perjantai 10. syyskuuta 2010

Valkosuklaiset aivot


Tein viime vuonna tällaisen valkosuklaisen aivokakun tutulleni tupari-/Halloweenjulaan. Annoin aivokakun tutulleni vuoassaan, mutta sain ilokseni häneltä kuvan kumotusta aivokakusta.

Tilasin Bake & Partysta tällaisen hyytelöaivomuotin. Etsiskelin sopivaa aivoreseptiä ja löysin sellaisen Rouva Veen kokkaukset-blogista täältä. Tämä valkosuklaamousse on juuri sopivan kokoinen annos hyytelöaivomuottiin.

Valkosuklaamousse
 
5 liivatelehteä
 
200 g valkoista suklaata 
 
1/2 dl sokeria
 
2 kananmunaa
 
2 dl kermaa (taisin laittaa vispikermaa)
 
200 g maustamatonta tuorejuustoa
 
1/2 dl vettä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota sokeri ja munat vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa ja anna jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi.

Yhdistä munasokerivaahto ja kermavaahto. Lisää joukkoon vatkaten myös tuorejuusto ja jäähtynyt suklaasula.

Kiehauta vesi. Liuota joukkoon puristetut liivatelehdet ja kaada seos ohuena nauhana valkosuklaamoussen joukkoon samalla hyvin sekoittaen.

Lopuksi lisäsin valkosuklaamoussen joukkoon mustaa tomuväriä vähän kerrallaan, kunnes seos oli harmahtavan sävyistä.

Voitelin ensin rypsiöljyllä hyytelöaivomuotin pullasutia käyttäen. Tämä auttaa valmiin hyytelökakun kumoamisessa. Sitten kaadoin valkosuklaamoussen vuokaan ja annoin hyytyä jääkaapissa usean tunnin ajan.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti