sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävänpäivän laskiaispullat


Leivoin nämä Leivontafoorumin helmikuun leivontahaasteeseen, joka näkyy täällä. Aiheena haasteessa on 'Helmikuinen perinneleivonnainen'. Sai valita leipooko Runebergin tortun, laskiaispullan vai karjalanpiirakan. Karjalanpiirakka olisi toisaalta kiinnostanut, koska en ole niitä vielä koskaan leiponut. Mutta silti laskiaispulla houkutteli eniten. Olin huomannut Olgan pullakirjasta kivan laskiaispullaohjeen ja sovelsin sitä tässä. Oli kyllä ihanan meheviä ja pehmoisia pullia. Minulla on ollut usein vaikeuksia saada pullista pehmoisia, mutta nyt se onnistui :)

Näiden laskiaispullien makua parantaa ihana intiaanisokeri sekä taikinassa että täytteessä. Minä tykkään sekä mantelimassa- että hillotäytteisistä laskiaispullista ja nyt päätinkin laittaa näihin niitä molempia. Olgan ohjeessa oli resepti mantelimassalle ja mietin sitä tehdessäni, että miksi ihmeessä en tee sitä aina itse. Niin helppoa ja nopeaa sen valmistaminen on ja maku on superhyvä.

♥ ♥ ♥

Haaste ja äänestys on päättynyt ja laskiaispullani sijoittuivat mukavasti neljänneksi :) Kiitän pisteistä ja kommenteista! Ne näkyvät tämän postauksen alalaidassa. Kaikki pisteet ja kommentit näkyvät täällä kunkin leipomuksen alla. Haasteen voitti Sokerivaltakunta Laskiais-Nutellapullillaan, onnea! :)

Täältä löytyy lohdukepaketti haasteeseen liittyen :)

Ystävänpäivän laskiaispullat
 
18 isoa pullaa

Mansikkahillo

300 g kotimaisia pakastemansikoita
 
1 dl intiaanisokeria
 
1 rkl ohratärkkelystä (Ohrakas)
 
1 rkl vettä

Taikina

5 dl  maitoa
 
50 g tuorehiivaa
 
2 1/2 dl intiaanisokeria
 
1 tl ruususuolaa
 
1 rkl kardemummaa
 
150 g pehmeää voita (tai 1 dl ruokaöljyä)
 
14 dl vaaleita spelttijauhoja (ei täysjyvä)

Mantelimassa

125 g kuorittuja manteleita tai mantelijauhetta
 
100 g tomusokeria
 
1 kananmunan valkuainen

Täyte

4 dl vispikermaa
 
2 rkl intiaanisokeria
 
2 tl vaniljakreemijauhetta
 
1 tl aitoa vaniljasokeria


1 dl mansikkahilloa
 
mantelimassaa

Pinnalle

tomusokeria

Tee ensin mansikkahillo (vaikka jo edellisenä päivänä). Sulata mansikat kattilassa ja soseuta ne sauvasekoittimella. Lisää joukkoon intiaanisokeri. Kuumenna seos keskilämmöllä kiehuvaksi. Sekoita ohratärkkelys vesitilkkaan ja kaada kattilaan. Keitä hilloa noin 3 minuuttia samalla sekoitellen. Kaada hillo purkkiin, laita kansi päälle ja anna jäähtyä haaleaksi. Laita hillo jääkaappiin ja säilytä sitä siellä käyttöön saakka.

Sekoita isossa kulhossa kädenlämpöinen maito, hiiva, intiaanisokeri, suola ja kardemumma. Lisää jauhoja vähän kerrallaan ja vatkaa taikinaa napakasti. Kun taikinasta tulee liian jäykkää vatkattavaksi, jatka vaivaamista käsin. Vaivaa pehmeä voi/ruokaöljy sekä loput jauhot taikinaan. Vaivaa taikinaa huolellisesti, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa tiiviisti peitettynä (joko kannella tai liinalla).

Leivo taikinasta 18 pyöreää, isohkoa pullaa. Laita ne leivinpaperoidulle uunipellille. Kohota niitä lämpimässä paikassa liinan alla 30 minuuttia. Paista pullia ilman voitelua 200-asteisessa uunissa (tai kiertoilmalla 175 asteessa) keskitasolla 12-15 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin kullanruskeita. Anna pullien jäähtyä.

Tee mantelimassa. Jauha mantelit hienoksi jauheeksi tai käytä valmista mantelijauhetta. Sekoita joukkoon tomusokeri. Lisää kananmunan valkuaista vähitellen. Käytä sitä vain sen verran, että saat massasta napakkaa ja joustavaa (minulla meni keskikokoisen munan koko valkuainen). Muotoile massasta pötkö ja leikkaa siitä noin 3 mm paksuja kiekkoja. Litistä kiekkoja tarvittaessa hieman isommiksi ja ohuemmiksi.

Valmista täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää vatkauksen loppuvaiheessa vaniljakreemijauhe, intiaanisokeri ja vaniljasokeri. Lusikoi vaahto pursotinpussiin (minulla oli tähtitylla 1M).

Leikkaa jäähtyneistä pullista "hattu" pois. Laita pohjapalojen päälle ensin mantelimassakiekot. Mittaa oikea määrä mansikkahilloa pieneen pussiin, leikkaa kulmasta pala pois ja pursota hilloa mantelimassakiekkojen ympärille renkuloiksi. Pursota päälle kermavaahtoa. Laita hatut takaisin paikoilleen. Siivilöi pullien pinnalle tomusokeria. Minä laitoin sydämenmuotoisen paperipalan ensin pullan päälle sabluunaksi, jotta sain pulliin ystävänpäivän tunnelmaa :)

Pullataikina ennen kohoamista.


Kohonnut taikina.


Jaoin pullataikinan oikein vaa'an avulla 18 palaan :) Jauhoja ei tarvinnut ollenkaan ainakaan silikonialustalla.


Pullat ennen kohotusta.


Kohonneet pullat. Nämä pullat menevät ilman voitelua uuniin.


Itsetehtyä mantelimassaa ♥


Valmiita pullia.




Pehmoinen pulla ja pehmoinen maku.


Mantelimassakiekko.


Mansikkahilloa ympärille.

 Ja päälle intiaanisokerilla makeutettua kermavaahtoa.


Valmiita pullia.


Pullat saivat sydämellisen ulkonäön ystävänpäivän kunniaksi!





Meillä nämä laskiaispullat tarjoiltiin pikkuruisilta omilta pahvisilta tarjoiluvadeiltaan :)


♥ Hyvää ystävänpäivää! ♥

Saamani pisteet ja kommentit Leivontafoorumin haasteessa:

 3 + 1 + 1 + 5 - 10 pistettä

- kaunis, itse en pidä mantelimassasta (makuasioita).

- 3 pistettä ihanille pullille!

- 1p, tosi upeat pullat, niin huolisesti tehtyjä.

- --- 1p

- 5p. Rakastan peruslaskiaispullia, mutta näissä viehätti tuo speltti ja intiaanisokeri

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Sipuliset lihapullat


Sain viime lokakuussa Prima-mausteet-yritykseltä muutamia tuotteita kokeiltavaksi ruoanlaittoon ja leivontaan. Joukossa oli sekä uutuuksia että hyväksi todettuja tuotteita. Sain myös toivoa joiakin tuotteita kokeiltavaksi. Täältä löytyvät saamani tuotteet ja tarkemmat tiedot niistä. Olen Prima-mausteiden myötä innostunut taas lisää ruokien ja leipomusten maustamisesta. Sipulisekoitus sopii monenlaiseen ruokaan kuten murekkeeseen, keittoihin ja pihveihin. Nyt halusin kokeilla miltä ne vaistuvat lihapullissa. Sopivat niihin mainiosti. Määrää voi itse säädellä, mutta minulle tämä ohjeen määrä oli sopiva. Tuorejuuston voi hyvin jättää pois. Laitan sitä aika usein lihapullataikinaan, koska se tuo mukavasti mehevyyttä ja lisämakua lihapulliin. Veden voi korvata vaikkapa kermalla, jos haluaa vielä enemmän mehevyyttä ja makua.

Sipuliset lihapullat
 
1 dl korppujauhoja
 
2 dl vettä
 
400 g naudan jauhelihaa
 
1 kananmuna
 
2 rkl sipulisekoitusta
 
3/4 tl ruususuolaa
 
1 tl paprikamaustetta
 
noin 1/2 tl tricolore-maustesekoitusta
 
1 tl yrttipaprikasekoitusta
 
(100 g maustamatonta tuorejuustoa)

Sekoita kulhossa korppujauhot ja vesi. Lisää kaikki loput ainekset ja sekoita tasaiseksi massaksi. Pyörittele massasta palloja. Pyörittely onnistuu helpoiten vedellä kostutetuin tai öljytyin käsin. Paista pyöryköitä halutessasi kevyesti pannulla öljyssä. Laita pyörykät leivinpaperoidulle uunipellille. Pyöryköistä tulee yksi pellillinen. Paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 20 minuuttia.

Sipulisekoitusta.


Yrtti-paprikasekoitusta.



Prima-mausteet, osa 2


Prima-mausteet lähetti viime lokakuussa ihanan paketin uutuuksia ja muuten vaan mukavia tuotteita kokeiltavaksi. Tässäpä niistä vähän tarkemmin. Täältä voi lukea aiemmin saamistani Priman tuotteista.

Sormisuola Pekoni

Ainesosat: Pekonilla maustettua sormisuolaa

- Viimeistelee minkä tahansa ruoan tuoden aromikkuutta ja tyyliä.


Yrttipaprikasekoitus

Ainesosat: ruohosipulia, persiljaa, paprikaa

- Oma uusi lempparimausteeni! Huumaavan hyvä tuoksu ja maku samanmoinen. Sopii ihan kaikkeen ruokaan sekä salaattiin/salaatinkastikkeisiin. Sopii leivontaankin, esim. sämpylöihin.


Aito Vaniljasokeri

Ainesosat: sokeria, Bourbon vaniljaa ja vaniljauutetta

- Leivonnaisten, jälkiruokien ja juomien maustamiseen


Kuorrutejauhe

Ainesosat: glukoosisiirappi, kasvirasva (palmu), laktoosi, vesi, emulgointiaine (E475, E322), suolaa (0,05 %)

- Kuorrutejauhe sulaa uunissa rapean makeaksi ja kiinteäksi. Sopii loistavasti mm. tosca-kuorrutteen, pikkuleipien ja myslipatukoiden valmistukseen. Hyviä käyttövinkkejä ja ohjeita löytyy täältä.


Viinikivi, Cream of tartar

Ainesosat: Viinikivi (E336), gluteeniton

- Viinikiveä saadaan viinintuotannon sivutuotteena. Parantaa leivonnaisten koostumusta. Parantaa mm. marenkivaahdon koostumusta ja lämmönkestävyyttä. Kermavaahdollekin hyvä parannusaine.


Vaniljauute siemenillä

Ainesosat: inverttisokeri, Bourbon vaniljauute, karamelliväri, vaniljan siemeniä

- Aidon vaniljan tuoksuinen, joka sopii ruokiin, jälkiruokiin ja leivontaan


Suklaanapit, valkosuklaa

Ainesosat: sokeri, kaakaovoi, maitojauhe, emulgointiaine (soijalesitiini E322), luontainen vanilja-aromi

- Belgialaisia suklaahippuja leivontaan, koristeluun ja sulatukseen


torstai 4. helmikuuta 2016

Raparperivispipuuro


Löysin kauniinnäköisen raparperivispipuuron Suolaa & hunajaa -blogista täältä. Oli pakko kokeilla. Vaihdoin vaan sokerin intiaanisokeriin ja lisäsin hieman veden määrää. Tuohon yllämainitsemani blogin puuroon on käytetty nuoria, punaisia ja ohuita raparperinvarsia, jolloin väri on kauniin vaaleanpunainen. Tässä puuroversiossa väri on kullanruskea intiaanisokerin takia. Joka tapauksessa puuroon käyvät ihan kaikenlaiset raparperit!

Jos haluaa käyttää tavallista kidesokeria, tulee sitä laittaa vain 3/4 dl!

Raparperivispipuuro

noin 3 dl pilkottua raparperia

7 dl vettä

1 1/2 dl intiaanisokeria

1 dl mannaryynejä

Laita kattilaan raparperit, intiaanisokeri ja pari desiä vettä. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin viisi minuuttia, jotta raparperi pehmenee. Lisää loput vedestä ja kuumenna kiehuvaksi. Vatkaa sekaan mannaryynit. Keitä noin 10 minuuttia miedolla lämmöllä tai kunnes puuro on kypsää ja raparperi pehmennyt huomaamattomaksi puuron joukkoon.

Anna puuron jäähtyä kylmäksi kattilassaan tiskialtaaseen lasketussa kylmässä vedessä. Vatkaa jäähtynyt puuro kuohkeaksi sähkövatkaimella.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Blogi esittelyssä


Leivontafoorumi sai hiljattain uuden ulkonäön ja sinne tuli joitakin uudistuksia. Nyt siellä esimerkiksi esitellään noin kerran kuukaudessa jokin Leivontafoorumin jäsenen leivontablogi. Minun blogini on ensimmäisenä esittelyssä :) Esittely näkyy täällä. Laitan tännekin nuo esittelyn kysymykset + vastaukset.

Kuka olet ja mistä lähti innostus bloggaamiseen?

Olen Annalaara, blogista ”Onnelin pikku keittiö”. Olen 37-vuotias lähihoitaja ja tällä hetkellä hoidettavinani ovat lapseni, tytär 8 v., poika 5 v., poika 3 v. ja tytär 5 kk. Muiden leivontablogien katseleminen sekä onnistuneiden leivontakokeilujeni tuoma innostus ja inspiraatio saivat minut aloittamaan bloggaamisen.

Kuinka sinusta tuli - on tullut hyvän makuisten leipomusten "silmänruokaleipuri"?

Ajattelen usein leipomukseni eräänlaisina taideteoksina, joissa pienetkin yksityiskohdat ovat tärkeitä. Panostan estetiikkaan, harmoniaan ja parhaani mukaan valokuvaukseen. Rakastan leipomuksia, joiden maun voi aistia vain niitä katselemalla.

Mistä ammennat ihanat, makuhermoja herättelevät ideasi?

Hassulla mielikuvituksellani ei ole rajoja! Keksin usein leipomuksilleni pienen tarinankin. Saan myös ideanpoikasia lasteni mielikuvitusleikeistä sekä katsellessani kuvia leivontablogeista, lehdistä ja kirjoista.

Mitä puuhaat keittiössäsi mieluiten tai mitä leivot mieluiten?

Järjestelen ja siivoilen, jotta on kiva ryhtyä leipomaan tarpeen tullen. Leivon mieluiten kakkuja lasten synttärijuhliin sekä leipomuksia, jotka kumpuavat yhtäkkisen inspiraation kautta.

Mistä tykkäät blogata eniten?

Useimmiten makeista leipomuksista kuten kakuista. Silloin bloggaaminen on mukavaa, jos on onnistunut jossain haastavassa leipomuksessa. Omia reseptejäkin on jännittävää ja hauskaa jakaa muille.

Jos jauhot eivät riitä, mitä teet?

Leivon miniatyyrileipomuksen, korvaan jauhot jollakin muulla sopivalla ainesosalla tai kipaisen kauppaan ostamaan lisää jauhoja.

Mikä olisi unelmiesi leipomus, jota et ole vielä tehnyt?

Suolaisista karjalanpiirakat ja makeista brookies.

Onko keittiösi täynnä leivontatarvikkeita? Mikä on seuraava hankinta?

Aika paljon niitä on muutaman viime vuoden aikana kertynyt lisää. Määrä on varmaankin kaksinkertaistunut. Kyllä kaapeista silti vielä vähän täyttötilaa löytyy. Seuraavana hankintalistalla on valkoinen, keraaminen kakkualusta.

Kun leivot, onko keittiön ovi lukossa? Onko muun perheen viisainta pysytellä loitommalla?

Useimmiten leivon vaikka perhe pyörisikin ympärillä. Tykkään ottaa lapseni mukaan leivontapuuhiin. Mutta jos kyseessä on tarkkuutta vaativa leipomus, teen sen joko silloin kun lapset ovat menneet yöunille tai kun lastenhoitoapu on taattu.

Mikä on lempileivonnaisesi jonka nautit kahvilassa?

Moussemainen leivos, joko täyteläistä suklaata tai raikkaan hedelmäinen/marjainen.

 Mikä on onnistuneen leivonnaisen salaisuus?

Rakkaudella ja innolla leipominen! Minulla onnistumiseen vaikuttaa usein hyvä ennalta suunnittelu ja tarvittaessa harjoittelu. Toisaalta virheenkin kautta voi syntyä yllätyksellisiä, hyviä leipomuksia. Ei esimerkiksi haittaa, jos käpykakun suomut leikkaa vahingossa väärään suuntaan. Silloin siitä voi tulla vaikka siilikakku. Mielikuvitus on tärkeää!

Missä Onnelin blogissa mennään nykyään?

Olen oppinut hirmuisesti reilun viiden blogivuoden aikana leipomisesta ja ruoanlaitosta. Olen saanut enemmän varmuutta ja sitä kautta uskallusta kehitellä ja toteuttaa omiakin reseptejä. Nyt juuri leipomiselle jää vähemmän aikaa, koska kotonamme hyörii neljä lasta, joista nuorin on 5 kk. Leivontafoorumin kuukausittaiset haasteet innostavat mukaansa aina, kun vaan aika ja oma jaksaminen antavat myöden :) Olen koittanut kehittää omaa blogisivustoani. Nykyään minulla on blogilleni facebooksivut. Oma uusi osoitekin odottaa käyttöä, kunhan saan tulevan, parannellun blogisivustoni käyttökuntoon.

Blogisi erikoisuus?

Olen viime vuosien aikana alkanut korvata valkoisen sokerin Intiaanisokerilla. Blogini kategoriasta löytyy omat otsikkonsa Intiaanisokeria sisältäviin suolaisiin ja makeisiin leipomuksiin.

♥ ♥ ♥

torstai 21. tammikuuta 2016

Lumiukko-kuppikakut


Tein tällaiset lumiukkokuppikakut Leivontafoorumin tammikuun leivontahaasteeseen täällä. Aiheena haasteessa on 'Talvinen kakku tai cupcake'. Minulla tuli melkein heti mieleeni eräs hauska kirja, jonka sain kerran nami-hiireltä lohdukepalkintona. Palkinnosta lisää täällä. Sitä en muistanutkaan, että olin tuossa paketin postauksessa tuonut esille juuri nämä lumiukkokuppikakut. Huomasin sen vasta sitten, kun olin nämä jo leiponut. Ehkä silloin jo ajattelin, että sellaiset olisi kiva joskus leipoa :)

Näiden kuppikakkujen ohje on siis Annie Riggin Christmas cupcakes -kirjasta. Tein pieniä muutoksia ohjeeseen ja koristeluun. Vaihdoin taikinan tavallisen sokerin intiaanisokeriin (tavallista sokeria tulee taikinaan vain 200 g eli noin 2 2/4 dl). Vehnäjauhot vaihdoin puolikarkeisiin spelttijauhoihin. Halusin lisätä taikinaan valkosuklaahippuja. Sain niitä hiljattain Primalta ja ne odottivat sopivaa leipomusta. Lumiukkojen napeiksi laitoin kultaisia sokerihelmiä. Kirjan lumiukoilla oli hauskoja erivärisiä suklaanappeja, mutta niitä en nyt tähän hätään löytyänyt. Kirjassa hattujen alaosana oli ohut, pyöreä suklaanappi ja sen päällä ohuehko lakupätkä. Minä halusin koko hatun mustaksi. Tein alaosat mustaksi värjätystä marsipaanista ja pääliosan paksusta lakritsista. Käyttämässäni lakussa oli reikiä sisällä. Reiätön paksu laku olisi ollut parempi, mutta en nyt sellaista löytänyt. Kaulahuivit oli tarkoitus laittaa, mutta unohdin. Se ei kuitenkaan haitannut, koska nyt lumiukot oli helpompi syödä :) Toki niille voisi tehdä syötävät kaulahuivit esimerkiksi marsipaanisuikaleista.

Näitä lumiherroja oli hauska tehdä. Ja nytpä sain pitkästä aikaa lisää asukkaita Taikametsään! Nämä lumiherrat pitävät siellä varmasti hyvää mieltä yllä ja keksivät veitikkaisia tempauksia. Tekivät minullekin yhden jekun, kun leikkivät dominopalikoita! Yksi tuuppasi vieressä olevaa ja meno jatkui pariin seuraavaankin herraan. Yksi herra sitten satutti itsensä tuolinselkään ja se joutui paikattavaksi. Ei aina kannattaisi jekuttaa!

Sain tietää näiden lumiherrojen nimetkin. Inka kuiskasi ne minulle :) Esittelen herrat nimeltä tuolla alempana! Tässä siis vain muutama lumiherroista. Muut olivat liian ujoja tai juroja :D Oikeasti, näille veitikoille voisi saada tosi helposti vielä paljon enemmänkin ulkonäköeroja. Ja koristelussa voi käyttää omaa luovuuttaan. Hatun voi vaikka muuttaa myssyksi tai tehdä siitä vaan erivärisen.

Haaste on käynnissä 24.1 saakka! Tällä kertaa siihen voi osallistua sellaisetkin, jotka ovat vain rekisteröitynä Leivontafoorumille. Ei siis tarvitse olla aktiivijäsen. Toivottavasti tulisi monta osallistujaa, niin saisi monta uutta reseptiä! :)

Leivoin kuppikakut ensin, jotta näin kuinka monta niitä tulee. Samana iltana tein koristeet ja seuraavana päivänä kuorrutin ja koristelin kuppikakut.

♥ ♥ ♥

Haaste on päättynyt ja voittajaksi suoriutui puukilainen Talvinen metsä -kakullaan. Upea kakku olikin! Minultakin lähti sille täydet pisteet :) Lumiukotkin saivat muutaman ihanaisen pisteen ja kivoja kommentteja ♥ Ne näkyvät tuolla alhaalla! Täällä näkyvät haasteen kaikki pisteet ja kommentit.

Lumiukko-kuppikakut
 
(noin 10-12 lumiukkoa, paperivuokien koosta riippuen)

Koristeet

(nämä kannattaa tehdä edellisenä päivänä)

80 g marsipaania
 
oranssia pastaväriä
 
mustaa pastaväriä
 
2 kpl Pepe XXL lakritsipatukkaa

Ota pienehkö pala marsipaania ja värjää se oranssilla pastavärillä oranssiksi. Muotoile massasta noin 10-12 porkkananenää. Aseta ne kuivumaan leivinpaperipalan päälle (minä jätin pystyyn niin, että terävä pää osoitti ylöspäin). Värjää loppupala marsipaania mustaksi. Pyörittele ensin 20-24 kpl silmiä ja 40-48 kpl pienempiä palloja suita varten. Kauli loppumassa noin 2 mm paksuksi levyksi ja paina pyöreällä muotilla (oma muottini oli 38 mm halkaisijaltaan) paloja hattujen alaosaa varten. Laita kaikki osat leivinpaperipalalle ja anna kuivua yön yli.

Leikkaa lakritsipatukoista 10-12 kpl noin 1 cm levyisiä paloja. Laita palat yön ajaksi tiiviiseen pussiin, jotta ne eivät kuivahda.

Pohja

175 g vähäsuolaista voita
 
3 dl intiaanisokeria
 
2 kananmunaa
 
1 kananmunan keltuainen
 
1 tl vaniljauutetta

225 g/ 4 1/2 dl puolikarkeita spelttijauhoja (ei täysjyvä)
 
1 tl leivinjauhetta
 
1/2 tl ruokasoodaa
 
125 ml/ 1 1/2 dl piimää
 
75 g/ 1 dl valkosuklaahippuja

Vatkaa pehmeä voi ja intiaanisokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat + keltuainen yksitellen vatkaten hyvin jokaisen jälkeen. Sekoita joukkoon vaniljauute. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja ruokasooda. Lisää jauhoseos taikinaan vuorotellen piimän kanssa. Lisää lopuksi suklaahiput ja sekoita tasaiseksi. Paista 180-asteisessa uunissa keskitasolla 12-25 minuuttia kuppikakkujen koosta riippuen, kunnes ne ovat kohonneet ja testitikkuun ei jää taikinaa. Minikuppikakkuja paistoin 12 minuuttia ja keskikokoisia kuppikakkuja 20 minuuttia. Anna kuppikakkujen jäähtyä kokonaan.

Vaahtokarkkikuorrute


250 g kidesokeria
 
1 rkl vettä
 
4 kananmunan valkuaista
 
hyppysellinen ruususuolaa


noin 50 g kookoshiutaleita
 
Mittaa kaikki ainekset kuumuutta kestävään kulhoon ja kulho kattilan ylle, jossa on hieman vettä (tai käytä kerroskattilaa). Kuumenna seosta keskilämmöllä samalla hiljalleen vispaten, kunnes sokeri on sulanut ja seos on vaahtomaista. Jatka kuumentamista, kunnes sen lämpötila on 60 °C. Kaada seos toiseen kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella keskinopeudella, kunnes seos on kovaa ja kiiltävää (siihen menee noin 3 minuuttia).

Lusikoi kuorrutevaahto pursotinpussiin, jossa on joko vain pelkkä tyllan liitinosa tai pyöreä, keskikokoinen tylla. Pursota kuorrutetta tasaisesti jokaisen kuppikakun pinnalle niin, että se peittää koko kuppikakun pinnan. Pintaa voi vielä tasoittaa tarvittaessa lusikalla tai veitsellä. Ripottele pinnalle tasainen kerros kookoshiutaleita. Näin pinta näyttää lumiselta.

Koristelu ja kokoaminen

marsipaanikoristeet

leikatut lakritsipalat
 
24-28 kpl kultaisia, pehmeitä sokerikuulia


12-14 kpl coctailtikkuja

Paina kevyesti isompiin kuppikakkuihin kuhunkin kaksi kultaista sokerikuulaa. Paina pienempiin kuppikakkuihin porkkananenät. Paina niihin myös silmät sekä suu muodostaen sen neljästä pikkupallosta . Sipaise vaahtokarkkikuorrutetta jokaiseen mustaan pyöreään marsipaanilaattaan ja paina lakritsipalat niihin pystyyn niin, että sisustan reiät osoittavat ylöspäin. Näin muodostuvat lumiukkojen hatut.

Kokoa lumiukot. Nosta isommat kuppikakut eli lumiukkojen vartalot kyljelleen tukevasti niin, että napit ovat pystysuunnassa. Paperivuoat voi joko irrottaa tai antaa olla. Paina teräväpäinen coctailtikku kuppikakun sisään ylhäältäpäin paperivuoan läpi niin, että tikusta jää näkyviin noin 2 cm. Paina tikkuihin pienemmät kuppikakut lumiukkojen päiksi. Paperivuokaan voi tehdä valmiiksi coctailtikun terävällä päällä reiän, jotta se sujahtaa paikalleen helpommin. Paina se paikoilleen, niin, että ala- ja yläosan kuorrutteet osuvat hyvin toisiinsa. Kuorrute toimii vähän kuin liimana. Sipaise tarvittaessa hattujen pohjiin vähän kuorrutetta ja paina ne lumiukkojen päihin.

Lumiukot tarvitsevat tasaisen alustan, jotta ne pysyvät hyvin pystyssä. Jos se on hankalaa, voi ne säilyttää myös vaakatasossa.

Tämän ohjeen mukaan tein kuppikakut. Näillä lumiukoilla oli lisäksi kivat kaulahuivit.


Tällaisia valkosuklaahippuja laitoin kuppikakkutaikinaan.


Intiaanisokeri antaa näille kuppikakuille kauniin värin ja toffeemaisen maun. Valkosuklaahiput ovat kiva herkkulisä. Oho, tulevat lumiukot ovat tässä vallan ylösalaisin :) Taitavia, kun osaavat seistä päällään!


Vaahtokarkkikuorrute sopii näihin kuppikakkuihin, koska se ei valu.


Näin laitoin coctailtikut isompiin kuppikakkuihin. Työnsin sen aika etualalle, jotta pääosa kohdistuisi vartaloon hyvin ja ne pysyisivät tukevasti paikoillaan.


Lumiherrajoukkio. Veitikkaiset ilmeet. Niillä on jotain kivaa mielessä!


Puuteriluminen lumiukon takki.


Lumiherroilla on päässään silinterihatut. Ovatkohan reiät tuuletusaukkoja :) Jos lumiukon päässä alkaa höyrytä liikaa,voi se päästää liiat höyryt aukoista ulos! Niin se pysyy viileänä.


Mikäköhän lie kokous lumiherroilla onkaan meneillään. Viekkaita ilmeitä ainakin piisaa.


Näillä lumiherroilla takit ovat taattua lumiukkomuotia. Huput suojaavat liialta auringonpaisteelta. Jaa, jos niillä ei olekaan kokous, vaan ne ovat kokoontuneet katsomaan jotakin näytöstä! Ehkä lumihiutalekeijujen nykytanssia.


Minäpä tiedän näiden lumiherrojen nimet! Tämä on herra Tatti.


Herra Milli.


Herra Nappi.


Herra Nökö.


Kääk, lumiukon poikkileikkaus :D Valkosuklaahippuinen maukas suupala, joka ei onneksi ole liian makea.


Saamani pisteet ja kommentit Leivontafoorumin haasteessa:
 
4 pistettä

- Hauska, vitsikäs ja talven parhautta tuottu hienosti esille. Nähty jokaiseen yksityiskohtaan paljon aikaa. Houkuttelee leipomaan selkeällä reseptillään!

- Ihana idea!


- Hauskaa ideointia!


