maanantai 22. syyskuuta 2014

Lohi-riisivuoka


Sovelsin tätä broilerivuoan ohjetta tähän lohi-riisivuokaan. Tämä ruoka on helppo valmistaa. Tässä käytin pakastelohikuutioita, mutta nyt laittaisin tuoretta lohta. Tulisi vielä maukkaampaa :) Tämä ruokaohje on odottanut postausta jostain viime kesältä :D Mutta nyt olen saanut onneksi lähes kaikki rästijutut postattua. Muutama hassu enää jäljellä.

Lohi-riisivuoka
 
3 dl täysjyväriisiä
 
1 kalaliemikuutio
 
7 dl vettä (+ tarvittaessa noin 1 dl paiston aikana lisättävää vettä)
 
2-3 dl pakastemaissia (tai muita pakastekasviksia)
 
1 pkt lohikuutioita (pakaste) tai tuoreita, perattuja lohipaloja


2 1/2 dl Kolmen juuston ruokakermaa (tai Kippari-ruokakermaa)

Levitä riisinjyvät voidellun uunivuoan pohjalle. Murenna päälle kalaliemikuutio. Levitä päälle pakastemaissia niin, että riisit peittyvät. Kiehauta vesi ja kaada se kasviksien ja riisin päälle. Laita päälle lohipalat. Paista 225-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Ota vuoka pois uunista. Jos riisi vaikuttaa kuivalta, kiehauta tilkka vettä ja kaada ainakin reunaosiin. Kaada ruokakerma tasaisesti vuokaan. Laita vuoka takaisin uuniin ja anna ruoan paistua vielä noin 10-15 minuuttia, kunnes riisi on kypsynyt ja pinta on saanut vähän väriä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti