lauantai 9. lokakuuta 2010

Lohivoileipäkakku


Johan olinkin halunnut pitkään tehdä voileipäkakkuja. Nyt ryhdyin siihen ja kivaa oli! Tein nyt koristeluista aika yksinkertaiset. En ollut kauheasti etukäteen suunnitellut koristelua. Suunnittelin samalla kun tein ja se toi omaa hauskuutta tekemiseen.

Tätä oli tarjolla Inkan synttäreillä. Halusin jollain tavalla kertoa, mitä kakku sisältää. Laitoin lämminsavulohta sulatejuustosydämen ja kurkkukukkasten keskuksiin.

Täytteen reseptin löysin Kinuskikissalta täältä. Muutin sitä hieman. Tässä miten itse tein.

Lohivoileipäkakku
 
Itse tehty leipä, ohje löytyy täältä.

Lohitäyte

400 g lämminsavulohta (nahkoineen, ennen putsaamista noin 600 g)
 
250 g kylmäsavulohta
 
reilu 1 tl sitruunamehua
 
1 iso nippu tilliä

400 g ranskankermaa

400 g ruohosipulituorejuustoa
 
200 g kylmäsavutuorejuustoa
 
yhteensä 1/2 tl musta- ja valkopippuria

Kostutus

noin 1 1/2 -2 dl maitoa

Poista lämminsavulohesta nahka ja ruodot. Leikkaa lämmin- ja kylmäsavulohi pieniksi paloiksi. Purista sitruunamehu. Hienonna tilli.

Sekoita keskenään ranskankerma ja tuorejuustot ja vatkaa kuohkeaksi (noin 5 minuuttia). Sekoita joukkoon kylmäsavulohi, sitruunamehu, tillisilppu ja pippurit.

Leikkaa leipä kolmeen osaan. Vuoraa halkaisijaltaan 26 cm oleva irtopohjavuoka tuorekelmulla niin, että kelmu ulottuu vuoan reunojen yli. Laita kelmun päälle pohjan kokoinen leivinpaperinpala. Aseta leivän pohjaosa vuokaan. Kostuta se maidolla pullasudin avulla.

Levitä pohjan päälle puolet täytteestä ja ripottele päälle puolet lämminsavulohesta. Aseta päälle leivän keskiosa ja kostuta se maidolla. Levitä päälle loppu täyte ja ripottele päälle loppu lämminsavulohi. Aseta päälle leivän kansiosa ja kostuta se myös maidolla.
 
Kiedo vuoan yli tulevat kelmupalat leivän päälle. Laita päälle kevyt paino kuten kirja tai leikkuulauta. Laita jääkaappiin maustumaan yön yli.

Kuorrute

100 g Yrttitarha-tuorejuustoa
 
100 g ruohosipulituorejuustoa
 
100 g ranskankermaa

Sekoita kuorrutteen ainekset keskenään ja levitä se voileipäkakun päälle ja reunoille. Tasoita pinta esimerkiksi palettiveitsellä tai lastalla. Koristele voileipäkakku.

Koristelu

kurkkua
 
tummia ja vihreitä viinirypäleitä
 
keltaisia kirsikkatomaatteja
 
punaisia miniluumutomaatteja
 
oranssia paprikaa
 
sulatejuustoviipale
 
lämminsavulohta
 
jääsalaattia

Leikkasin paprika- ja kurkkukukkaset kukkamuotilla. Sulatejuustoviipaleen leikkasin kahdella eri kokoisella sydänpikkuleipämuotilla. Kurkkusydämet tein niin, että viipaloin kurkkua vinosuuntaisesti, halkaisin palat vinottain puoliksi ja asetin palat sydämen muotoon. Jääsalaatista leikkasin vain kärkiosat ja painoin reunaan kiinni.


Leipä voileipäkakkuun


Tein Inkan synttäreille ekaa kertaa ikinä voileipäkakkua. Halusin samalla kokeilla tehdä itse leivän kyseisiin kakkuihin. Tämän voileipäkakkuun tarkoitetun leivän reseptin löysin Marien blogista täältä. Tämä leipä sopi ainakin minun makuuni hyvin!

Minä tein leipiä kaksi, koska tein kaksi voileipäkakkua, lohi- ja kasvisversion. Tein leivät etukäteen ja pakastin ne. Tässä ohje miten itse tein.

Leipä voileipäkakkuun
 
0,75 dl vettä
 
2 dl maitoa
 
1/2 dl rypsiöljyä
 
1 ps kuivahiivaa (11 g)
 
4 dl hiivaleipäjauhoja
 
  2dl vehnäjauhoja
 
1 tl paprikajauhetta
 
1/2 rkl kuivattua basilikaa
 
1/2 rkl kuivattua oreganoa
 
3/4 tl ruususuolaa
 
1 rkl juoksevaa hunajaa
 
ripaus jauhettua chilimaustetta
 
ripaus jauhettua mustapippuria

Kuumenna vesi ja maito reilusti kädenlämpöiseksi (42-asteiseksi) ja kaada suurehkoon kulhoon. Lisää suola ja sokeri. Sekoita kuivahiiva ja 1 dl jauhoja keskenään ja sekoita nesteeseen. Lisää rypsiöljy ja mausteet. Lisää loput jauhot vähitellen ja vaivaa taikinaa, kunnes se irtoaa vuoan reunoilta. Peitä kulho liinalla ja anna kohota noin 30 minuuttia. Minä laitoin kulhon kohoamaan lämpimään vesihauteeseen.

Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa sitä vielä hetki. Laita halkaisijaltaan 26 cm olevan vuoan pohjalle leivinpaperi. Taputtele taikina vuokaan tasaisesti. Peitä vuoka liinalla ja anna kohota noin 45 minuuttia.
Paista leipää 175-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Anna leivän jäähtyä hetki, pyöräytä tarvittaessa vuoan reunan ympäri veitsellä tai lastalla ja irrota vuoan reunus. Kumoa leipä jäähtymään.

Minä poistin vielä veitsen avulla leivistä kuoren kaikkialta eli pohjasta, päältä reunasta.
 
Tässä kaksi valmista voileipäkakkua, lohi- ja kasvisversioina.


Minttusuklaajuustokakku kaakaopäällyksellä


Joskus viime vuonna näin Kinuskikissalla tämän Minttusuklaajuustokakun ja päätin joskus tehdä sellaisen. Nyt tuo hetki koitti. Tätä oli tarjolla Inkan synttäreillä.

Tein päälle vielä tämän peilikirkkaan kaakaokuorrutteen, jonka myös löysin Kinuskikissalta.  Tein tämän kakun juhlia edeltävänä päivänä. Juhlapäivänä suklaakuorrute oli omasta mielestäni vielä vähän liian hallitseva, jolloin sen alla oleva minttukerros ei päässyt tarpeeksi oikeuksiinsa. Kolmantena päivänä maut olivat tasaantuneet ja silloin kakku oli parhaimmillaan!

Tuo minttukerros oli tosi kivan makuista. Miestäni lainaten se maistui ihan Minttupuffet-jäätelölle! Tässä ohje miten itse tein.

Minttusuklaajuustokakku
 
Pohja

200 g (15 kpl) Minttudominakeksejä
 
75 g voita

Sulata margariini. Erota eri kulhoihin keksien kuoret ja täyte. Murusta keksiosat ja sekoita joukkoon täyteosat ja sulatettu margariini. Sekoita tasaiseksi. Vuoraa halkaisijaltaan 24 cm olevan irtopohjavuoan pohja ja reunat leivinpaperilla (reunoihin voi myös käyttää reunakalvoa). Painele keksimuruseos pohjalle.

Täytemousse

4 dl vispikermaa
 
2 kananmunanvalkuaista

Vatkaa vispikerma. Erottele kananmunat ja vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Kääntele valkuaisvaahto vispivaahdon sekaan. Jaa täytemousse kahteen osaan. Laita toinen osa jääkaappiin odottamaan.

Maitosuklaakerros

2 liivatelehteä
 
150 g maitosuklaata
 
100 g maustamatonta tuorejuustoa
 
2 rkl vettä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Paloittele suklaa ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Yhdistä suklaasula ja tuorejuusto ja sekoita. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Sekoita liivateliemi suklaa-tuorejuustoseokseen. Yhdistä seos toiseen täytemoussepuolikkaaseen ja kääntele tasaiseksi. Kaada seos vuokaan keksipohjan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa noin 30 minuuttia.

Minttusuklaakerros

2 liivatelehteä
 
sinistä ja vihreää pastaväriä
 
100 g maustamatonta tuorejuustoa
 
1 1/4 tl piparminttuaromia
 
150 g valkosuklaata
 
2 rkl vettä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Värjää jäljellä oleva täytemoussepuolikas vihreällä ja sinisellä pastavärillä. Todella pieni määrä väriä riittää. Minä laitoin coctailtikun avulla kumpaakin väriä pienen sipaisun ja silti väristä tuli aika voimakas.

Sekoita tuorejuuston sekaan piparminttuaromi. Paloittele valkosuklaa lautaselle ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Yhdistä suklaasula ja tuorejuusto ja sekoita. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata liivatteet sekaan. Sekoita liivateliemi suklaa-tuorejuustoseokseen. Yhdistä seos jäljellä olevaan täytemoussepuolikkaaseen. Tarkista maku ja lisää piparminttuaromia tarvittaessa.

Kaada seos vuokaan maitosuklaatäytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa 2-3 tuntia.

Peilikirkas kaakaokuorrute
 
3 liivatelehteä
 
1/2-1 dl tummaa kaakaojauhetta (riippuen kuinka vahvan makuista haluaa)
 
3/4 dl sokeria
 
3 dl rasvatonta maitoa

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kaakaojauhe, sokeri ja maito kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Ota liedeltä, kun seos on tasainen.

Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sekoita kaakaokastikkeeseen. Jäähdytä seos kylmässä vesihauteessa haaleaksi. Kaada haalea kaakaokastike täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa 2-3 tuntia. Irrota vuoan reunus ja siirrä tarjoilualustalle.

Suklaalastut
 
130 g Pandan valkosuklaata
 
sinistä ja vihreää pastaväriä

Paloittele suklaa lautaselle ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Värjää suklaa coctailtikun avulla sinisellä ja vihreällä pastavärillä samanväriseksi kuin minttusuklaakerros (minä tein vähän vaaleampia). Levitä suklaa muutaman millin paksuiseksi levyksi leivinpaperille ja anna jähmettyä jääkaapissa. Leikkaa sitten suklaasta juustohöylän avulla suklaalastuja. Asettele kakun päälle haluamallasi tavalla.

Suklaasydämet tein tummasta suklaasta. Sulatin suklaan, pursotin suklaasydämiä ja osan koristelin koristerakeilla. Laitoin sydämet jääkaappiin jähmettymään paksukantisen kirjan väliin niin, että kirja oli vähän v-asennossa.



keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Marsipaanikuva ja marsipaanikoristeita kakkuun


Laitan tähän Inkan synttärikakun marsipaanikuvan ja koristeet. Laitan kakun kokonaisuudessaan blogiini myöhemmin.

Inkan ehdoton toive synttärikakkuun oli Ariel-merenneito. Ostin Jalokivien säihkettä-kirjan, jossa ensimmäisenä oli Arielin tarina. Inka valitsi mieleisensä kuvan. Kuvassa Arielin isä on juuri muuttamassa Arielia ihmisen muotoon. Yhdistelin kirjan kuvista sopivan taustan Arielille ja lisäsin jotain omaakin.

Tämän kuvan piirtämisessä meinasi välillä usko loppua. Piirsin kuvan ensin leivinpaperille ja siitä painelin marsipaalinne ääriviivat. Yksityiskohtia en saanut kunnolla painettua ja pienet yksityiskohdat tein sitten vapaalla tyylillä. Ääriviivoista tuli tosi tökeröt. Minun, siveltimen ja pastavärin yhteistyö ei nyt oikein sujunut. Marsipaanin pinnasta tuli lisäksi tosi kupruinen, kun painelin huomaamattani pintaa samalla kun piirsin kuvaa. Lisäksi tökin marsipaanityökalulla pintaan rumia jälkiä kuvaa jäljentäessäni. No, muuten olin ihan tyytyväinen lopputulokseen. Ehkä kuitenkin koitan seuraavalla kerralla tehdä tämmöistä pikkutarkkaa työtä aiemmin kuin kolmen aikaan yöllä ;)

Marsipaanilevyn koko on 30×30 cm.

Ääriviivat tein siis pastavärillä. Kuva on väritetty tomuväreillä. Pitäis hankkia jotain vähän ihonvärisempää tomuväriä. Nyt Ariel-raukasta tuli aika pinkki :)






Tein marsipaanista pikkukoristeita kakkukuvaan ja kakun reunoille.



Tämä simpukka aarteineen ei lopulta mahtunut kakkuun. Se sai jäädä lautaselle köllöttämään.


Cake pops


Löysin Ewelyniltä niin herkullislta vaikuttavan cake pops-reseptin, etten voinut olla tekemättä niitä. Näitä oli tarjolla tyttäreni synttärijuhlissa.

Minulla tuli noin 120 kpl cake popseja. Nämä ei vain vaikuttaneet hyviltä, vaan myös olivat sitä!! Ainakin minulle maistui! Tässä ohje miten minä tein.

Täällä Angry birds -hahmoja, jotka olen tehnyt cake pops-tyyliin. Suklaakuorrutteen sijaan kuorrutin ne marsipaanilla. Täältä löytyy Star Wars Angry birdsejä.

Cake pops

1 mutkakku
 
200 g Fazer ögon bakdessert tummaa leivontasuklaata
 
4 kananmunaa
 
2 dl sokeria
 
200 g margariinia
 
2 1/2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sulata suklaa ja margariini ja kaada munasokerivaahtoon. Lisää vehnäjauhot ja leivinjauhe varovasti sekoittaen. Kaada seos voideltuun ja jauhotettuun pyöreään, halkaisijaltaan noin 25 cm vuokaan (minä vuorasin vuoan leivinpaperilla).

Paista uunin keskitasossa noin 18 minuuttia.

Lisäksi tarvitset

200 g vaniljatuorejuustoa
 
1 levy (130 g) Pandan valkosuklaata pieniksi paloiksi rouhittuna
 
1 tl vaniljasokeria

Kuorrute

vajaa 4 levyä (noin 500 g) Pandan valkosuklaata sulatettuna
 
koristerakeita

Sekoita mutakakku ja kaikki muut ainekset tasaiseksi massaksi. Anna massan jähmettyä jääkaapissa noin tunnion ajan. Pyörittele lihapullan kokoisia palloja ja laita jähmettymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai yön yli.

Dippaa pallot sulassa suklaassa. Minä dippasin niin, että tökkäsin coctailtikun palloon, dippasin suklaassa ja asetin pallon haarukan avulla leivinpaperille. Ripottele päälle koristerakeita. Anna jähmettyä. Säilytä jääkaapissa.

Mutakakku



Popsit valmiina tarjottaviksi.


Tässä myöhemmin tekemiäni kakkupalloja maitosuklaalla kuorrutettuina.


Pikeerirasia sisältöineen :)


Pikeerirasia sai siis kätköihinsä vanilja-mansikkamarenkeja. Näitä oli tarjolla sunnuntaina tyttäreni 3-vuotissyntymäpäivillä.

Marenkien ohje löytyy täältä. Tein perusmarenkivaahdon, lisäsin mansikkatomusokeria mansikkaisen maun antamiseksi, vähän vaaleanpunaista pastaväriä ja muutaman tipan vanilja-aromia.

tiistai 5. lokakuuta 2010

Synttäri-nimipäiväprinsessa ja juustosydämet


Pakko näitä juustosydämiä oli taas tehdä, kun ovat niin hyviä! Ohje löytyy täältä. Näitä oli tarjolla tyttäreni synttärijuhlissa.