- Kivat hahmoleivokset, jotka sopisivat lastenkesteille kuin nenä päähän. :) Huolellinen toteutus ja kivankuuloinen resepti. Näitä maistaisin mieluusti!


- hauska ja innovatiivinen!

tiistai 19. tammikuuta 2016

Palkinto Sagalta vol. 2 :)


Tänään soi ovikello ja postisetä ojensi kivan palkintopaketin Sagalta. Paketti oli täynnä hyödyllisiä tuotteita. Osallistuin Leivontafoorumilla tähän joulukuun leivontahaasteeseen. Aktiivijäsenten äänestyksen tulos oli se, että Joulumielen glögikakkuni sijoittui ensimmäiseksi :) Onneli kiittää kaikkia pisteiden antajia sekä kommentteja ♥ Tällä kertaa haasteen leipomuksia oli mahdollista äänestää ihan kuka vaan, ensimmäistä kertaa. Nettiin oli laitettu oma äänestys. Sen voitti Taikataikinat hauskalla Lumisadepallo-piparirasiallaan, onnea!

Joulukuun haasteleipomusten pisteet ja kommentit löytyvät täältä. Joulumielen glögikakku löytyy ohjeineen täältä.

Palkinto sisälsi:
 
- Eväspusseja
 
- Leivinpaperia × 2
 
- Leivinarkkeja
 
- Voipaperia
 
- Tuorekelmua
 
- Foliota
 
- Resepti- ja tuotevinkkivihkosia + 2 tarra-arkkia
 
- Onnittelukirje Sagalta


Joulumielen glögikakku




keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Texmex-soijapiirakka


Tein tällaista piirakkaa tyttären 8-vuotissynttäreille. Löysin hyvältä vaikuttavan ohjeen Pullahiiren blogista täältä. Myös Kermaruusu oli tehnyt tällaisen samantapaisen piirakan. Lopulta sovelsin molempien ohjeista oman piirakkani. Pohjan ohje on Kermaruusulta. Täyte on enimmäkseen Pullahiireltä.

Huom! Piirakasta saa helposti jauhelihaversion! Silloin täytteestä jätetään pois vesi, soijarouhe ja öljy. Tilalle otetaan 400 g jauhelihaa. Jauheliha ruskistetaan ja loppuvaiheessa lisätään paprika- ja sipulikuutiot. Tästä eteenpäin valmistus on samanlainen kuin soijaversiossa.

Texmex-soijapiirakka
 
Pohja

6 dl puolikarkeita spelttijauhoja (ei täysjyvä)
 
1 1/2 dl kaurahiutaleita
 
1 1/2 dl juustoraastetta
 
1 1/2 tl leivinjauhetta
 
225 g voita
 
1 1/2 dl kylmää vettä

Sekoita keskenään kuivat ainekset ja juustoraaste. Nypi joukkoon huoneenlämpöinen voi. Lisää lopuksi kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele/kauli taikina leivinpaperoidulle uunipellille pohjalle ja vähän reunoille (noin 1,5-2 cm). Laita taikina jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Täyte

4 dl vettä
 
4 dl tummaa soijarouhetta
 
1 rkl öljyä
 
1 pienehkö paprika
 
1 sipuli
 
150 g tomaattipyrettä
 
2 tl intiaanisokeria
 
1 maustemitta mustapippuria
 
3/4 tl ruususuolaa
 
1 tl juustokuminaa
 
1 tl paprikamaustetta
 
200 g Valio TexMex-juustoraastetta
 
10 kpl miniluumutomaatteja
 
50 g nachoja


4 dl ruokakermaa
 
2 kananmunaa

Kaada vesi soijarouheen päälle ja anna veden imeytyä/soijarouheen turvota. Pilko pesty paprika sekä sipuli pieneksi kuutioksi ja paista niitä hetki öljyssä pannulla. Lisää sekaan soijarouhe, tomaattipyre ja mausteet. Levitä pohjan päälle puolet soijaseoksesta. Ripottele päälle halkaistut miniluumutomaatit ja puolet juustoraasteesta. Levitä päälle loppu soijaseos. Murenna päälle nachot ja ripottele pinnalle loppu juustoraaste.

Sekoita keskenään ruokakerma ja kananmunat. Kaada neste täytteen päälle tasaisesti. Paista 175-asteisessa uunissa alatasolla 45-50 minuuttia.

Ennen ruokakermalientä ja uuniinmenoa.


Valmis piirakka.