Tein tämän kakun poikamme Mion toiveiden pohjalta tämän kuun
alkupuolella, kun vietimme Mion 5 v. synttäreitä. Alunperin minulla oli
tarkoitus tehdä kermapinnasta hennon vaaleansininen ja pilvistä
valkoiset, jotta kakkuun tulisi kontrastia. Minulla ei sitten ollutkaan
sopivaa sävyä pastaväreissä ja päädyin tekemään kokonaan valkoisen
kakun. Vähän pliisu siitä tuli. Mio oli onneksi hellä äitiään kohtaan.
Totesi vain näin:"Äiti, mä halutinkin valkoten kakun!" :) Hävittäjä oli
pojalle se tärkein osa kakkua!
Pursotin tuollaisia tupsuja kakun reunoille muistuttamaan
pilvenhattaroita. Täytteisiin halusin vähän vaihtelua ja löysin
Kinuskikissalta hyviltä vaikuttavat täytteet. Lisäsin niihin
pensasmustikoita lisäraikkautta tuomaan. Tähän kakkuun tein täytteet
hieman suurempina annoksina. Normaalikokoisen kakun täyteväliin sopivat
täyteannokset löytyvät täältä:
valkosuklaa-vaniljatäyte,
mustikka-vaniljatäyte. Hävittäjäkuvasta kerron vähän lisää
täällä.
Vaniljainen mustikka-valkosuklaatäytekakku
Pohja
3 × tämä pohja:
4 kananmunaa
2 dl intiaanisokeria
1 dl ohratärkkelystä
1 dl puolikarkeita spelttijauhoja (ei täysjyvä)
2 rkl kaakaojauhetta
1 1/2 tl leivinjauhetta
Vaahdota munat ja intiaanisokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi.
Sekoita keskenään ohratärkkelys, jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe ja
siivilöi ne muna-intiaanisokerivaahtoon varovasti käännellen. Kaada
taikina leivinpaperoidulle uunipellille.
Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla 5-6 minuuttia. Aseta
leivinpaperi pöydälle ja sirottele sen päälle intiaanisokeria. Kumoa
uunista tullut kääretorttupohja sokeroidulle leivinpaperille. Irrota
sitten kääretorttupohjasta siinä kiinni ollut leivinpaperi. Tee näin
yhteensä kolme pohjalevyä ja anna niiden jäähtyä. Leikkaa jokaisesta
levystä 26 × 26 cm kokoiset neliönmalliset palat.
Kostutus
2 1/2 dl maitoa
1 1/2 rkl intiaanisokeria
Sekoita keskenään maito ja intiaanisokeri.
Valkosuklaa-vaniljatäyte pensasmustikoilla
3 dl vispikermaa
250 g vaniljarahkaa
130 g valkosuklaata
2 rkl vaniljakreemijauhetta
♥
100 g (noin 1 3/4 dl) pensasmustikoita pakasteena
Aseta yksi kääretorttupohjista tarjoilualustan päälle. Voit joko
täyttää kakun suoraan tai laittaa kehikoksi säädettävän reunavuoan (minä
laitoin reunavuoan). Reunavuoan ja kakun väliin voi laittaa vielä
reunakalvoa tai jotain muivosuikaletta, jotta täytteen saa tosi
tasaisesti.
Kostuta kakkulevy intiaanisokerimaidolla pullasutia apuna käyttäen.
Paloittele suklaa kulhoon ja sulata vesihauteessa tai mikrossa
miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Anna suklaasulan jäähtyä
haaleaksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljarahka. Sekoita
valkosuklaasula ja vaniljakreemijauhe täytevaahdon joukkoon. Levitä
valkosuklaa-vaniljatäyte kakkupohjan päälle. Upota täytteeseen melko
tiheästi pensasmustikoita, antamaan täytteelle raikkautta. Marjat on
helpoin upottaa jäisinä. Silloin ne eivät myöskään värjää täytettä.
Aseta keskimmäinen kääretorttulevy täytteen pälle ja kostuta se.
Mustikka-vaniljatäyte
1/2 dl boysenmarjahilloa
♥
3 dl vispikermaa
100 g vaniljarahkaa
1 1/2 rkl tomusokeria
250 g mustikoita (tuoreena tai sulatettuna pakkasesta)
2 rkl vaniljakreemijauhetta
♥
100 g (noin 1 3/4 dl) pensasmustikoita pakasteena
Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljarahka ja tomusokeri.
Soseuta mustikat (jos käytät pakastemustikoita, anna niiden sulaa ensin
ja soseuta sitten liemineen päivineen). Sekoita mustikkasose ja
vaniljakreemijauhe täytevaahdon joukkoon.
Levitä mustikka-vaniljatäyte kakkupohjan päälle. Upota jäiset
mustikat täytteeseen melko tiheästi (laita pakastemustikat suoraan
pakkasesta, jotta ne eivät sotke täytettä). Aseta päälle viimeinen
kääretorttulevy ja kostuta se. Laita kakun päälle tuorekelmua tai
foliota ja anna hyytyä jääkaapissa noin 4 tuntia tai yön yli.
Kermapäällystys
4 dl vispikermaa
1 rkl tomusokeria
Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se tomusokerilla. Levitä vaahto
kakun päälle ja reunoille melko ohuelti. Tasoita pinta esimerkiksi
palettiveitsen avulla.
Hävittäjäkone -koriste
Koristeen ohje löytyy täältä. Sen voi tehdä vaikka jo viikkoa aiemmin. Aseta koriste haluamaasi kohtaan kakun päälle.
Kermapursotukset
3 dl Flora Vispiä
1 rkl vaniljakreemijauhetta
Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vatkauksen loppuvaiheessa
vaniljakreemijauhe. Lusikoi vaahto pursotinpussiin, jossa on
pyöreäpäinen tylla. Pursota kakun reunakohtiin vaahtotupsuja
muistuttamaan pehmeitä pilvenhattaroita.
♥
Valkosuklaa-vaniljatäyte (mustikoilla) ja mustikka-vaniljatäyte.
Kakku valmiina kuorruttamiseen.
Valmis kakku.
Koitin tehdä pehmeää, pilvimäistä pursotusta kakun reunoille.
Hävittäjä on juuri ampaissut pilvenhattaran läpi :)
Pala hävittäjäkakkua :)
Sankari odottamassa, että koska saa luvan puhaltaa kynttilät. Inka-sisko on taustatukena :)
Pikkuveli oli täysillä mukana veljensä synttäritouhuissa :) Keksiä oli kiva mutustella (muutamankin kerran).
Mion kummisetä käväisi jo aamupäivällä onnittelemassa sankaria.
Tuliaisina oli superhieno paloasema, jossa molemmilla pojilla oli paljon
ihmeteltävää ja ihailtavaa!
♥ ONNEA MIO 5 V.! ♥