekoita 3/4 tomusokerista valkuaisen joukkoon ja vatkaa pienellä vispilällä. Lisää tomusokeria tarvittaessa lisää, kunnes seos on jäykähköä, mutta silti levittyvää. Lisää lopuksi sitruunamehu. Lusikoi pikeeri pieneen pursotuspussiin (käytin minikokoista Minigrip-pussia) ja leikkaa kulmasta pieni pala pois. Pursota pikkuleipien päälle haluttu nimi. Anna nimipursotusten kuivua.

Laita vadelmahilloa (Minigrip)pussiin, leikkaa kulmasta pala pois ja pursota hilloa pikkuleipien alapuoliskolle. Jätä reunoille tyhjää, ettei hilloa pursua ulos toista keksiosaa painettaessa päälle. Paina kansiosa hellästi kiinni pohjaosaan. Pikkuleivät voi täyttää vaikkapa edellisenä pivänä (niinkuin minä tein), jotta hillo asettuu ja pikkuleivät ehtivät mehevöityä ennen tarjoilua.



Nimipursotus.


Vadelmahilloa pilkottaa välissä :)


Pikkuiset varpaat :)




Pikkuleipien pakkaamista laatikkoon. Pikkuleipiä tuli kahteen kerrokseen. Väliin laitoin kokkipaperia suojaamaan pikkuleipien pintaa.


Laatikko piti solmia tiukasti kiinni kuljetuksen ajaksi, ettei kukaan päässyt kurkkimaan nimeä etukäteen (lempinimi viittasi etunimeen, jonka poika sai :)).


♥ Paljon onnea "Hansulle", ristiäispäiväsankarille! ♥
 

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Mustikkainen suklaahyydykekakku (maidoton + gluteeniton)


Osallistuin tällä kakulla Leivontafoorumin maaliskuun leivontahaasteeseen täällä. Aiheena oli nyt 'Erityisruokavalioleivonnainen' ja se sai olla joko suolainen tai makea. Ohjeistuksessa annettiin 6 kpl erityisruokavaliopareja, joista sai velita yhden. Minä valitsin pariksi 'gluteeniton JA maidoton. Ensin meinasin tehdä eräänlaisia brownieseja, mutta sitten muistin tämän jo aiemmin tekemäni kakun. Pohjan vaan vaihdoin gluteenittomaksi kääretorttupohjaksi, koska haasteleipomuksessa pitää olla jokin osa paistettu uunissa. Lisäsin myös vähän intiaanisokerin määrää. Sokerin määrää voi säädellä oman mieltymyksen mukaan. Sitä voi joko lisätä tai vähentää. Joukkoon voisi myös lisätä halutessaan vaniljasokeria. Jos intiaanisokerin korvaa tavallisella sokerilla, tulee sitä laittaa vain noin 1 - 1 1/2 dl (oman maun mukaan).

Täältä löytyy aiemmin tekemäni suklaahyydykekakku, jossa oli keksipohja. Se versio on gluteenittomuuden ja maidottomuuden lisäksi kananmunaton + kauraton.

Tässä kakussa käyttämäni Dammenbergin tumma suklaa on täysin maidotonta eli siinä ei ole edes jäämiä maidosta valmistumisvaiheessa (kuten esim. Brunbergin suklaassa voi mahdollisesti jäämiä olla). Suklaa toimi tässä kakussa hyydyttäjänä, joten liivatteita tai muita hyydytteitä ei tarvittu.

♥ ♥ ♥

Haaste on nyt päättynyt, pisteet ja kommentit annettu! Oma kakkuni ylsi nipinnapin neljännelle sijalle, kiitos siitä pisteiden antajille! Kiitos myös kommenteista! Yhteen kommenttiin viitaten, en ollut tehnyt kömmähdystä 'munaton vaihtoehto'- vinkissäni, vaan tarkoitin sen niin kuin olin haasteleipomuksen alle kirjoittanut. Aelitän asian tarkemmin tuolla foorumin maaliskuun höpinöissä :) Ja itsekin käyttäisin mielelläni vähemmän prosessoituja tuotteita, mutta olen leiponut tosi vähän erityisruokavalioleivonnaisia ja etenkin maidottomia ja minulla on kokemusta vain tuosta vispautuvasta soijakermasta. Haasteleipomuksista löytyi onneksi monia vinkkejä, millä senkin voi korvata, kuten vaikka kookoskermalla! Se on aina hauskaa, kun oppii uutta noista haasteista!

Kaikki haasteen pisteet ja kommentit löytyvät kunkin haasteleipomuksen lopusta täältä. Valiolta saamani palkinto näkyy täällä :)

Mustikkainen suklaahyydykekakku
 
Pohja

2 kananmunaa
 
1 dl intiaanisokeria
 
3/4 dl perunatärkkelystä
 
½ tl leivinjauhetta
 
1 rkl tummaa kaakaojauhetta

Leikkaa leivinpaperista pala 26 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohjalle (vuoan reunallekin voi laittaa suikaleen). Vaahdota munat ja siivilöity intiaanisokeri paksuksi, vaalekaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään perunajauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe ja siivilöi ne vaahdon joukkoon varovasti käännellen. Kaada taikina vuokaan. Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla noin 6 minuuttia. Irrota kääretorttupohjan reunoista mahdolliset leivinpaperi-reunasuikaleet. Siivilöi intiaanisokeria leivinpaperin päälle ja kumoa uunista tullut kääretorttupohja ylösalaisin sen päälle ja irrota kääretorttupohjassa kiinni oleva leivinpaperi. Anna pohjan jäähtyä.

Vuoraa 24 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Reunat voi myös vuorata leivinpaperilla tai reunakalvolla, niin vuoan reuna on myöhemmin helppo irrottaa. Pohja vetäytyy ja vähän kutistuu jäähtyessään ja nyt se on juuri sopiva tämänkokoiseen vuokaan. Aseta pohjalevy irtopohjavuoan pohjalle. Kakun voi myös koota pyöreän reunavuoan sisälle, suoraan tarjoilualustalle.

Kostutus

3/4 dl Alpro Original Soijajuomaa
 
2 tl intiaanisokeria

Sekoita keskenään soijamaito ja intiaanisokeri. Kostuta pohjalevy tasaisesti vaikkapa pullasutia apuna käyttäen.

Täyte

6 dl Alpro Vispi, vispautuvaa soijavalmistetta
 
2 dl intiaanisokeria
 
350 g Dammenberg Tumma Maya Exotic-suklaata (pähkinätön, gluteeniton, kananmunaton, maidoton)
 
100 g pensasmustikoita (tuoreena tai pakasteena saatavuuden mukaan)

Vatkaa jääkaappikylmä kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon siivilöity intiaanisokeri. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Sekoita suklaasula tasaisesti vaahdon joukkoon. Kaada noin reilu puolet täytteestä vuokaan pohjan päälle. Upota täytteeseen vieri viereen pensasmustikoita. Levitä loppu täyte päälle ja tasoita pinta.  Anna kakun hyytyä jääkaapissa noin 3 tuntia tai seuraavaan päivään.

Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoilualustalle (ellet koonnut kakkua reunavuokaan). Tasoita reuna lastalla tai palettiveitsellä.

Pursotukset

1 1/2 dl Alpro Vispiä
 
2 tl intiaanisokeria

Vatkaa jääkaappikylmä soijavalmiste kuohkeaksi vaahdoksi ja mausta se intiaanisokerilla. Lusikoi vaahto pursotinpussiin, jossa on tähtitylla (1M). Jos vaahto ei ole tarpeeksi jämäkkää pursottamiseen, anna sen olla hetken aikaa jääkaapissa. Pursota ruusukkeita kakun päälle (vaahtoa jää vähän ylimääräistä).

Koristelu

20 g Dammenberg Tumma Maya Exotic-suklaata
 
pensasmustikoita (nyt ei ollut tarjolla kuin pakasteena)

Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Tipauta suklaasulaa lusikalla (tai pursota pienestä pursotinpussista) reunakalvolle/leivinpaperille pienehköiksi nokareiksi. Vedä pikkulusikalla nokaretta ylöspäin, jolloin suklaasta muodostuu pitkulainen, ohut koriste. Anna koristeiden jähmettyä jääkaapissa ja irrota ne kalvosta/paperista. Paina suklaakoristeet pystyyn kakun reunaosaan. Asettele lopuksi pensasmustikoita kakun päälle koristeeksi.

Alpro Vispiä ja Dammenbergin tummaa suklaata.


Valmis kakku.






Pala mustikkaisen suklaista kakkua!


Samettisen pehmoista täytettä.



Saamani pisteet ja kommentit Leivontafoorumin haasteessa:
 
5 + 5 + 4 = 14 pistettä

- hienonäköinenkakku, mutta itse en ole hulluna mustikkasuklaa liitostä

- mmm...tuohon kun saisi hampaat upottaa...


