keskiviikko 21. elokuuta 2013

Maapähkinävoihippuiset pikkuleivät, Peanut Butter Chip Cookies


Isäni teki äskettäin pienen reissun Amerikkaan, Arizonaan siskonsa luokse. Isäni toi herkkutuliaisia. Isä osti ne suuresta luomukaupasta, jossa olisin varmaan mennyt sekaisin ilosta :D Piakkoin reissun jälkeen oli vanhempieni luona jälleennäkemisen riemua, kun sinne tuli isän veli, hänen vaimonsa ja poikansa perheineen, meidän perhe ja siskoni perhe. Päätin leipoa sinne tuliaisista amerikkalaisia pikkuleipiä aiheeseen sopien :) Leivoin pikkuleipiä sekä näillä maapähkinävoihipuilla että tummasuklaahipuilla. Tummasuklaiset löytyvät täältä.

En ollut tehnyt aiemmin näitä pikkuleipiä käyttäen maapähkinävoihippuja. Ihan mielettömän hyviä kyllä olivat. Käytin siis taas tätä hyväksihavaitsemaani reseptiä, joka on peräisin Encyclopedic cookbook-keittokirjasta. Laitan sen tähän nyt uudestaan, mutta yksinkertaisena annoksena. Ohjeessa kekseihin laitettiin saksanpähkinöitä, mutta minä laitoin cashewpähkinöitä. Pähkinälaatua voi vaihdella oman maun mukaan.

Peanut Butter Chip Cookies
 
(noin 50 kpl koosta riippuen)

1 1/8 cups/ 2,6 dl vehnäjauhoja
 
1/4 tsp./ 1/4 tl ruokasoodaa
 
1/2 tsp./ 1/2 tl suolaa
 
1/2 cup/ 120 g margariinia
 
1/4 cups/ 3/4 dl fariinisokeria
 
1/2 cup/ 1,2 dl sokeria
 
1 kananmuna
 
1 tsp./ 1 tl vaniljasokeria
 
1/2 cups/ 1,2 dl murskattuja cashewpähkinöitä
 
113 g maapähkinävoihippuja

Paloittele suklaat pienehköiksi paloiksi. Murskaa cashewpähkinät pieneksi rouheeksi. Sekoita keskenään jauhot, ruokasooda ja suola. Vaahdota pehmeä margariini, fariinisokeri ja sokeri. Lisää munat yksitellen ja sekoita tasaiseksi. Lisää vaniljasokeri. Siivilöi joukkoon kuivat aineet ja sekoita. Lisää pähkinärouhe sekä maapähkinävoihiput. Sekoita taikina tasaiseksi.

Pyörittele taikinasta haluamasi kokoisia palloja ja laita ne leivinpaperoidulle uunipellille. Minä käytin jokaiseen palloon 1 rkl taikinaa. Jätä taikinapalloille leviämisvaraa. Minä laitoin yhdelle pellille 16 kpl palloja.

Paista 190-asteisessa uunissa keskitasolla 8-10 minuuttia niin, että keksit juuri kypsyvät, mutta keskusta jää pehmeäksi. Kypsyyden tietää siitä, että keksin pohja ja alareunat ovat saaneet hieman väriä. Pintaan ei tarvitse tulla väriä.

Säilytä keksit tiiviissä rasiassa huoneenlämmössä.

Isän tuomia herkkuja Amerikasta ♥



Suklaahippupikkuleipiä ♥


Tein myös näitä kivaan sukutapaamiseen, josta mainitsen enemmän täällä. Minä tein taikinan kaksinkertaisena, puolitin sen ja laitoin toiseen puoleen tummasuklaahippuja ja toiseen maapähkinävoihippuja. Mutta tässä kuitenkin yksinkertainen ohje. Aiemmat suklaahippupikkuleivät löytyvät täältä ja siellä on tarvittaessa tuplakokoinen ohje. Ja täällä lisää kyseisiä pikkuleipiä :D

Maapähkinävoihippuiset pikkuleivät löytyvät täältä.

Suklaahippupikkuleivät (Chocolate Chip Cookies)
 
(noin 50 kpl koosta riippuen)

1 1/8 cups/ 2,6 dl vehnäjauhoja
 
1/4 tsp./ 1/4 tl ruokasoodaa
 
1/2 tsp./ 1/2 tl ruususuolaa
 
1/2 cup/ 120 g margariinia
 
1/4 cups/ 3/4 dl fariinisokeria
 
1/2 cup/ 1,2 dl sokeria
 
1 kananmuna
 
1 tsp./ 1 tl vaniljasokeria
 
1/2 cups/ 1,2 dl murskattuja cashewpähkinöitä
 
113 g tummaa suklaata paloina

Paloittele suklaat pienehköiksi paloiksi. Murskaa cashewpähkinät pieneksi rouheeksi. Sekoita keskenään jauhot, ruokasooda ja suola. Vaahdota pehmeä margariini, fariinisokeri ja sokeri. Lisää munat yksitellen ja sekoita tasaiseksi. Lisää vaniljasokeri. Siivilöi joukkoon kuivat aineet ja sekoita. Lisää pähkinärouhe sekä tummasuklaapalat. Sekoita taikina tasaiseksi.

Pyörittele taikinasta haluamasi kokoisia palloja ja laita ne leivinpaperoidulle uunipellille. Minä käytin jokaiseen palloon 1 rkl taikinaa. Jätä taikinapalloille leviämisvaraa. Minä laitoin yhdelle pellille 16 kpl palloja.

Paista 190-asteisessa uunissa keskitasolla 8-10 minuuttia niin, että keksit juuri kypsyvät, mutta keskusta jää pehmeäksi. Kypsyyden tietää siitä, että keksin pohja ja alareunat ovat saaneet hieman väriä. Pintaan ei tarvitse tulla väriä.

Säilytä keksit tiiviissä rasiassa huoneenlämmössä.

Nammmm..

Uunilohkoperunat (Olgan tapaan)


Näitä olen tehnyt jo pariin kertaan ja tykkään kovasti. Ohje on Olga Temosen. Olga teki näitä Olgan kotona tv-ohjelmassaan.

Uunilohkoperunat (Olgan tapaan)
 
1 kg perunoita
 
1/2 dl oliiviöljyä
 
1 rkl soijakastiketta
 
1 tl paprikajauhetta
 
hyppysellinen cayannepippuria
 
mustapippuria
 
(ruusu)suolaa (laitoin 3/4 tl)
 
1 tl timjamia (tai 2 tl tuoretta timjamia

Kuori perunat tarvittaessa ja pilko ne lohkoiksi. Lisää perunoiden sekaan oliiviöljy, soijakastike sekä mausteet. Sekoita ja lado perunat leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla noin 1/2 tuntia.

Perunat menossa uuniin.


Herkkuperunoita!

 

Lohkoperunat sormiruokailijalle


Lohkoperunat uunissa
 
pari perunaa (kiinteä lajike)
 
oliiviöljyä (käytin myös kookosöljyä)
 
yrttejä ja mausteita (näihin en laittanut, mutta yleensä laitoin esim. basilikaa)

Kuori ja lohko perunat. Sivele niihin öljyä ja ripottele halutessasi päälle vähän yrttejä ja mausteita. Laita lohkot pieneen, uuninkestävään astiaan tai leivinpaperille uunipellille. Paista 225-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.
 
Paistoin kuopuksen perunat pienessä astiassa, jotta ne olivat erillään voimakkaammin maustetuista ja suolaa sisältäneistä lohkoperunoista.


tiistai 20. elokuuta 2013

Lemppareitani


Sain viime jouluna joululahjaksi mieheltäni, hänen vanhemmiltaan ja omilta vanhemmiltani tuon ylläolevan monitoimikoneen. Olen ollut siitä superonnellinen! Se onkin ollut tosi ahkerassa käytössä. Etenkin kolmen lapsen äitinä on hyvä, kun voin hyödyntää koneen vatkaukseen menevän ajan johonkin hyödylliseen. No, monesti valmistelen leipomusta sillä aikaa eteenpäin tai siivoan jälkiäni keittiössä.

Kone vatkaa aivan mahtavan kuohkeat vaahdot ja taikinat. Kakkupohjat ym. onnistuvat ihan takuuvarmasti. Kaikkia muita koneen toimintoja olen jo käyttänyt, paitsi lihan jauhamista. Sitäkin varmasti kokeilen piakkoin.

Teen välillä koneellani tuoretta mehua. Nopeaa ja vaivatonta :)


Tuoretta appelsiinimehua.


Appelsiinin puristamisesta jäänyt malto sopii hyvin vaikkapa luonnonjogurtin sekaan. Tippa hunajaa vaan joukkoon :)


♥ Suolattomat kreikkalaiset mausteet ♥


Nämä kreikkalaiset, suolattomat mausteet ovat olleet keittiössäni jatkuvassa käytössä parin vuoden ajan. Samoin äidilläni :) Olemme ostaneet näitä Pikku Olga-nimisestä Kreikkakaupasta Lahdesta. Kauppaa ei valitettavasti enää ole ympäröivien remonttien takia. Tämän mausteiden kyljessä olevan nettiosoitteen takaa löytyy lisää tietoa. Minulla on mausteista lihamaustetta, kanamaustetta ja kalamaustetta. Niillä oli hyvä maustaa kuopuksenkin ruokia, kun tein hänelle vielä suolattomia ruokia.


♥ Lahjarasian hyötykäyttöä ♥


Tämä kaunis lahjarasia tuli luokseni tämän palkinnon myötä. Oli heti selvää, että ottaisin sen hyötykäyttöön, koska se oli näppärän kokoinen ja niin upea. Leivontavälineille oli aika vähän tilaa, joten rasia sai sisälleen erilaisia muotteja. Rasian silkkinauhan leikkasin,jotta kansi oli helpompi avata ja sulkea. Nauhan annoin tyttärelleni :)
 

maanantai 19. elokuuta 2013

Broileri-chilipiirakka


Tein tämän piirakan maaliskuussa poikani synttäreille. Ohje on Ulla Svenskin Suloiset suolaiset -kirjasta. Tein ohjeen kaksinkertaisena, jotta se oli sopiva uunipellille. Jos haluaa tehdä pienemmän annoksen, niin puolita pohjan ja täytteen ainekset ja valmista piirakka 26 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan. Broilerin fileesuikaleita tosin voi laittaa silloin 450 g.

Broileri-chilipiirakka

Pohja

250 g voita

2 kananmuna

5 dl vehnäjauhoja

1 1/2 tl leivinjauhetta

Sekoita pehmeä voi ja kananmuna. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe ja sekoita joukkoon. Painele taikina leivinpaperoidulle uunipellille pohjalle ja reunoille.

Täyte

400 g paahdettu chili -tuorejuustoa (laitoin paprika-chili -tuorejuustoa)

noin 600 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita (pilkoin broilerinfileitä pieniksi paloiksi)

2 rkl öljyä paistamiseen

2 sipulia

1 tl ruususuolaa

1/2 tl mustapippuria

muutama kierros kreikkalaista kanamaustetta (suolatonta)

1 keskikokoinen punainen paprika

1 keltainen chili (löysin vain punaista)
 
100 g emmentaljuustoraastetta

4 kananmunaa

2 dl maitoa

Levitä tuorejuusto pohjan päälle. Paista broilerin fileesuikaleet pannulla öljyssä. Lisää silputut sipulit joukkoon. Lisää mausteet. Kaada täyte tuorejuuston päälle. Pilko paprika ja chili ja levitä ne täytteen päälle. Ripottele pinnalle juustoraaste. Vatkaa munat kevyesti maidon sekaan ja kaada seos tasaisesti täytteen päälle. Paista 200-asteisessa uunissa alatasolla noin 30 minuuttia.

Uunista tullut.



sunnuntai 18. elokuuta 2013

Vanilja-mantelikranssit


Leivoin nämä pikkuleivät maaliskuussa poikani synttäreille. Ohje on Kotiliedestä nro 24/2012. Minun pikkuleipiini ei jäänyt kauhean selkeästi ne "raidat". Hyviä nämä kuitenkin olivat :)

Vanilja-mantelikranssit

(35-4 kpl)

175 g voita

1 1/2 dl sokeria

1 kananmuna

50 g kuorittuja manteleita

1/2 vaniljatanko

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää muna holellisesti sekoittaen. Jauha mantelit vaniljatangosta raaputettujen siementen kanssa. Sekoita manteliseos sekä vehnäjauho-leivinjauheseos rasvaseokseen. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Lusikoi taikina pursotinpussiin, jossa on pienikärkinen terä (käytin pientä tähtityllaa). Pursota leivinpaperoidulle uunipellille pieniä renkaita. Pikkuleivät leviävät ja kohoavat, joten jätä leviämisvaraa. Paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla 8-10 minuuttia.


Bataattipihvit


Tein nämä pihvit jo alkukeväällä. Löysin ohjeen Kotiliedestä nro 6/13. Tykkään bataatin mausta ja nämä olivatkin mieleeni.

Bataattipihvit

(4 annosta)

500 g bataattia

1 porkkana

2 kevätsipulinvartta

4 rkl jalapenoa (en laittanut)

2 rkl hienonnettua korianteria

1 tl juustokuminaa

1/2 tl ruususuolaa

Pinnalle

noin 1 dl korppujauhoja

Paistamiseen

öljyä (käytin kookosöljyä)

Kuori ja kuutioi bataatti. Keitä kuutioita noin 10 minuuttia tai kunnes ne ovat pehmeitä. Valuta vesi pois ja soseuta kuutiot. Raasta soseen joukkoon kuorittu porkkana. Anna massan jäähtyä.

Hienonna kevätsipulit, (jalapenot) ja korianteri. Lisää ne mausteiden kanssa bataattiseokseen ja sekoita hyvin. Muotoile massasta pihvejä kostutetuin käsin. Kääntele pihvit korppujauhoissa ja nosta työlaudalle odottamaan.

Kuumenna pannussa kunnon loraus öljyä ja paista pihvit keskilämmöllä molemmin puolin pintarapeiksi.

Bataattipihvit paistumassa.



keskiviikko 7. elokuuta 2013

Onnelin herkkumarjatorttu


Mieheni toivoi marjaista ja helppoa kesäherkkutorttua. Päätin vihdoin kokeilla torttuvuokaani ja tein siinä pohjan. Kaapissa oli purkki kondensoitua maitoa ja ajattelin sen sopivan tähän hyvin. Keitin sen nyt pikaisesti kattilassa vanukasmaiseksi toffeeksi. Jos haluaa täyteläisempää, tummempaa toffeeta, laita avaamaton tölkki veden sekaan kattilaan ja keitä noin 3 h. Poista tällöin etiketti heti kun se irtoaa. Mietin ensin, että riittäisikö puolet purkin määrästä torttuun, mutta laitoin kuitenkin kaikki. Puoletkin tosin riittää, mutta ei tuo noinkaan ollut mitenkään yliällömakeaa.

Mies antoi tarkat ohjeet, miten halusi vadelmat ja mustikat :) Ihan hauska oli järjestellä marjoja kohdilleen! Mies tykkäsi tästä kovasti. Ja oli tämä meidän muidenkin mieleen!

Onnelin herkkumarjatorttu

1 torttupohja, ohje löytyy täältä.

Täyte

1 prk (397 g) kondensoitua maitoa

2 dl vispikermaa

Koristelu

vadelmia ja mustikoita

Aseta valmis, jäähtynyt torttupohja tarjoilualustalle. Kaada kondensoitu maito kattilaan ja keitä keskilämmöllä noin 5 minuuttia, kunnes seos pulpahtelee kunnolla. Seos jää aika vaaleaksi, vanukasmaiseksi. Kaada seos kulhoon ja anna jäähtyä haaleaksi. Voit laittaa sen myös jääkaappiin jähmettymään hetkeksi. Kaada toffee torttupohjan päälle.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja levitä se "toffeevanukkaan" päälle. Ripottele/asettele pinnalle vadelmis ja mustikoita. Anna tortun tekeytyä ja jähmettyä noin tunti jääkaapissa ennen tarjoamista.

Toffeeksi keitetty kondensoitu maito torttupohjalla.


Koristelutyyliä miehen toiveiden mukaan :)




Vastavalmistunut torttu. Täytteet ovat vähän valuvia, koska torttu ei ollut vielä jähmettynyt jääkaapissa.


Yön yli jääkaapissa ollut torttu.


Torttupohja


Olen saanut äidiltäni tällaisen torttupohjavuoan ja nyt sitten kokeilin sitä. Hyvin toimi :) Tein taikinan nyt sokerikakkutyylillä. Jos haluaa tumman torttupohjan, voi osan vehnäjeuhoista korvata tummalla kaakaojauheella. Torttupohjan voi täyttää jäätelöllä, kermavaahdolla, rahkalla, moussella ja sen voi koristella marjoilla tai hedelmillä.

Torttupohja
 
2 kananmunaa (huoneenlämpöisiä)
 
60 g sokeria (noin vajaa 3/4 dl)
 
60 g vehnäjauhoja (noin 1 dl)

Vuokaan

rasvaa ja jauhoja/korppujauhoja

Voitele ja jauhota/korppujauhota noin 28 cm halkaisijaltaan olevaan torttupohjavuoka.

Vatkaa kananmunat ja sokeri paksuksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon jauhot varovasti käännellen. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista 175-asteisessa uunissa keskitasolla 15-20 minuuttia. kunnes pinta saa hieman väriä ja taikina alkaa irrota reunoista. Anna pohjan jäähtyä hetki. Varmista veitsellä tarvittaessa, että torttulevy irtoaa vuoasta ja kumoa se alustalle.

Uunista tullut pohja.



maanantai 5. elokuuta 2013

Batmankoristeet pikeeristä


Tein ystäväni pojan kakkuihin tällaiset koristeet. Pojan toiveena oli Batman-logo. Massoja, kuten sokerimassa, ei voinut käyttää, joten päätin tehdä koristeet pikeeristä. Pikeerin ohje löytyy täältä.

Jaoin valmiin pikeerin kahteen osaan. Värjäsin ne elintarvikeväreillä,toisen osan keltaisella ja toisen mustalla. Laitoin ne pursotinpusseihin. Olin piirtänyt valmiiksi mallin leivinpaperille. Pursotin ensin Batmanin ääriviivat, tarkensin/terävöitin joitain kohtia coctailtikulla ja annoin hetken kuivua. Pursotin sitten sisäalueen osan kerrallaan. Levitin pikeeriä coctailtikulla. Kun Batman oli kunnolla kuivahtanut, pursotin keltaisella pikeerillä ulomman reunan. Annoin senkin vähän kuivahtaa ja pursotin sitten loput keltaisesta alueesta. Tein neljä tällaista kerrosta, koska halusin koristeen olevan tukeva ja helposti siirrettävä.

Olen tehnyt tosi vähän pikeerikoristelua, joten tässäkin kaipasi parannusta. Sisäosien pikeeri oli aluksi vähän liian tönkköä ja jälki oli epätasaista. Loput kerrokset onnistuivat paremmin, mutta pientä epätasaisuutta niissäkin näkyy. Näitä oli kiva tehdä ja sai taas lisää kokemusta!



Royal icing eli pikeeri


Tässä pikeerin ohje, jonka mukaan olen itse pikeerikoristeita tehnyt.

Royal icing eli pikeeri

2 kananmunanvalkuaista

noin 400 g tomusokeria

muutama tippa sitruunanmehua

(väriainetta halutessasi)

Vaahdota noin 2/3 tomusokerista munanvalkuaisten kanssa vaahdoksi. Lisää sitruunanmehu ja tomusokeria tarpeen mukaan. Vatkaa, kunnes vaatoon jää vatkainta nostettaessa huippu, joka notkahtaa jäykähkösti alas. Lisää coctailtikun avulla halutessasi valitsemaasi väriä (esim. elintarvikeväriä tai pastaväriä) vaahtoon sen verran, että väri on sopiva. Siirrä valmis pikeeri heti pursotuspussiin.
 

Gluteeniton, vaalea kääretorttupohja


Paistoin ystävälle pyynnöstä gluteenittoman kääretorttupohjan. Käytin nyt perunajauhoja. Leivinjauhetta laitoin hieman enemmän kuin normaaliin. Pohja on todella pehmoinen ja murenevaisempi kuin normaalipohja. Sitä kannattaa siis siirrellä varoen.

Gluteeniton, vaalea kääretorttupohja

4 kananmunaa
 
1 1/2 dl sokeria
 
1 1/2 dl perunajauhoja
 
2 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri paksuksi, vaalekaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään perunajauho ja leivinjauhe ja siivilöi ne vaahdon joukkoon varovasti käännellen. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla noin 6 minuuttia. Kumoa uunista tullut kääretorttupohja ylösalaisin sokeroidulle leivinpaperille. Irrota kääretorttupohjasta siinä kiinni oleva leivinpaperi. Anna pohjan jäähtyä.

Pehmoista pohjaa, leikattuna osiin.