Sain suuren kunnian leipoa tällaisen kakun erään ihanan tuttuni
miesystävän 50-vuotissynttäreille. Tuttuni kertoi sankarin erilaisista
projekteista sekä harrastuksesta ja antoi näin hyviä vinkkejä kakkuun.
En tunne itse sankaria, mutta tällä tavalla pääsin vähän jyvälle :)
Sankari on näyttelijä ja kirjoittaa parhaillaan filosofista
esikoisromaaniaan, jota varten on tehnyt paljon taustatutkimusta. Hän
kirjoittaa myös käsikirjoitusta elokuvaan sekä toimii kouluttajana
leffalinjalla. Oikea moniosaaja siis! Kakku tuli sankarille yllätyksenä.
Sankarilla oli ollut side silmillään ja sitten hänen edessään oli
paljastunut hänen kakkunsa. Tosi hauskaa olla osallisena tällaisessa
yllärissä!
Kakun muodoksi toivottiin avonaista kirjaa. Kirja kuvasi
esikoisromaania. Sankarin tekeillä olevassa romaanissa on kolme eri
aikakautta: ajanlaskun alun aika, viikinkiaika ja nykyaika. Vanha tammi
on erityisen merkityksellinen ja yhteinen tekijä aikakausissa.
Ajanlaskun alun ajassa Maria kätkee Joshuan pyynnöstä nuoren tammen
sisuksiin häränsarvessa suuren opetuksen ihmiskunnalle. Viikinkiajassa
viikingit seilaavat laivallaan Joshuan tiluksille ja rakentavat laivan
vanhasta tammesta. Laiva uppoaa myöhemmin kirjassa. Nykyajassa
päähenkilönä on meriarkeologi, joka löytää uponneen laivan
Suomenlahdesta.
Koska vanha tammi oli suuressa roolissa kirjassa, halusin omistaa
sille kokonaisen sivun. Koetin pursottaa rungosta mahdollisimman vanhan
näköisen. Halusin tuoda esiin myös viikinkilaivan. Asetin viikinkilaivan
seilaamaan kakun yläosaan ja aika pienenä, koska se kuvasti
kaukaisempaa aikakautta. En tiedä miten laiva upposi, mutta tein
myrskyävän meren sen ympärille.
Elokuvakäsikirjoitukseen kuuluivat kakussa olevat lätäkkö, johon
pisara on muodostanut renkaita sekä kissanpennut. Pyörä liittyy sankarin
rakkaaseen harrastukseen :) Kypärän olisi kuulunut olla musta, mutta
hups vaan tein siitä epähuomiossa keltaisen :)
Näin mielenkiintoisten alustusten saattelemana sain hirmuisen paljon
intoa ja motivaatiota kakuntekoon! Sain tehdä taas jotain ihan uutta ja
sukeltaa samalla mystiseen maailmaan, joka esikoisromaanin
pikkupaljastuksista huokui. Ihan huikeaa!
Vaniljakreemin tein tällä kertaa ohjeella, jonka löysin Emma
Iivanaisen Kakkutaidetta kotikeittiössä -kirjasta. Laitoin nyt
vanilja-aromia vaniljasokerin sijasta. Sankari oli toivonut mansikkaista
täytettä kakkuun. Koska jouduin täyttämään kakun jo kaksi päivää ennen
juhlia, en uskaltanut laittaa sekaan tuoreita mansikkapaloja. Tein
tuoreista mansikoista hillon. Sivelin sitä täytteiden alle ja sekoitin
täytteen joukkoon.
Vaikka kukaan ei tekisikään tätä kakkua ainakaan ihan tällaisenaan,
niin laitan tähän silti ohjeen kakulle kokonaisuudessaan. Sieltä voi
ainakin ehkä saada jotain vinkkiä kirjakakun tekoon :) Minä en
muotoillut kakun sivuja viistosti, koska muuten kakun reunaosista olisi
joutunut ottamaan kakkua pois mansikkatäytettä myöten. Mutta ne voi
halutessaan veistellä niin!
Kirjakakku suklaa-mansikkatäytteellä
Pikeeri
(kakun yksityiskohtiin, voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen)
1/2 rkl kananmunan valkuaista
40 g tomusokeria
2 tippaa sitruunamehua
mustaa, vihreää, ruskeaa, keltaista ja punaista pastaväriä
Sekoita 3/4 tomusokerista valkuaisen joukkoon ja vatkaa pienellä
vispilällä. Lisää tomusokeria tarvittaessa lisää, kunnes seos on
jäykähköä, mutta silti levittyvää. Lisää lopuksi sitruunamehu. Jaa
pikeeri eri kulhoihin. Värjää ne pastaväreillä haluamasi värisiksi.
Lusikoi pikeerit omiin pieniin pursotuspusseihinsa (käytin minikokoisia
Minigrip-pusseja).
