sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Jauhelihaohratto


Tämä ohje löytyi Yhteishyvä-lehden Ruokamaailma-liitteestä 9/10. Enpä ollut aiemmin kokeillut ohrasuurimoita ruoanlaitossa. Puuroja olen vaan tehnyt niistä. Tämä oli kyllä mieluisa makukokemus! Tässä ohje miten itse tein.

Jauhelihaohratto
 
400 g jauhelihaa
 
1 iso sipuli

2 valkosipulinkynttä
 
1-2 rkl öljyä
 
2 dl esikypsytettyjä (rikottuja) ohrasuurimoita
 
8 dl vettä
 
2 kasvisliemikuutiota
 
2 tl mietoa chilijauhetta
 
1/2 tl mustapippuria
 
200 g pakasteherne-maissi-paprikaa
 
tuoretta persiljaa

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulit ja ruskista ne padassa/kattilassa öljyssä. Lisää jauheliha ja anna senkin ruskistua. Lisää vesi, ohrasuurimot, liemikuutiot, chili ja pippuri. Keitä rikottuja suurimoita 15 minuuttia ja kokonaisia suurimoita 30 minuutia. Lisää pakastevihannekset ja kypsennä vielä viitisen minuuttia tai kunnes neste on imeytynyt ruokaan. Tarkista maku ja lisää hienonnettu persilja.

Ripottelin vielä pinnalle juustoraastetta ja päälle laitoin kurkkuviipaleet. Tämän kanssa sopi aika hyvin myös Sweet chili-kastike.
 

lauantai 27. marraskuuta 2010

Kermainen kastike


Tämä on sellainen peruskastike, jota teen monen erilaisen ruoan lisukkeeksi. Teen joskus harvoin ihan tummaa ruskeaa kastiketta, mutta yleensä teen vaaleampia kastikkeita.

Tätäkin ohjetta voi muunnella tarpeen mukaan. Joskus laitan tavallisen ruokakerman sijaan esimerkiksi kolmen juuston ruokakermaa.noin neljälle hengelle

Kermainen kastike

(noin neljälle hengelle)

3 rkl hiivaleipäjauhoja

loraus rypsiöljyä

noin 4 dl vettä

2 dl ruokakermaa 4%

3/4 tl ruususuolaa

1/2 tl maustepippuria

(joskus laitan kurkumaa tai paprikajauhetta)

Paahda hetki jauhoja kuumalla pannulla. Lisää öljyä sen verran, että se sitoo jauhon. Ruskista seosta pannulla hetken aikaa. Lisää vettä pienissä erissä. Sekoita käsivispilällä seos tasaiseksi ja anna sen suurustua/paksuuntua ennen kuin kaadat lisää vettä. Lisää lopuksi ruokakerma ja mausta kastike.

Tässä vähän tummempaa kastiketta


Texmex-kesäkurpitsavuoka


Kuten postauksistani huomaa, teen usein laatikkoruokia tai keittoja. Ne ovat käteviä ruokia silloin, kun on kaksi pientä lasta pyörimässä ympärillä! Tämän ohjeen löysin Yhteishyvä-lehden Ruokamaailma-liitteestä 8/10. Tässä ohje miten itse sen tein.

Texmex-kesäkurpitsavuoka
 
1 iso (noin 400 g) kurpitsa
 
3 perunaa
 
1 sipuli
 
1 valkosipulinkynsi 

1 rkl rypsiöljyä
 
400 g paistijauhelihaa
 
1 pss (40 g) texmex-mausteseosta (laitoin vähän vähemmän lapsen takia) 
 
1 tl kuivattua basilikaa
 
400 g tomaattimurskaa
 
150 g juustoraastetta

Pese kesäkurpitsa ja viipaloi se (minä myös kuorin sen). Kuori ja leikka perunat ohuiksi viipaleiksi. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi. Paista pannulla jauheliha, sipuli ja valkosipuli kypsiksi. Lisää sekaan mausteseos ja tomaattimurska. Anna kastikkeen hautua noin viisi minuuttia.

Voitele uunivuoka ja lado sinne vuorotellen kesäkurpitsaviipaleita, perunaviipaleita, jauhelihakastiketta ja juustoraastetta. Jätä päällimmäiseksi kerrokseksi kastiketta ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.


Pinaattiohukaiset


Näiden pinaattiohukaisten ohjeen löysin Rainbow-pakastepinaattipussin kyljestä. Helppotekoisia ja hyviä!

Pinaattiohukaiset

2 kananmunaa

4 dl maitoa

150 g pakastepinaattia sulatettuna

1/2 tl ruususuolaa

ripaus valkopippuria

(1/2 tl muskottia) 

2 1/2 dl vehnäjauhoja (laitoin hiivaleipäjauhoja)
 
1 rkl rypsiöljyä

Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Paista joko pieniä ohukaisia (noin 40 kpl) tai isoja ohukaisia (noin 10 kpl).

Puolukkahillo sopii erittäin hyvin pinaattiohukaisten kanssa. Kuvassa on tätä aiemmin tekemääni punavinimarja-puolukkahilloa, jota minulla on vielä pari purkkia pakkasessa.


Italialainen broileri-linssikeitto


Tämä resepti on Yhteishyvän Ruokamaailma-liitteestä 1/09.

Italialainen broileri-linssikeitto
 
2 sipulia
 
300 g erilaisia keittojuureksia (laitoin porkkanaa, perunaa ja lanttua
 
300 g maustamattomia broilerinsuikaleita
 
2 rkl rypsiöljyä
 
8 dl vettä
 
2 kanaliemikuutiota
 
1 1/2 dl punaisia linssejä
 
2 tl kuivattua basilikaa
 
1/2 tl rouhittua mustapippuria
 
2 dl kevytruokakermaa
 
1 dl tuoretta persiljaa

Kuori ja paloittele sipuli ja keittojuurekset. Ruskista broilerinsuikaleet öljyssä suuressa kattilassa. Lisää paistamisen loppuvaiheessa pilkotut sipulit ja kasvispalat. Lisää vesi, liemikuutiot ja linssit. Anna kiehua 15 minuuttia. Mausta basilikalla ja mustapippurilla. Lisää ruokakerma ja kiehauta nopeasti. Hienonna pinnalle persiljaa.
 

Jauheliha-linssikeitto


Tässä toisenlainen versio jauhelihakeitosta. Tämä on taas tällainen oma sävellys. Linssit sopivat moneen ruokaan!

Jauheliha-linssikeitto
 
500 g paistijauhelihaa (400 g riittäisi myös)
 
2 rkl rypsiöljyä
 
1 tl ruususuolaa
 
1/2 tl paprikajauhetta
 
1/2 tl jauhettua valkopippuria
 
1/2 tl jauhettua mustapippuria
 
1/4 tl Barbeque yrttimix+valkosipuli-seosta
 
2 pss (à 250 g) juuressuikaleita (pakaste)
 
1 dl pilkottua ja aiemmin ryöpättyä ja pakastettua mangoldiaa
 
2 dl punaisia linssejä
 
1 l vettä
 
1 kasvisliemikuutio
 
500 g tomaattimurskaa (400 g riittäisi myös)
 
170 g pippurista tuorejuustoa

Kuumenna rypsiöljy kattilassa tai padassa. Ruskista jauheliha ja mausta se. Lisää juuressuikaleet, mangoldia, linssit, vesi, tomaattimurska ja kasvisliemikuutio. Kuumenna kiehuvaksi ja kypsennä noin 15 minuuttia. Lisää tuorejuusto. Tarkista maku ja lisää suolaa tai mausteita tarvittaessa.
 

Jauhelihakeitto


Jauhelihakeittoa tulee aina silloin tällöin tehtyä. Mausteita vaihtelemalla ja juureksia muuttamalla keittoon saa vähän vaihtelua. Joskus laitan keittoon esimerkiksi bataattia. Tällaista tein tällä kertaa.

Jauhelihakeitto
 
400 g jauhelihaa
 
9 perunaa
 
2 porkkanaa
 
1 sipuli
 
noin 1 tl ruususuolaa
 
1 tl jauhelihamaustetta
 
1 1/2 l vettä
 
2 kasvisliemikuutiota
 
2 pss (à 200 g) pakastekeittojuureksia

Pinnalle


1/2-1 dl hienonnettua persiljaa

Kuori ja pilko sipuli pieneksi. Paista jauheliha puolikypsäksi, lisää sipulikuutiot ja suola ja paista kypsäksi. Kuori ja paloittele perunat ja porkkanat. Kiehauta vesi ja lisää siihen kasvisliemikuutiot, peruna- ja porkkanalohkot sekä jauheliha. Anna kiehua viisi minuuttia. Lisää pakastejuurekset ja jatka keittämistä vielä 5-10 minuuttia tai kunnes perunat ja porkkanat tuntuvat kypsiltä. Tarkista vielä maku. Ripottele keiton pinnalle persiljaa.

torstai 25. marraskuuta 2010

Mokkapalat


Anoppini oli tehnyt herkullisia mokkapaloja mieheni valmistujaisjuhliin. Pyysin niiden reseptin ja hetihän niitä oli leivottava! Anoppini tekemät mokkapalat olivat vähän vaaleampia, niin pohjasta kuin kuorrutuksestakin. Minulla tuli samoilla ainesmäärillä tummempia. Luulen sen johtuvan siitä, että mieheni käyttää tummempipaahtoista kahvia.

Jos haluaa vaaleita mokkapaloja, voi pohjasta ja kuorrutteesta jättää kaakaojauheen pois. Saa vähän vaihtelua :)

Mokkapalat
 
3 kananmunaa

3 dl sokeria

1 1/2 dl maitoa

150 g voita

4 1/2 dl vehnäjauhoja

3 rkl kaakaojauhetta

1 tl vaniljasokeria

2-3 tl leivinjauhetta (laitoin 2 tl)

Vatkaa munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää munasokerivaahtoon vuorotellen jauhoseosta sihtaamalla, maitoa ja sulaa rasvaa.

Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä haaleaksi.

Kuorrute

150 g voita

400 g tomusokeria

1 tl vaniljasokeria

1 rkl kaakaojauhetta

4 rkl kahvia

Sulata voi ja sekoita siihen loput ainekset. Jos kuorrute vaikuttaa kovin vluvaiselta, sekoittele sitä hetki kattilassaan. Kaada kuorrute jäähtyneen pohjan päälle. Levitä kuorrute tarvittaessa lastalla tai palettiveitsellä tasaiseksi. Ripottele heti pintaan kookoshiutaleita tai haluamiasi koristerakeita, nomparelleja tms. Minä koristelin puolet kookoshiutaleilla ja puolet sokerihelmillä ja koristerakeella. Anna levyn jäähtyä kokonaan ja leikkaa sitten paloiksi.



Tein reilu vuosi sitten tyttäreni synttäreille mokkapaloja. Ohje on melkein samanlainen kuin yllä, mutta vähän runsaampi.


Muhkeat mokkapalat
 
6 kananmunaa
3 dl sokeria

4 rkl kaakaojauhetta
4 1/2 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria 

225 g voita/margariinia

2 dl maitoa

Kuorrute

120 g margariinia

400 g tomusokeria

2 tl vaniljasokeria

2 rkl kaakaojauhetta

6 rkl kahvia

Teko-ohje on sama kuin ylemmässä ohjeessa!