Sydämelliset keksit sopivat hyvin juhlaan, koska on tuo pieni-iso Inkaseni sellainen sydänkäpyseni ♥ Lauantaina tuli prinsessalle kolme vuotta ikää. Inkan kummieno lähetti Norjasta upean Tuhkimoasun! Inka oli ihan onnesta sekaisin sen nähtyään!! Ja kun tuo mekko menee niin kauniin pöyhkeäksi istuutuessa :)

Tässä kaino prinsessa


Ihanat siivetkin tulivat paketissa. Mekko ja siivet ovatkin hyvä yhdistelmä prinsessa/Helinä-keijufanille!


Vastapainoksi nimpparisankari sai jatko-osia junarataansa. Tykkää prinsessamme myös pikkuautoista, örkeistä ja käärmeistä. Kaikkea tasapuolisesti :)


Inka tykkää pitää myös äitinsä vanhaa prinsessamekkoa (jonka äiti sai tuntemattomalta tädiltä eräässä junassa!! Täti pyysi osoitteen ja lähetti muun kivan ohessa tekemänsä upean prinsessamekon ja se sopi päälleni kuin valettu. Koskaan en saanut tietää tuon ihmeellisen tädin nimeä).

Inka, äidin prinsessamekko ja rakas pikkuveli tanssin pyörteissä.


Kynsilakkaa ensimmäistä kertaa!


Inka sai lahjaksi Helinä-keiju dvd:n ja siinä oli tarjous, että sai teettää kuvan valitsemallaan julistepohjalla. Ostin siihen kullanväriset kehykset.


perjantai 1. lokakuuta 2010

Pikeerirasia


Laitetaan nyt vähän esimakua tyttären synttäreille tekemistäni jutuista. Halusin kokeilla jotain uutta. Synttäreillä on eräitä herkkuja (enpäs paljastakaan vielä mitä) ja päätin tehdä niille tarjoilurasian. Rasian halkaisija on 12,5 cm.

Tein ensin pikeerin.

Royal icing eli pikeeri
 
2 kananmunanvalkuaista

noin 400 g tomusokeria

muutama tippa sitruunanmehua

vaaleanpunaista pastaväriä

Vaahdota noin 2/3 tomusokerista munanvalkuaisten kanssa vaahdoksi. Lisää sitruunanmehu ja tomusokeria tarpeen mukaan. Vatkaa, kunnes vaatoon jää vatkainta nostettaessa huippu, joka notkahtaa jäykähkösti alas. Lisää coctailtikun avulla vaaleanpunaista pastaväriä vaahtoon sen verran, että väri on sopiva. Jätin vähän valkoista pikeeriä korostuksiin. Siirrä valmis pikeeri heti pursotuspussiin.

Itselleni koin helpoimmaksi tavaksi tehdä rasia kovan muotin ympärille. Tein ensin pohjan ja kannen. Pursotin ne leivinpaperille. Tein neljä vahvistuskerrosta (eli yhteensä viisi kerrosta). Koristelin sokerihelmillä.

Vasemmalla on pohja ja oikealla sydämellinen kansi.


Sitten etsin samankokoisen esineen. Peltipurkki oli juuri sopiva. Piirsin leivinpaperiin viivat niihin kohtiin, joihin halusin ylä- ja alareunan tulevan. Jätin viivat leivinpaperin nurjalle puolelle ja teippasin sen purkin ympärille.

Pursotin ensin ylä- ja alareunan, sitten pystyviivoja tasaisin välein ja annoin kuivua. Seuraavaksi täytin aukot. Tein yhteensä noin viisi kerrosta. Koristelin sokerihelmillä.

Kehikon irrottaminen purkin ympäriltä sujui onneksi lähes ongelmitta. Yhteen kohtaan tuli halkeama, mutta "liimasin" sen pikeerillä. Kiinnitin kehikon pikeerillä pohjaan.

Myöhemmin paljastuu, mitä purkista tarjoillaan synttäreillä :)

Kansi aukeaa nostamalla.


Rasia odottaa täytettä :)