Leikkaa pusseista pieni kulma pois ja pursota niistä yksityiskohtia.
Olin piirtänyt valmiiksi leivinpaperille mallit, joiden päälle pursotin
eli pyörän, kissat, tammenlehdet ja viikinkilaivan. Kiven, tammenterhot
ja kypärän pursotin ilman mallia. Anna pikeeripalojen kuivua seuraavaan
päivään (tai kauemminkin).
Mansikkahillo
(voi tehdä vaikka edellisenä päivänä tai vähän aiemmin)
600 g tuoreita mansikoita
1 1/2 - 2 dl intiaanisokeria (oman maun mukaan)
2 rkl ohratärkkelystä (Ohrakas)
2 rkl vettä
Soseuta mansikat sauvasekoittimella. Lisää joukkoon intiaanisokeri.
Kuumenna seos kattilassa keskilämmöllä kiehuvaksi. Sekoita ohratärkkelys
vesitilkkaan ja kaada kattilaan. Keitä hilloa noin 3 minuuttia samalla
sekoitellen. Kaada hillo purkkiin, laita kansi päälle ja anna jäähtyä
haaleaksi. Laita hillo jääkaappiin odottamaan käyttöä.
Pohja
♥ Tee pohjia 4 kpl ♥
4 kananmunaa
2 dl intiaanisokeria
1 dl puolikarkeita spelttijauhoja
1 dl ohratärkkelystä (Ohrakas)
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Vaahdota munat ja intiaanisokeri
paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään ohrakas, jauhot,
kaakaojauhe ja leivinjauhe ja siivilöi ne muna-intiaanisokerivaahtoon
varovasti käännellen. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille.
Paista 225-asteisessa uunissa
keskitasolla 5-6 minuuttia. Aseta leivinpaperi pöydälle ja sirottele sen
päälle intiaanisokeria. Kumoa uunista tullut kääretorttupohja
sokeroidulle leivinpaperille. Irrota sitten kääretorttupohjasta siinä
kiinni ollut leivinpaperi.
Kostutus
3 dl maitoa
2 rkl intiaanisokeria
Sekoita maito ja intiaanisokeri keskenään.
Suklaatäyte
1 dl mansikkahilloa
♥
200 g tummaa suklaata
4 1/2 dl vispikermaa
3/4 dl kaakaotomusokeria
200 g vaniljatuorejuustoa
Sulata suklaa vesihauteessa tai miedolla
lämmöllä mikrossa välillä sekoitellen. Anna suklaasulan jäähtyä. Vatkaa
kerma vaahdoksi ja makeuta se kaakaotomusokerilla. Vatkaa hiljalleen
joukkoon vaniljatuorejuusto (ei ihan jääkaappikylmänä, jotta suklaa ei
kovetu liian nopeasti). Lisää sulatettu suklaa.
Aseta yksi kakkulevy tarjoilualustalle. Jos
omistat säädettävän, suorakaiteen muotoisen reunavuoan, aseta se kakun
ympärille. Laita sen ja kakkulevyn väliin reunakalvoa tai vaikka
pehmeätä muovitaskua sopivaksi suikaloituna, jotta täytevälit tulevat
tasaisiksi. Kostuta pohja intiaanisokerimaidolla. Levitä päälle
mansikkahillo ja sen päälle suklaatäyte. Laita vuoka jääkaappiin
mansikkatäytteen teon ajaksi.
Mansikkatäyte
1 dl mansikkahilloa
♥
3 1/2 dl vispikermaa
200 g vaniljatuorejuustoa
300 g mansikkahilloa
6 liivatelehteä
1 1/2 rkl vettä
♥
mansikkahilloa täytteen pinnalle
Upota liivatteet kylmään veteen. Vatkaa
kerma vaahdoksi. Vatkaa loppuvaiheessa hiljalleen joukkoon
vaniljatuorejuusto. Sekoita joukkoon mansikkahillo. Kiehauta vesitilkka,
purista liivatteet ja liuota kiehuvaan veteen. Kaada ohuena nauhana
moussen joukkoon samalla sekoittaen. Jos täyte on kovin löysää, laita se
hetkeksi jääkaappiin.
Aseta keskimmäinen kakkupohjalevy
suklaatäytteen päälle ja kostuta se. Sivele pintaan mansikkahillo.
Levitä päälle mansikkatäyte. Laita mansikkahilloa pieneen pussiin,
leikkaa kulmasta pala pois ja pursota hilloa täytteen päälle. Laita
kanneksi päällimmäinen kakkulevy ja kostuta myös se. Peitä kakku
foliolla tai kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai
mielellään yön yli.
