Tällä kakulla osallistuin Leivontafoorumin heinäkuun leivontahaasteeseen täällä.
Sivun lopusta löytyvät haastekakkujen äänimäärät ja saadut kommentit.
Haasteen voitti Sokeriperho Mansikkahetki-kakullaan. Onnea hänelle! Olen
halunnut kokeilla tehdä prinsessakakkua, joten sovelsin sen nyt tähän
kakkuun. Sitten piti vaan miettiä täytteet ja miten mansikat saa kakun
päälle niin, etteivät ne valuta nestettä kakun reunoille. Onneksi keino
löytyi. En ollutkaan vielä aiemmin tehnyt mansikkakakkua, joten sekin
hoitui tässä samalla!
Mietin ensin, että olisin laittanut valmista
valkosuklaa-limerahkaa. Sitten päätinkin tehdä senmakuisen täytteen
itse. Minttutäyte taas kumpuaa lapsuudesta. Meillä kotona tehtiin usein
"karkkikakkua" eli tumma kääretorttupohja toimi kakkulevyinä ja
täytteeksi vatkattiin vispikermaa, johon tuli murskattuja
ranskanpastilleja ja tomusokeria, nam! Nyt sekoitin
ranskanpastillimurskan rahkaan. Vispivaahto sopii ehkä vähän paremmin
niille, mutta maistui se hyvältä näinkin.
Haastoin taas kerran itseni ihan urakalla,
myönnän. Myönnän senkin, että tein ensin koekakun, jotta saisin kaikki
mitat oikeanlaisiksi. Muutamia juttuja piti testata/mittailla
muutamaankin kertaan. Esim. hyytelösokeria en ollut ikinä käyttänyt,
joten sitä piti testata sekä määrän että tekemisen suhteen. Vähän
mieheni katsoi kummissaan, kun prinsessakakun jälkeen syntyi toinenkin
prinsessakakku. Mutta perfektionisti kun olen, niin aina löytyy
parantamisen varaa ja muuteltavaa :D
Tarkempaa tietoa löytyy sokerikakkupohjasta täältä, lime curdista täältä ja piparminttukreemistä täältä.
Prinsessan mansikkakakku
5 kananmunaa
150 g sokeria
150 g vehnäjauhoja
Kostutus
¾ dl ananasmehua
Lime curd
1 kananmuna
1 dl sokeria
2 limeä
25 g suolatonta voita
Alempi täyteväli, lime-valkosuklaatäyte
3/4 dl lime curdia
200 g mansikoita
♥
125 g maitorahkaa
70 g maitosuklaata
3/4 dl lime curdia
2 dl vispikermaa
1 rkl tomusokeria
2 liivatelehteä
1 rkl vettä
Ylempi täyteväli, minttutäyte
200 g mansikoita
♥
125 g maitorahkaa
70 g ranskanpastilleja
5 tippaa minttuaromia
2 dl vispikermaa
½ dl tomusokeria
2 liivatelehteä
1 rkl vettä
Piparminttukreemi
110 g suolatonta voita
60 ml kevytmaitoa
½ tl piparminttuaromia
500 g tomusokeria
vaaleanpunaista pastaväriä
Kuorrutus ja pursotukset
piparminttukreemi
750 g valkoista sokerimassaa (kakun päälle jää lopulta noin 400 g)
Koristelu
100 g mansikoita
kiille mansikoille: ½ dl vettä ja 1 ½ rkl hyytelösokeria
Pohja: Vatkaa
huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaaleaksi, paksuksi vaahdoksi. Lisää
jauhot siivilän kautta ja kääntele ne varovasti taikinaan. Voitele ja
jauhota irtopohjavuoka (24 cm ø) ja kaada taikina siihen. Paista uunin
alatasolla 170C°:ssa noin 30 minuuttia. Kumoa kakkupohja alustalle
jäähtymään ja leikkaa se sitten kolmeen osaan.
Lime curd: Purista
limesitruunoista mehu ja kaada mehu paksupohjaiseen kattilaan. Sekoita
joukkoon muna ja sokeri. Sekoittele seosta hellalla keskilämmöllä 5-10
minuuttia tai kunnes seos on paksuuntunut. Sekoita joukkoon kuutioitu
voi. Anna jäähtyä. Jos käytät lime curdin seuraavana päivänä tai
myöhemmin, laita se jääkaappiin.
Alempi täyteväli:
Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja sen päällekakkupohjan
pohjaosa. Kostuta pohjalevy pullasudin avulla ananasmehulla. Levitä
päälle lime curd. Viipaloi mansikat ja asettele ne lime curdin päälle
niin, että niitä on keskellä enemmän (pieni reunoilta kohoava keko).
Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.
Laita liivatelehdet kylmään veteen
likoamaan. Mittaa kulhoon maitorahka ja lime curd. Sulata valkosuklaa ja
sekoita se joukkoon. Vatkaa vispikerma napakaksi vaahdoksi ja mausta se
tomusokerilla. Kääntele vispivaahto täytteen joukkoon. Kiehauta vesi,
purista liivatelehdet ja sulata ne veteen. Kaada liivateliemi ohuena
nauhana täytteen joukkoon samalla sekoittaen. Anna täytteen jähmettyä
jääkaapissa noin 15 minuuttia. Levitä täyte mansikoiden päälle. Laita
täytettä vähän enemmän keskelle kuin reunoille. Anna jähmettyä
jääkaapissa noin ½ tuntia.
Ylempi täyteväli:
Aseta keskimmäinen kakkulevy ja kostuta se ananasmehulla. Viipaloi
mansikat ja asettele ne samalla tavalla kuin ensimmäisessa täytevälissä.
Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.
Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Murskaa ranskanpastillit tehosekoittimessa rouheeksi. Sekoita rouhe, maitorahka ja minttuaromi keskenään. Vatkaa vispikerma napakaksi vaahdoksi ja mausta se tomusokerilla. Kääntele vispivaahto mintturahkan joukkoon. Kiehauta vesi, purista liivatelehdet ja sulata ne veteen. Kaada seos ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla sekoittaen. Laita täyte noin 10 minuutiksi jääkaappiin jähmettymään. Levitä täyte samalla tavalla kuin ensimmäisessä täytevälissä. Anna jähmettyä jääkaapissa puolisen tuntia ja aseta sitten päällimmäinen kakkulevy. Kostuta levyä hieman ananasmehulla. Anna jähmettyä jääkaapissa muutama tunti tai seuraavaan päivään.
Piparminttukreemi:
iivilöi tomusokeri. Mittaa toiseen kulhoon huoneenlämpöiset voi ja
maito sekä piparminttuaromi ja puolet tomusokerista. Vatkaa kunnes seos
on tasaista ja vähän paksuuntunut. Lisää loppu tomusokeri vähitellen ja
vatkaa, kunnes seos on tasaisen kermaista ja pehmeää. Värjää
vaaleanpunaisella pastavärillä.
Kuorruttaminen ja pursottaminen:
Leikkaa ohuelti ylimmän kakkupohjan yläreunaa, jotta kakun kupolimainen
muoto selkiytyy vielä paremmin. Levitä vähän yli puolet
piparminttukreemistä kakun päälle. Laita kreemiä vähän enemmän pinnan
keskiosaan. Siirrä kakku vuoasta tarjoilualustalle.
Kaulitse sokerimassa tomusokeroidulla alustalla noin 2,5 mm paksuiseksi ja niin suureksi levyksi, että reunat ulottuvat reilusti yli kakun alareunan. Aseta levy kakun päälle, tasoita pinta ja leikkaa ylimääräiset reunat pois. Putsaa alustan reunat. Anna kakun olla jääkaapissa noin 1 tunti.
Paina hellästi jollakin pyöreällä muotilla noin 10 cm halkaisijaltaan oleva ympyrä kakun päälle. Leikkaa veitsellä ääriviivoja myöten ja poista sokerimassa ympyrän keskeltä. Jos piparminttukreemiä tarttuu poistettuun palaan, levitä ne takaisin aukkokohtaan. Laita jääkaappiin hetkeksi jähmettymään.
Laita loppu piparminttukreemi pursotuspussiin ja anna olla hetki jääkaapissa. Pursota loppu piparminttukreemi tähtityllalla kakun alalaitaan ja päälle ympyrän reunoille. Pursota vielä spiraali aukkokohtaan mansikoiden tueksi. Laita hetkeksi jääkaappiin jähmettymään.
Koristelu:
Viipaloi mansikat kolmeen osaan. Muotoile niitä halutessasi enemmän
sydämenmuotoisiksi veitsellä tai sydänmuotin yläosalla. Tee mansikoille
kiille hyytelösokeripaketin ohjeen mukaan, mutta keitä sitä vain
yllämainittu määrä. Kun hyytelöliemi on valmis, kasta pikkulusikan
avulla mansikkaviipaleet siihen ja aseta sileälle muovialustalle. Anna
olla jääkaapissa puolisen tuntia. Leikkaa ylimääräiset hyytelöhetaleet
pois ja irrota viipaleet veitsellä alustasta. Paina mansikat kakun
päälle spiraalin väleihin. Kiilteen ansiosta mansikoista ei valu lientä
kakun reunoille.
Laitoin täytevälien mansikat ja täytteet kupolimaisesti, jotta kakulle syntyisi prinsessakakkumainen muoto.
Pursotin piparminttukreemistä spiraalin mansikoiden tueksi.
Spiraali päältä.
Valmis kakku prinsessoille ja prinsseille tarjottavaksi :)
Mansikkaspiraali.
Yhden mansikan sisällä oli täydellinen sydän ♥
- tämän tekeminen vaatii taitoa, koristelu haasteen kakuista kaunein, herkkua, ananasmehun olisin vaihtanut sitruunaan tai mansikkaan.
- Kaunis, prinsessakakkua muistuttava kakku. Kuulostaa herkulliselta, plussaa itsetehdystä lime curdista.
- Todella oikea herkku ulkoisesti, tämän kakun haluaisin ruokalautaselleni, jäin miettimään vain sitä paksua päällystä, olikohan päällys oikeasti 25 mm paksu, ehkä 2,5 mm.
- Ihana tyttömäinen kesäkakku!
- Kaunis ja herkkä kakku. Etenkin minttutäyte kuulostaa herkulliselta, menee kokeiltavien listalle :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti