torstai 8. maaliskuuta 2012

Palkinto Van Houtenilta


Tällainen ihana palkinto tuli Van Houtenilta. Palkinto tuli, kun osallistuin Laivontafoorumilla Helmikuun leivontahaasteeseen näillä leivoksilla ja haasteessa kävikin hyvinhyvin iloisesti eli leivokseni vei voiton. Voi että kun ehtisikin joskus kokeilla niitä toisiakin haasteleipomusten reseptejä. Niin mahtavilta vaikuttivat!!

Mutta siis, Van Houtenin pakettiin sisältyi tuo oliiviöljy, iso taikinakulho, tummaa kaakaojauhetta, kaakaojuomajauheannospusseja, luumuja, kuivattuja karpaloita, rusinoita, ananaspaloja, mustaviinimarjahyytelöä ja hunajapaahdettuja manteleita.

Mantelit ja luumut on jo syöty, kulhoa käytetty muutamankin kerran, kaakaojuomajauhetta maistettu ja karpalotkin on käytetty näihin korvapuusteihin :) Ja nuo loputkin pääsevät taatusti pian käyttöön!! Onneli kiittää mieluisasta palkinnosta!!

Tämä oliiviöljy unohtui ryhmäkuvasta :)

 

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Puolukkamousseleivokset kinuskiyllätyksellä


Osallistuin näillä leivoksilla Leivontafoorumin helmikuun leivontahaasteeseen, jonka aiheena oli Punainen leipomus. Ensin pähkäilin aineksia, joilla saisi syntymään punaisen värin. Päädyin puolukkaan, koska se on aidon punainen ja kivan kirpsakka. Päätin tehdä leivoksia. Jonkin verran meni taas aikaa suunnittelussa ja kokeilussa, jotta ainesten määrät olisivat oikeat jne. Pohjan tein kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla jokin meni pieleen ainesmäärien kanssa, mutta toisella kerralla onnistui. Koitin saada punaista väriä kaikkiin kerroksiin (paitsi kinuskiin). Puolukkajauhe toikin kivaa punaista sävyä pohjaan, vaikkakin aika lievästi, ja antoi myös sopivasti puolukkaista makua. Puolukkamousseen käytin ohjetta tästä kakusta, mutta suurensin ainesten määriä ja käytin puolukkamehua.

Nyt olin kerrankin itsekin oikein tyytyväinen tulokseen. Maku oli miellyttävä, sopivan puolukkainen, mutta kinuski toi ihanan pikku makeuden. Koostumuskin oli hyvä. Voisin siis tehdä näitä joskus uudestaankin :)
Superiloinen yllätys tupsahti silmilleni, kun huomasin näiden leivosten voittaneen tämän kuun haasteen! :) Kiitos paljon vielä äänestäjilleni ja kommentoijilleni! Oli upeaa huomata, kuinka paljon kommentteja ja pisteitä olikaan annettu haastetöille! Ihan mahtavaa!! Kaikki haasteleipomukset olivatkin sen arvoisia eli herrrrkullisia! ONNEA toisillekin palkinnoille päässeille!

Täältä löytyvät kaikki haasteleipomukset ja sivun alhaalta niiden saamat kommentit ja pisteet. Täältä löytyy Van Houtenilta saamani palkinto :)

Puolukkamousseleivokset kinuskiyllätyksellä
 
Pohja

4 kananmunaa

3 dl sokeria
 
200 g voita
 
¾ dl puolukkamehua (Marlin puolukkamehujuomaa)
 
3 dl vehnäjauhoja
 
1 ½ tl leivinjauhetta
 
1 tl vaniljasokeria
 
½ dl puolukkajauhetta (marjatila Raitaniemi)

Sulata voi. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kaada puolukkamehu voisulaan ja sekoita seos vaahdon joukkoon. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja siivilöi ne vaahtoon käännellen. Kaada taikina leivinpaperoidulle pellille. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

Kostutus

2 rkl-1/2 dl puolukkamehua

Kostuta jäähtynyt pohja kevyesti puolukkamehulla.

Kinuski

2 dl kuohukermaa

2 dl fariinisokeria
 
2 tl voita

Mittaa kuohukerma ja fariinisokeri kattilaan. Sekoita kuumalla hellalla, kunnes seos alkaa kiehua. Pienennä lämpötilaa keskilämmölle ja anna seoksen pulpahdella 15-20 minuuttia samalla sekoitellen. Laita pisara kinuskia pohjan päälle. Jos se ei imeydy, on kinuski valmista (tai tipauta tippa vesilasiin ja jos tipan saa ehjänä pois, on se valmista). Sekoita joukkoon voi. Anna hetken aikaa vetäytyä ja valuta kinuski sitten lusikan avulla pohjan päälle (pintaa ei tarvitse tasoittaa). Paina säädettävä reunavuoka pohjan päälle ja leikkaa mahdolliset ylitulevat reunat pois.

Puolukkamousse

 400 g puolukoita (pakaste)
 
2 dl sokeria
 
6 dl vispikermaa
 
5 liivatelehteä

2 rkl puolukkamehua

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata puolukat, soseuta ne esim. sauvasekoittimella ja mausta sokerilla. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon. Kiehauta puolukkamehu kattilassa, purista liivatteet sekaan ja sekoita seos tasaiseksi. Kaada liivateseos ohuena norona täytteen joukkoon samalla sekoittaen. Anna täytteen hetken aikaa hyytyä jääkaapissa (kunnes ei ole ihan löysää) ja kaada se sitten reunavuoan sisään kinuskin päälle. Anna hyytyä jääkaapissa noin kaksi tuntia.

Puolukkakiille

4 dl puolukkamehua

4 liivatelehteä

Liota liivatteita kylmässä vedessä noin 10 minuuttia. Kiehauta puolukkamehu kattilassa, purista liivatteet ja sekoita ne mehuun. Anna jäähtyä vesihauteessa haaleaksi ja kaada se sitten puolukkamoussen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa ainakin kaksi tuntia tai yön yli.

Irrota leivoslevy reunavuoasta veitsen avulla ja laikkaa levy annospaloiksi.

Koristelu

1 dl vispikermaa
 
1 rkl vaniljakreemijauhetta
 
¾ rkl puolukkajauhetta
 
2 rkl puolukkamehua
 
pakastepuolukoita

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää vatkaamisen loppupuolella joukkoon vaniljakreemijauhe, puolukkajauhe ja puolukkamehu. Laita vaahto pursotinpussiin ja anna tarvittaessa hetken aikaa jähmettyä jääkaapissa. Pursota leivosten nurkkaan ruusuke ja laita yksi puolukka jokaiseen ruusukkeeseen.

Vähän hassut nuo monet alustat tuossa ympärillä, mutta kun piti saada jotenkin pöytä piiloon :D


Saamani pisteet ja kommentit Leivontafoorumin haasteessa:
 
5+1+5+3+3+3+5+5+5+3+3+3+1+1+5+5 = 56 pistettä

-Todella kaunis leivos, herkullisen punainen, kinuski varmasti sopii tähän.
Ehdottomasti to-do listalle
 
-Tuttu ja turvallinen yhdistelmä. Puolukat ja kinuski! Maistuvan näköisiä leivoksia!

-Lemppari reseptini tässä haasteessa! Nami, mikä makuyhdistelmä, puolukkainen
pohja, itse tehty kinuski (eikä vain purkista! ), puolukkamousse ja vielä nätit
koristelut! Reseptin joka vaiheessa on otettu hyvin huomioon punainen väri.

-Nam kinuski ja puolukat yhdessä mikä ihana makuyhdistelmä. Herkullisen punainen
väri. Tätä tahtoo kokeilla kotonakin.

-Upeat , siistit palat.

-Aivan ammattilaisen tekemän näköisiä. Ja makea kinuski yhdessä happaman puolukan
kanssa ihan loistava yhdistelmä.

-Leivonnaiset ovat nättejä ja huolella tehty.

-Todella tyylikkään näköiset leivokset, joissa puolukka ja kinuski sopivat varmasti hyvin
yhteen

-Loistava, loppuun asti mietitty kokonaisuus, ammattimaisen oloinen ja näköinen.
Varmasti makukin on kohdallaan.

-Kauniit palat, kirkkaat kuvat.

-Kauniita ja taidokkaasti tehtyjä ihanan värisiä! Makuyhdistelmä taattua laatua.

-Todella kauniit leivokset ja täydellinen värisinfonia! Kyllä ammattilaisen(?) ote näkyy.

-Siisti toteutus. Puolukka ja kinuski toimii hyvin.

-Hirveästi puolukkaa! Olisikohan pienempikin määrä riittänyt tuomaan puolukan maun? Kauniit
leivokset jokatapauksessa.

-Todella kauniita, mut ehkä jo liiankin kauniita. Eli tulee hiukan teollisen tarjonnan maku
suuhun, näitä kattoessa !

-Herkullisen kuuloisia ja näköisiä! Kinuski makeuttaa varmasti mukavasti kirpeitä puolukoita.

-Kaunis leivos. Pisteet tälle. Kirkas, kiiltävä kiille tuo kauniisti annettujen ohjeiden
mukaisen punakkuuden hyvin esille. Kinuskista vielä lisäpisteet

-Onpa kauniita leivoksia! Ja maku on oltava loistava, nam!


♥ Kiitos kaunis! ♥

Appelsiinikreemi

 
Tein tätä kreemiä tähän Taikametsän siilikakkuun. Käytin reseptissä vähän mallina muutamaa eri kreemiohjetta Ihastuttavat kuppikakut-kirjasta. Sopivan appelsiinisen maun sain kokeilemalla.

Tämä kreemimäärä riittää suht ohkaisina kerroksina kakun kahteen väliin sekä kuorrutteeseen marsipaani/sokerimassalevyn alle. Tai sitten siitä riittää vähän paksummalti kahteen väliin kakussa tai 15-20 normaalikokoisen kuppikakun/muffinssin kuorruttamiseen.

Appelsiinikreemi

110 g suolatonta voita

3 rkl puristettua appelsiinimehua

2 tl appelsiinin raastettua kuorta

500 g tomusokeria

Siivilöi tomusokeri valmiiksi erilliseen kulhoon. Mittaa toiseen kulhoon huoneenlämpöinen, kuutioitu voi, appelsiinimehu- ja kuoriraaste sekä puolet tomusokerista. Vatkaa seos tasaiseksi ja pehmeäksi. Lisää vähitellen sekaan loppu tomusokeri samalla vatkaten. Vatkaa seosta, kunnes se on tasaisen kermaista.

Jos kreemi joutuu vähän odottamaan, laita kreemiä sisältävän kulhon päälle kostutettu liina/talouspaperipala, jotta kreemi pysyy kosteana ja helposti levitettävänä. Sitä voi myös tarvittaessa käyttää muutaman sekunnin ajan mikrossa, jotta se pehmenee.
 

maanantai 27. helmikuuta 2012

Taikametsän siilikakku


Tällaisen siilikakun idean synnystä kerron enemmän täällä. Halusin tehdä kakun uudelleen erilaisella täytteellä ja ilman niitä naamapiikkejä :) Silmät ja nenän tein nyt ruskeiksi. Kakkupohjaan tein vähän appelsiinin makua. Nyt tuli Talvimetsän siilille leikkikaveri :)

Mangomarmeladin ohje löytyy myös täältä, mutta tässä ohje uudelleen kakkuun tarkoitetulla määrällä.

Taikametsän siilikakku
 
(Appelsiini-mangokakku)

Mangomarmeladi

250 g kypsää mangon hedelmälihaa (noin 700 g kuorineen ja siemenineen)
 
1 rkl puristettua sitruunamehua
 
85 g hillo-marmeladisokeria

Kun olet kuorinut mangot ja poistanut niistä siemenet, pilko ne pieniksi paloiksi kattilaan. Soseuta ne sauvasekoittimella (ei tarvitse olla täysin sileää). Lisää joukkoon puristettu sitruunamehu ja  hillo-marmeladisokeri. Anna seoksen kiehahtaa hellalla ja laske lämpötila puoliteholle. Anna porista noin 10 minuuttia välillä sekoitellen. Poista kauhalla pinnalle kertynyt vaahto. Kaada marmeladi  muoviastiaan, laita kantta vähän päälle ja anna jäähtyä. Laita sitten peitetty astia jääkaappiin ja anna kunnolla marmeloitua.

Appelsiini-sokerikakkupohja

5 kananmunaa
 
150 g sokeria
 
1 tl appelsiinin raastettua kuorta
 
150 g vehnäjauhoja

Vatkaa munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vahdoksi. Lisää vatkauksen lopussa joukkoon raastettu appelsiininkuori. Siivilöi jauhot varovasti käännellen vaahdon sekaan. Voitele ja jauhota irtopohjavuoka, joka on halkaisijaltaan 24 cm. Kaada taikina vuokaan.

Paista kakkupohjaa 170-asteisessa uunissa alatasolla noin 30 minuuttia. Irrota vuoan reunaosa, anna kakkupohjan hetken aikaa jäähtyä ja kumoa se sitten alustalle ja poista vuoan pohjaosa. Anna kakkupohjan jäähtyä kokonaan. Leikkaa se sitten kolmeen osaan.

Kostutus

 1 dl puristettua appelsiinimehua 

Appelsiinikreemi

110 g suolatonta voita
 
3 rkl puristettua appelsiinimehua
 
2 tl appelsiinin raastettua kuorta
 
500 g tomusokeria

Siivilöi tomusokeri valmiiksi erilliseen kulhoon. Mittaa toiseen kulhoon huoneenlämpöinen, kuutioitu voi, appelsiinimehu- ja kuoriraaste sekä puolet tomusokerista. Vatkaa seos tasaiseksi ja pehmeäksi. Lisää vähitellen sekaan loppu tomusokeri samalla vatkaten. Vatkaa seosta, kunnes se on tasaisen kermaista. Jaa kreemi kolmeen osaan niin, että kuorruttamiseen tarkoitettua kreemiä on hieman enemmän kuin täytekerroksiin tarkoitettua kreemiä. Laita kreemiä sisältävien kulhojen päälle kostutettu liina/talouspaperipala, jotta kreemi pysyy kosteana ja helposti levitettävänä.

Aseta kakkupohjan pohjaosa pestyyn irtopohjavuokaan. Kostuta se appelsiinimehulla. Levitä päälle puolet mangomarmeladista. Levitä sen päälle appelsiinikreemiä. Aseta keskimmäinen kakkulevy täytteen päälle ja kostuta se. Levitä päälle loppu mangomarmeladi ja toinen osa appelsiinikreemiä. Aseta päällimmäinen kakkulevy paikoilleen ja kostuta se.

Muotoile veitsen avulla kakusta siilinmuotoinen leikaten viistosti ylhäältä alaspäin. Kakun toinen pää saa olla reilustu suipompi ja matalampi. Nosta leikatut reunapalat kakun päälle, jotta pinta saa pyöreyttä. Pienillä reunapaloilla voi tilkitä pieniä reikiä. Levitä loppu appelsiinikreemi tasaisesti kakun pintaan. Kreemiä voi lämmittää muutaman sekunnin ajan esimerkiksi mikrossa, jos se on kosteasta liinasta huolimatta päässyt jähmettymään.

Kuorrutus

400 g luonnonvalkoista marsipaania

Kauli marsipaani tomusokeroidulla alustalla 2 mm paksuiseksi ja niin isoksi levyksi, että reunat ulottuvat reilusti kakun alareunan yli. Nosta se kakun päälle ja siloita pinta kämmensyrjällä. Leikkaa kakun alareunaa myöten ylimääräinen reunaosa pois. Siirrä kakku tarjoilualustalle. Leikkaa terävillä saksilla siilin piikkejä marsipaaniin pitäen sakset noin 45 asteen kulmassa. Terävöitä tarvittaessa piikkien päitä.

Koristelu

pieni pala marsipaania
 
tummaa kaakaojauhetta
 
sokerikuorrutetta (tuubista)


tomusokeria (käytin lumijauhetta)

Värjää marsipaanipala tummanruskeaksi. Muotoile palasta nenä ja silmät. Kiinitä ne siiliin sokerikuorrutteen avulla. Siivilöi kakun pintaan tomusokeria.

Kakku ennen appelsiinikreemipäällystä.


Marsipaanikuorrutus ennen piikkejä.



Heippa, minä olen Taikametsän uusin asukas :)







Mangomarmeladi


Tein tätä marmeladia testimielessä, koska halusin käyttää sitä erääseen kakkuun täytteeksi. Pari kertaa piti marmeladiannos tehdä ennen kuin osasin tehdä oikean määrän kakkuun. Tässä vähän reilumpi määrä, josta marmeladia riittää noin kolmeen pieneen purkkiin.

Mangomarmeladi
 
500 g kypsää mangon hedelmälihaa (noin 800 g kuorineen ja siemenineen)
 
2 rkl puristettua sitruunamehua
 
165 g hillo-marmeladisokeria

Kun olet kuorinut mangot ja poistanut niistä siemenet, pilko ne pieniksi paloiksi kattilaan. Soseuta ne sauvasekoittimella (ei tarvitse olla täysin sileää). Lisää joukkoon puristettu sitruunamehu ja  hillo-marmeladisokeri. Anna seoksen kiehahtaa hellalla ja laske lämpötila puoliteholle. Anna porista noin 10 minuuttia välillä sekoitellen. Poista kauhalla pinnalle kertynyt vaahto. Kaada marmeladi joko kuumiin lasipurkkeihin tai muovirasioihin, laita kantta vähän päälle ja anna jäähtyä. Laita sitten peitetty astia jääkaappiin ja anna kunnolla marmeloitua.
 

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Laskiaispullat


Nämä kuvat eivät todellakaan ole mieleeni, mutta julkaisenpa ne silti :D Eikä nuo pullat nyt niin mallikelpoisia ole, mutta maku oli hyvä! Kerrankin onnistuin tekemään pullia, jotka ovat ihanan pehmoisia! Ohje on Kodin Kuvalehdestä nro 4. Laitoin näihin pinnalle tomusokerin sijaan saamaani lumijauhetta ja se oli tosi kivantuntuista, juurikin lumennäköistä!

Minun piti laittaa resepti tänne jo laskiaistiistaina, mutta meillä sairasteltiin ihan urakalla ja sehän sitten jäi. Minä ja tytär vielä vähän toivumme, mutta paremmalla puolella jo ollaan :) "Kohottelen" muuten koko ajan pikkuista pullaa tuolla masun uumenissa. Sen tiedän, että sen pullasen lopputulokseen olen varmasti tyytyväinen, kun "Tirppa" sieltä kesäkuussa pullahtaa ♥ Sitten täällä on kolme touhukasta lapsosta, että ei äidilä ja isällä tulevaisuudessakaan ihan tylsää tule olemaan :)

Laskiaispullat

(10-15 kpl riippuen kuinka isoja tekee)

5 dl maitoa

50 g hiivaa

1-2 tl (ruusu)suolaa (laitoin yhden kukkuraisen)

2 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

2 tl kardemummaa

200 g voita tai margariinia

noin 16 dl vehnäjauhoja (laitoin 12,5 dl)

Pinnalle

kananmunaa voiteluun

raesokeria tai mantelilastuja (en laittanut)

tomusokeria

kinuskikastiketta (en laittanut)

Täyte

mantelimassaa tai hilloa (laitoin vadelmahilloa)

kuohu- tai vispikermaa (laitoin vispikermaa)

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää suola, sokeri, vaniljasokeri ja kardemumma. Lisää jauhoja vähän kerrallaan ja alusta taikina pehmeäksi huoneenlämmössä pehmenneen rasvan kanssa. Kohota taikina kannen tai tiiviin liinan alla kaksinkertaiseksi.

Kumoa taikina jauhotetulle alustalle. Pyöritä taikina tangoksi ja leikkaa tanko haluamasi kokoisiksi pullapaloiksi. Pyörittele palat pulliksi. Laita pullat leivinpaperoidulle uunipellille ja anna kohota liinan alla 20 minuuttia. Voitele pullat munalla ja sirottele halutessasi päälle raesokeria tai mantelilastuja. Paista pullat 225-asteisessa uunissa keskitasolla 10-12 minuuttia. Anna jäähtyä.

Halkaise pullat. Levitä alapuoliskolle hilloa/mantelimassaa ja vatkattua kermaa . Laita päälipuoliskot paikoilleen. Siivilöi pinnalle tomusokeria (ja valuta halutessasi kinuskikastiketta).

Pullia ennen täytettä ja koristelua.


Vadelmahillosilmät.


Ja kermaa päälle :)


lauantai 18. helmikuuta 2012

Herkkupannukakku ja "kumpuileva" pannukakku


Tein pitkästä aikaa herkkupannaria. Sellaiseksi minä sanoin sitä lapsena. Tämä pannari on tosi herkkua, mutta myös tosi rasvaista :) Mutta aina välillä sitä on kiva nautiskella! Ohjeen alkuperää en tiedä. Tämä on siis tuttu jo lapsuudestani.