- tämä kakku vaikuttaa taivaalliselta! Menee ehdottomasti testiin! Nam! Hienot koristeet myös.


- Teknisesti erittäin onnistunut kakku. Tekstiin taisi kiivetä kömmähdys, sillä gluteenittomuus+kaurattomuus kekseissä ei tee pohjasta kananmunatonta. Luulen kyllä, että kirjoittaja oli aikeissa kirjoittaa kananmunaton, mutta kesken kaiken iski aivopieru. Niitä käy kaikille joskus.


Mustikka ja suklaa on tosi hyvä yhdistelmä. Tykkäsin myös reunojen suklaakoristeluista kovasti.
- Oikein kaunis ja herkullisen oloinen kakku, mutta en mielelläni anna soijatuotteiden vuoksi pisteitä. Liikaa lisäaineita omaan makuuni:(

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pääsiäisen aikaa


Viivi tutkii kauniita oksia :)

Pääsiäisterveiset meidän touhulasta! :) Mukavasti on alkukevät alkanut kulkemaan. Noh, omat olot nyt on mitä on. Väsyttää ja edelleen odotan täysin normaalia aamua ilman inho-oloa. Nyt jo rv 24 menossa, että sais se jo mennä pois! Muuten mieli virkeänä odottelen kunnon kevään saapumista. Takapiha on vielä ihan lumen peitossa.

Lapsilla on jo alkanut tulla siitepölyoireita. Nyt ensimmäistä kertaa myös Romeolla. On silmien ja nenän kutinaa, köhimistä ja niiskutusta. Eilen mies toi apteekista tullessaan lääkkeitä ja heti kyllä näyttää auttavan. Inkalla köhä helpotti jo vajaa viikko sitten, mutta eilen illalla kutisivat silmät. Joka kevät Inkalla ja Miolla on ollut vähän erilaisia oireita. Inkalla alkoi ekat oireet 4-vuotiaana. Silloin reaktio tuli koivusta ja keho oli täynnä nokkosihottumaa. No, kunhan nyt pääsisivät suht vähällä. Leppä se kait nyt tällä hetkellä on siitepölyä tuomassa.

Nuo kauniit virpomisoksat saimme palmusunnuntaina, kun naapuruston lapset tulivat virpomaan. Hauskoja ja nättejä yksityiskohtia niissä! Viivi-kisukin tuli niitä heti tutkimaan ja haistelemaan.

Pojilla on leikit alkaneet sujumaan vähän paremmin viime aikoina! Tuolla alempana on kuvia poikien leikeistä sekä Romeon hassuja höpöttelyjä :)

 

Jotkut oksat olivat saaneet lehdet ja oksia koristivat myös linnut ja kukkaset.


Mio oli askarrellut kerhossa tämän ihanaisen kanan ♥ Mio oli piirtänyt sille ripset, koska se on tyttö :)


Inka oli askarellut koulussa tällaisen pääsiäispupun :)


Tämä linnakin on Inkan koulussa askartelema.


Kun linnan oven aukaisi, paljastuivat sisältä linnan asukkaat!


Tätä pupua Inka ompeli koulussa kässätunneilla. Nyt se on kotona pääsiäislomalla :)


Inka lainasi kirjastosta manga-kirjan, jossa opastettiin piirtämään erilaisia anime-hahmoja lemmikkeineen. Tässä muutama Inkan piirtämä lemmikki.


Tämä lemmikki odottaa vielä värittämistä.


Mio ja Romeo ovat viime aikoina leikkineet muutamaankin otteeseen pidempiäkin aikoja täysin sovussa, jopa tunnin ajan. Tässä kuvia yhdestä leikistä viime viikolta. Mio auttoi ensin Romeolle vaatteita päälle, sitten he pakkasivat laukkunsa ja lähtivät Mion rakentamalla mopolla ajelemaan kohti uimarantaa. Siellä he hyppivät laiturilta järveen (siis sohvalta lattialle) ja oli tosi hauskaa!


Romeon rakas pupu pääsi koriin matkustamaan. Kainalossa on Nalletinapsis, myös roskisnallena kutsuttu. Pelastin sen Helsingissä asuessamme roskiskatoksesta ja pesin sen. Se on ollut monissa lasten leikeissä mukana ♥ Olisihan siellä kaatopaikalla ollut aika ankeaa.


Välillä ne riitelee niin kovin ja välillä taas rakastetaan sitäkin kovemmin ♥


Pojat matkalla kohti rantaa Mion rakentamalla mopolla.


Romeo sanoo välillä hassuja, vähän pikkuvanhojakin lausahduksia. Tässä muutama: "Mitenkät täällä tujuu?" (kun meni katsomaan Inkan ja Mion leikkejä), "Aaa joo, nyt minä ymmärrän!", "Älä ärtytä minua!", "Älä häiritte minua, tuo ei ollut kivatti tetty! Nyt minulle tuli paha mieli!" ,"Älä puhu minulle typereitä!" ,"Tule tänne, minä tuolejen tinua!", "Juu, titmalleen!" (=tismalleen). Keran Romeo komensi puistossa erästä pienempää tyttöä "Kuuleppat, ei taa karata pikku ukkeli!" Hirmu kova höpöttämään. Hirmu kova myöskin kiljumaan, kun se kiukku joskus yllättää! :D

Serkkutytön 1-vuotisjuhlissa Romeo bongasi hauskan tanssivan ja ääntelevän pingviinin. Ei olisi malttanut päästää siitä irti, kun olimme lähdössä kotiin :)


♥ HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ! ♥
 

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Nojatuolikakku


Tätini pyysi, jos tekisin erään tietynlaisen nojatuolikakun tulevaan tilaisuuteen. Hän oli miehensä kanssa saanut valmiiksi 3-vuotisen urakan eli entisöineet verhoiluineen kaikkineen nojatuolin, kunnon laiskanlinnan. Heidän verhoilutunneillaan on sellainen tapa, että kun joku saa työnsä valmiiksi, tarjoaa hän kakkukahvit. Tätini lähetti minulle muutaman kuvan valmiista nojatuolista ja antoi täytetoiveet kakulle. Muita vaatimuksia ei ollut, kuin että kakku olisi laktoositon.

Se oli selvää, että en voinut tehdä kakkua täysin samoissa mittasuhteissa, koska selkänojasta olisi tullut liian korkea ja hutera. Vähän aikaa meni ihan vaan pähkäillessä, miten olisi järkevin koota kakku. Päädyin siihen, että leikkasin valmiit palat ja kokosin kakun suoraan nojatuolin malliseksi. Veistelin sitten täytetystä ja hyytyneestä kakusta vielä oikeamman muotoisen ja tein yksityiskohtia. Nojatuolin kankaan pohjaväri on ruskea ja päätin tehdä sen tummasuklaakreemillä. Kakun täytteeksi toivottiin raikasta mustikkatäytettä. Upotin pohjakerroksen täytteisiin pensasmustikoita, mutta ylemmistä kerroksista jätin ne pois käytännöllisyyssyistä. Pintakoristelua mietin myös jonkin verran. Että millä tyylillä saisin koristelusta sellaisen, joka muistuttaisi edes lähelle oikean nojatuolin kangasta. Valitsin 'brush embroidery'-tyylin, jota en ollutkaan ennen kokeillut. En ollut varma, miten se onnistuisi kreemin päälle. Kreemi kuitenkin oli sopivasti jähmettynyt jääkaapissa ja tuo koristelutyyli onnistui. Koristelu piti koittaa tehdä nopeasti, jotta kakkua ei tarvitsisi pitää kauan huoneenlämmössä. Välillä laitoinkin kakun jäähtymään jääkaappiin ja jossain vaiheessa tein koristelua ulkoterassilla, missä oli myös viileää.

Aikaa tämän kakun tekemiseen hurahti ihan mukavasti, mutta oli se taas kerran kaiken sen arvoista! Tuli kokeiltua jälleen ihan jotain uutta ja se on aina virkistävää! Vähänhän se harmitti, kun kakusta ei pystynyt tekemään ihan alkuperäisen mallista, mutta sille ei nyt voinut mitään. Selkänoja jäi siis selkeästi lyhyemmäksi ja leveyttä oli vähän enemmän kuin esikuvallaan. Varmasti olisi kaikenlaisia konsteja, joilla selkänojankin olisi saanut oikeankorkuiseksi, mutta halusin saada kakusta kuitenkin tukevasti koossa pysyvän ja helposti leikattavan. Kaksi tukitikkua laitoin varmuudeksi selkänojaan.

Onnea tädilleni ja hänen miehelleen upeasta työstä! Kyllä on hienoa katsella omaa työnjälkeä ja istahtaa laiskanlinnaan, jonka valmiiksi saamiseen tietää upottaneensa monen monta erilaista hetkeä ja jopa monta vuotta. Hyvä te! ♥

Laitan tähän kakun ohjeen, vaikka ihan samanlaista ei välttämättä kukaan ikinä tekisikään. Tästä voi kuitenkin saada ehkä jonkinlaista vinkkiä, jos joku on joskus tekemässä nojatuolikakkua. Harmi vaan, kun nyt ei tullut otettua yhtään vaihekuvia kakunteon varrella. Toivottavasti selostuksistani saa jonkin kuvan kuitenkin :)

Mustikkainen nojatuolitäytekakku
 
Pohja

3 × tämä pohja

♥ ♥ ♥

4 kananmunaa
 
2 dl intiaanisokeria
 
1 dl ohrakasta (ohratärkkelys)
 
1 dl puolikarkeita spelttijauhoja
 
2 rkl kaakaojauhetta
 
1 1/2 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja intiaanisokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään ohrakas, spelttijauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe ja siivilöi ne muna-intiaanisokerivaahtoon varovasti käännellen. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille.

Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla 5-6 minuuttia. Aseta leivinpaperi pöydälle ja sirottele sen päälle intiaanisokeria. Kumoa uunista tullut kääretorttupohja sokeroidulle leivinpaperille. Irrota sitten kääretorttupohjasta siinä kiinni ollut leivinpaperi.

Mittaile ja leikkaa sopivankokoinen nojatuolin aluspala kaikista kolmesta kääretorttulevystä (minä leikkasin 22 × 24 cm kokoisen palat). Leikkaa loppupaloista 5 selkänojapalaa (kapeat suorakaiteen muotoiset) ja yhteensä 4 käsinojapalaa (vähän lyhyemmät, suorakaiteen muotoiset palat).

Kostutus

3 1/2 dl maitoa (laktoositon)
 
2 rkl intiaanisokeria

Sekoita keskenään maito ja intiaanisokeri.

Mustikkatäyte

(alempiin väleihin)

♥ ♥ ♥

1 dl mustikkamarmeladia


5 dl vispikermaa (laktoositon)
 
200 g vaniljarahkaa (laktoositon)
 
400 g mustikoita (tuoreena tai sulatettuna pakkasesta)
 
4 rkl tomusokeria
 
4 rkl vaniljakreemijauhetta


noin 2 dl pensasmustikoita (tuoreena tai pakasteena)

Aseta kakkualustalle yksi nojatuolin aluspaloista ja kostuta se intiaanisokerimaidolla. Levitä levylle 1/2 dl mustikkamarmeladia.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljarahka. Soseuta mustikat (jos käytät pakastemustikoita, anna niiden sulaa ensin ja soseuta liemineen päivineen). Sekoita mustikkasose, tomusokeri ja vaniljakreemijauhe täytevaahdon joukkoon.

Levitä puolet täytevaahdosta mustikkamarmeladin päälle kakkulevylle. Upota noin 100 g tuoreita tai jäisiä pensasmustikoita täytteeseen melko tiheästi (laita pakastemustikat suoraan pakkasesta, jotta ne eivät sotke täytettä).
 
Aseta täytteen päälle toinen nojatuolin aluspala ja kostuta se. Levitä päälle 1/2 dl mustikkamarmeladia. Levitä loppu täytevaahto mustikkamarmeladin päälle. Upota täytteeseen 100 g pensasmustikoita. Aseta päälle kolmas nojatuolin aluslevy ja kostuta se. Laita kakku jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat seuraavan annoksen täytettä.

Mustikkatäyte

(ylempiin väleihin)

♥ ♥ ♥

1 dl mustikkamarmeladia


3 3/4 dl vispikermaa (laktoositon)
 
150 g vaniljarahkaa (laktoositon)
 
300 g mustikoita (tuoreena tai sulatettuna pakkasesta)
 
3 rkl tomusokeria
 
3 rkl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljarahka. Soseuta mustikat (jos käytät pakastemustikoita, anna niiden sulaa ensin ja soseuta liemineen päivineen). Sekoita mustikkasose, tomusokeri ja vaniljakreemijauhe täytevaahdon joukkoon.

Levitä mustikkamarmeladia niihin kohtiin, joihin tulevat nojatuolin selkänoja-  ja käsinojapalat. Eli kakkulevyn takaosaan ja molemmille sivuille. Levitä täytettä samoihin kohtiin vähän ohuemmalti kuin alemmissa kakun täyteväleissä (laitoin noin puolet matalamman täytekerroksen näihin ylempiin täyteväleihin). Aseta täytekohtien päälle ensimmäiset palat selkä- ja käsinojia. Kostuta palat ja levitä niille mustikkamarmeladia. Levitä täytettä samoihin kohtiin. Paina seuraavat palat selkä- ja käsinojia. Kostuta palat.