Kakun muotoilu
noin 1/2 dl mansikkahilloa
Poista kakun ympäriltä reunavuoka ja
reunamuovit. Mittaa kakun päältä keskiosa ja koverra veitsellä siihen
kirjalle keskiosa. Syvennä keskiosaa aina mansikkatäytteen pohjaan
saakka. Asettelin täytekohtaan keskelle ohuelti kakkupohjapaloja.
Leikkaa neljännestä kakkulevystä suikaleet kakun molemmille "sivuille",
jotta sivuille tulee lisää korotusta. Sivele palojen alle
mansikkahilloa. Muotoile veitsen avulla sivuille sellainen muoto kuin on
oikeassa avonaisessa kirjassa. Minulla oli vieressä mallina kirja
aukaistuna. Koverra kakun päädyistä, kirjan kannan kohdalta, palat pois.
Vaniljakreemi
750 g voita
7 1/2 dl (noin 450 g) tomusokeria
5 rkl maitoa
1 tl vanilja-aromia
valkoista pastaväriä
Vatkaa kaikki kreemin ainekset vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
Vaahdottamiseen kuluu aikaa useita minuutteja. Värjää lopuksi vaahtoa
valkoisemmaksi pastavärillä. Kuorruta kakku ensin ohuella kerroksella
kreemiä. Siirrä kakku jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. Lisää kakun
päälle toinen kerros kreemiä (laitoin mahdollisimman ohuen kerroksen,
jotta makea kreemi ei pääsisi liikaa valloilleen) ja tasoita pinta
esimerkiksi palettiveitsellä. Säästä loppu kreemi kakun koristeluun.
Peitä kreemi muovikelmulla. Tee haarukalla kakun reunoille viivoja
kirjan "sivuiksi". Siirrä kakku jääkaappiin jäähtymään ainakin puoleksi
tunniksi.
Koristelu
loppu vaniljakreemi
tummaa kaakaojauhetta
sinistä ja vihreää pastaväriä
aiemmin tehdyt pikeeriyksityiskohdat
sokerikuorrutetta (tuubista)
Siirrä osa kreemistä toiseen kulhoon, siivilöi joukkoon tummaa
kaakaojauhetta haluttu määrä ja sekoita. Lusikoi kreemi pursotinpussiin,
jossa on pieni- ja pyöreäkärkinen tylla. Pursota kakun alareunaan ohut
kerros kreemiä kirjan kantta muistuttamaan. Pursota nauhat myös
päätyihin koverrettuihin kohtiin. Pursota vasemmalle sivulle tammipuun
runko. Asettele tammen oksille ja ympärille pikeeristä tehdyt
tammenlehdet. Laita kakku ainakin puoleksi tunniksi jääkaappiin
kylmenemään.
Värjää osa kreemistä siniseksi. Levitä pikkulusikan avulla kreemiä
kakun oikean sivun yläosaan vedeksi. Muotoile lusikalla aaltoja. Levitä
kreemiä myös saman sivun alalaitaan lätäköksi. Muotoile lusikalla
lätäkön pintaan renkaita. Aseta aaltoileville laineille viikinkilaiva ja
alemmalle lätäkön reunalle kissanpentu juomaan vettä. Aseta istuva
kissa tammipuun viereen. Aseta kivi haluamaasi kohtaan. Kiinnitä kypärä
kiven päälle sokerikuorrutteella. Laita pikeeripyörä nojaamaan kiveen.
Laita kakku jääkaappiin kylmenemään ainakin puoleksi tunniksi.
Värjää osa kreemistä vihreäksi ja siirrä kreemi pursotinpussiin,
jossa on pieni- ja pyöreäkärkinen tylla. Pursota kakkuun ruohotupsuja
sopiviin kohtiin.
Mansikkahilloa.
Mansikkahilloa täytteeseen :)
Valmis mansikkatäyte.
Mansikkahilloa mansikkatäytteen päällä.
Hyytynyt kakku.
Kakku muotoiltu kirjaksi.
Vaniljakreemillä päällystetty kakku. Muutaman kerran sai palettiveitsellä siloitella ;)
Haarukalla tehdyt sivut.
Värjäsin tummalla kaakaojauheella vaniljakreemiä ja pursotin siitä puun rungon.
Valmis kakku.
Vielä on monta sivua luettavana :)
Kakun tarinoita.
Isossa roolissa kakussa ollut tammi.
Koetin tehdä tammesta vanhan näköisen.
Olin aiemmin pursottanut lehdet ja tammenterhot pikeeristä ja asettelin ne puiden oksille.
Tarinaa kirjasta ja elokuvan käsikirjoituksesta sekä harrastuksesta.
Viikinkilaiva heiluu eteenpäin myrskyssä.
Sankarin harrastus :) Tästä kuvasta voi bongata kakkuun piilottamani sankarin iän ;)
Lätäkkö, jonka pinnalle pisara on muodostanut renkaita. Kissanpentu on menossa juomaan :)
ONNEA SANKARILLE!!