Herkkupannukakku
 
1 kananmuna
 
8 dl maitoa (laitoin rasvatonta)
 
4 dl vehnäjauhoja
 
100 g voita tai margariinia
 
1/2-1 dl sokeria (laitoin 1/2 dl)
 
1 tl leivinjauhetta
 
1 tl vaniljasokeria
 
1 tl ruususuolaa

Sulata voi/margariini. Sekoita vehnäjauhot ja puolet maidosta tasaiseksi taikinaksi. Lisää sitten loppu maito sekä kaikki loput ainekset ja sekoita tasaiseksi. Kaada leivinpaperoidulle (tai voidellulle) uunipellille. Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla noin 1/2 h. (kunnes pinta on kauniin rusehtava).

Valmis herkkupannari.


Tämä pannari on hyvää ihan sellaisenaan, mutta sen seuraksi sopii esim. mansikkahillo..


..tai vadelmarahka.


 Perinteisempi, "kumpuileva" pannukakku


Tässä myös ohje perinteisemmälle pannarille. Sille, joka kumpuilee uunissa hauskasti. Tämän pannarin tein jo viime keväänä. On vaan jäänyt postaamatta. Päällä on Onnelin vaniljaista villiomenahilloa, jonka ohje löytyy täältä.

"Kumpuileva" pannukakku
 
4 kananmunaa
 
1  l maitoa
 
5 dl vehnäjauhoja
 
1 tl ruususuolaa
 
1 dl rypsiöljyä
 
(halutessasi sokeria maun mukaan)

Sekoita jauhot ja puolet maidosta tasaiseksi. Lisää loppu maito sekä loput ainekset ja sekoita. Kaada taikina leivinpaperoidulle (tai voidellulle) uunipellille. Paista 225-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia tai kunnes väri on kauniin ruskea.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Vuoden Leivontafoorumilainen 2011


Leivontafoorumilla aloitettiin sellainen perinne, että siellä valitaan aina vuoden Leivontafoorumilainen. Nyt ensimmäisellä kerralla valinnan tekivät moderaattorit. Riemu nousi kattoon, kun huomasin, että vuoden 2011 foorumilaiseksi oli valittu minut! :) Aikamoisen ihana juttu! Kannustaa leipomaan jatkossakin :)

Perusteluina valinnalle olivat esimerkillinen aktiivisuus/osallistuminen foorumin haasteissa, niiden kommentoinnissa ja äänestyksissä. Haluan kiittää modeja tästä mukavasta "tittelistä"! Haasteisiin on kiva osallistua, koska tykkään haastaa itseni ja pähkäillä uusia juttuja leipomisen suhteen. Ja aiheet ovat olleet mieluisia :)

Sain tästä hyvästä Leivontafoorumilta pienen lahjan. Tuo taulu kuului siihen lahjaan. Sen on itse taiteillut nami-hiiri ja täytyy sanoa, että nami-hiirellä on taitoa käsissään monella saralla!! Tykkään taulusta todella paljon. Se on tyyliltään juuri sellainen, josta pidän. Ja sille löytyi keittiöstäni paikka, joka oikein huusi juuri tätä taulua luokseen! Kiitos nami-hiiri upeasta taulusta!



Taulu löysi kodin ikkunan ja kapean vitriinikaapin välistä. Verhotangosta roikkuva sydänkoriste sopii mielestäni hyvin taulun tyyliin! Taulu oli kuin luotu tuohon väliin! Se on tuossa muistuttamassa minua leipomisen ilosta!


Muut lahjat :)


Sain lahjaksi myös:

-kivan kortin
 
-After Eight-suklaarasian (katosivat nopeasti!)
 
-kunnon kostutussudin (totesin jo käteväksi)
 
-leivontamyssyjä
 
-lumijauhetta

Lumijauheesta en ollut aiemmin kuullutkaan. Tanja selosti kortissa, että sitä käytetään konditorioissa tomusokerin tapaan leivonnassa. Se ei sula märälläkään pinnalla, joten se on oivallinen esim. kosteiden kahvikakkujen päälle siroteltavaksi. Kuulostaa siis sekin kokeilemisen arvoiselta!! Kiitos näistäkin ihanista ja käytännöllisistä lahjoista!