Käsinojat ovat nyt sopivan korkuiset. Eli levitä nyt mustikkamarmeladia vain selkänojapalaan. Levitä päälle täytettä. Kokoa seuraava kerros samalla tavalla (palan asettaminen + kostutus + mustikkamarmeladi + täyte). Laita tämän täytekerroksen kohtaan kaksi tukikeppiä, jotta selkänoja pysyy koossa. Eli työnnä kaksi grillitikkua sellkänojaan, syvyyssuunnassa keskelle ja suunnilleen käsinojien sisäreunojen kohtiin. Katkaise tikuista ylimääräinen osa pois, jolloin niistä jää vain pienet päät pilkottamaan. Kokoa sitten vielä ylimmäinen kerros (palan asettaminen + kostutus + mustikkamarmeladi + täyte). Kostuta ylimmäinenkin selkänojapala. Jos selkänojapaloissa on sellaisia paloja, jotka on koottu useammasta pienestä suikaleesta, laita ne kootessa puoleenväliin kerroksia ja säästä kokonainen pala päällimmäiseksi.

Vuoraa kakku tuorekelmulla/foliolla ja laita se jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Minä annoin nyt hyytyä muutaman tunnin ajan, koska kuorrutin kakun vielä samana iltana.

♥ ♥ ♥

Kun kakku on hyytynyt tarpeeksi kauan jääkaapissa, ota se pois. Veistele pienellä, sahalaitaisella veitsellä kakusta oikeamman muotoinen. Minulla oli tulostettu kuva mallina pöydällä vieressä, josta katsoin mallia. Laita muotoiltu kakku takaisin jääkaappiin.

Tummasuklaakreemi

175 g tummaa suklaata (laktoositon)
 
225 g vähäsuolaista voita huoneenlämpöisenä (laktoositon)
 
 1 rkl kevytmaitoa huoneenlämpöisenä (laktoositon)
 
1/2 vaniljatankoa
 
250 g kaakaotomusokeria

Siivilöi kaakaotomusokeri valmiiksi erilliseen kulhoon. Sulata suklaa joko mikrossa miedolla lämmöllä tai vesihauteessa. Anna suklaan hieman jäähtyä. Vatkaa pehmeä voi, maito, raaputetut vaniljatangon siemenet sekä kaakaotomusokeri tasaiseksi suuressa kulhossa. Lisää sulatettu suklaa ja vatkaa, kunnes seos on paksua ja kermaista. Mitä enemmän vatkaat, sitä paksumpaa ja kiinteämpää kreemistä tulee.

Levitä suklaakreemiä ohuelti kakun pintaan joka puolelle. Tasoita pinta esimerkiksi pienellä palettiveitsellä. Viillä kreemin pintaan kevyesti kakun yksityiskohtia kuten saumoja. Laita kakku jääkaappiin pariksi tunniksi tai yön yli (minä täytin kakun, annoin hyytyä, kuorrutin sen kreemillä ja annoin olla sen jälkeen yön jääkaapissa).

Koristelu

1 kananmunanvalkuainen
 
noin 200 g tomusokeria
 
muutama tippa sitruunanmehua
 
punaista pastaväriä

Vaahdota noin 2/3 tomusokerista munanvalkuaisten kanssa vaahdoksi. Lisää sitruunanmehu ja tomusokeria tarpeen mukaan. Vatkaa, kunnes vaatoon jää vatkainta nostettaessa huippu, joka notkahtaa jäykähkösti alas. Lisää coctailtikun avulla punaista pastaväriä vaahtoon sen verran, että väri on sopiva. Siirrä valmis pikeeri heti pursotuspussiin, jossa on pieni, pyöreäkärkinen tylla.

Pursota kakun pintaan yksitellen erilaisia koukeroita ja levitä niitä pienen siveltimen avulla sisäänpäin (ja joissain halutessasi ulospäin). Tein ne siis vähän 'brush embroidery'-tyylillä.


Tässä on pari kuvaa tätini ja hänen miehensä entisöimästä ja verhoilemasta nojatuolista.



Tällaista mustikkatäytettä laitoin kakun väleihin :) Samaa täytettä on myös tässä Hävittäjäkakussa.


Valmis kakku.




Nojatuolin takaosaa.


Kakun kuviointia.